Kesäkausi päättyy vaihtelevassa säässä – lämpötila voi nousta paikoin 20 asteeseen
27.8.2026 14:12:00 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Tuuli voi yltyä voimakkaaksi Etelä-Suomessa ja läntisillä merialueilla lauantaina.
Ilmatieteen laitoksen 27. elokuuta tekemän ennusteen mukaan sää on elokuun viimeisenä viikonloppuna vaihtelevaa. Viikonloppuna vietetään muun muassa veneily- ja mökkikauden päätösjuhlaa venetsialaisia sekä Suomen luonnon päivää.
Vielä perjantaina sää on laajalti aurinkoista, mutta lauantaina pilvisyys lisääntyy lännessä sadealueen lähestyessä Suomea. Sadealue saapuu lauantain ja sunnuntain välisenä yönä länsirannikolle ja Lappiin, mutta suuressa osassa maata lauantai-ilta ja -yö ovat vielä poutaisia.
Myös tuuli voi yltyä voimakkaaksi lauantaina: venetsialaisten aikaan läntisillä merialueilla ja Etelä-Suomen maa-alueilla tuuli voi yltyä vaarallisen voimakkaaksi. Lisäksi lännessä on voimassa maastopalovaroitus, mikä pitää ottaa huomioon avotulta sytytettäessä.
"Mahdolliset ilotulitteet voivat aiheuttaa maastopaloja, jotka leviävät tuulessa nopeasti. Sade voi kastella maastoa lännessä, mutta maastopalovaroitus pitää tarkistaa aina ennen avotulen sytyttämistä", muistuttaa Ilmatieteen laitoksen meteorologi Eero Hallavo.
Perjantaina ja lauantaina lämpötila on koko maassa 16–20 astetta, eli hieman ajankohdan tavanomaisia lukemia korkeampi.
Sunnuntai aloittaa epävakaisemman jakson säässä
Sunnuntaina iltapäivällä etelästä nousee näillä näkymin pienialainen matalapaine, joka aloittaa epävakaisen jakson sateineen koko maassa. Sunnuntaina lämpötila laskee hieman lauantain lukemista.
"Ensi viikon alkupuolella etelänpuoleiset ilmavirtaukset nostavat lämpötilan hieman keskimääräistä korkeammalle, eli etelässä hieman yli 19 asteen ja pohjoisessa reiluun 16 asteeseen. Myös hallanriski laskee ensi viikolla huomattavasti", Hallavo sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Syyskuu 2026 oli toiseksi lämpimin syyskuu maailmanlaajuisesti – 1,5 asteen raja ylittyi toista kuukautta peräkkäin12.10.2026 05:00:00 EEST | Tiedote
EU:n Copernicus-ilmastopalvelun mukaan vuoden 2026 syyskuu oli maailmanlaajuisesti mittaushistorian toiseksi lämpimin syyskuu. Syyskuu oli myös toinen peräkkäinen kuukausi vuonna 2026, jolloin maapallon keskilämpötila oli 1,5 astetta korkeampi esiteollisen ajan keskiarvoon verrattuna.
Viikonloppu alkaa sateisena ja tuulisena – lauantaina ensilumi mahdollista Koillismaalla8.10.2026 13:45:47 EEST | Tiedote
Perjantaina lännestä saapuva matalapaine tuo runsaita sateita maan etelä- ja keskiosiin. Perjantaille on annettu myös tuulivaroituksia merialueille.
// KORJATTU TIEDOTE // otsikkoa muutettu // Arktisen merijään minimilaajuus oli tavanomainen, mutta peittävyys tavallista pienempi7.10.2026 14:01:43 EEST | Tiedote
Tänä vuonna Arktisen merijään pienin laajuus on ollut normaali, mutta maaliskuussa mitattu maksimilaajuus oli ennätyksellisen pieni. Lisäksi Euroopan puoleisella alueella jään peittävyys Pohjoisnavalle asti on ollut poikkeuksellisen pientä ja avoveden osuus tavallista suurempaa.
Länsituuli on tiistaina jopa vaarallisen voimakasta5.10.2026 10:45:31 EEST | Tiedote
Puuskainen tuuli tekee tuhoja etenkin maan länsiosassa, mutta muuallakin maassa tilanteeseen on syytä varautua.
Syyskuu oli Suomessa tavanomaista lämpimämpi ja paikoin erittäin sateinen1.10.2026 11:31:15 EEST | Tiedote
Syyskuussa satoi laajalti tavanomaista enemmän: Lieksan Kolilla sadetta saatiin lähes kuukauden jokaisena päivänä.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme