Akavan Erityisalojen terveiset budjettiriiheen: Työttömyyden taittaminen etusijalle, suojaosat takaisin, järjestöille toimintakyky ja hallinnolle uudistumisen edellytykset

31.8.2026 08:21:37 EEST | Akavan Erityisalat | Tiedote

Jaa

Budjettiriihessä on keskityttävä erityisesti työttömyyden kasvun taittamiseen. Työllisyyspalveluille on turvattava riittävät voimavarat, työttömyysturvan suojaosat on palautettava ja järjestöihin sekä julkiseen hallintoon kohdistettujen leikkausten vaikutukset on arvioitava uudelleen, vaatii Akavan Erityisalat.

Järjestöjen kohtaavaa työ tarvitsee sitä tukevat rakenteet.
Järjestöjen kohtaavaa työ tarvitsee sitä tukevat rakenteet.

Suomen talous on pitkän vaikean jakson jälkeen kääntynyt kasvuun. Talouskasvu ei kuitenkaan ole toistaiseksi näkynyt työttömyystilanteessa. Siksi työttömyyden vähentämisen on oltava budjettiriihen tärkeimpiä tavoitteita. Työllisyyspalvelut ovat keskeinen osa talouskasvun turvaamista ja työttömyyden ratkaisua. Niiden henkilöstö toimii kuitenkin jo nyt monin paikoin kestokykynsä rajoilla.

– Työttömyyden taittaminen on vaikeaa, jos työllisyyspalveluissa ei ole riittävästi tekijöitä. Jäsenemme viestittävät meille kasvavasta työkuormasta ja resurssipaineista. Vaatimuksia ja uusia tehtäviä ei voida jatkuvasti kasata henkilöstön harteille ilman vastaavia lisäresursseja, sanoo Akavan Erityisalojen työmarkkina- ja yhteiskuntasuhteiden johtaja Mikael Palola.

Akavan Erityisalat peräänkuuluttaa yksilöllisiä, joustavia keinoja, kuten pitkäaikaistyöttömille suunnatun osaamissetelin käyttöönottoa, joilla voidaan täydentää olemassa olevia palveluita ja jotka tukevat parhaiten työllistymistä.

Samalla liitto muistuttaa, että tällaiset uudistukset onnistuvat vain, jos niiden toteuttamiseen osoitetaan riittävät resurssit erityisesti niiden alkuvaiheessa.

Lisäksi liitto vaatii työttömyysturvan ja asumistuen suojaosien palauttamista.

– Suojaosien poistaminen oli virheliike, jonka vaikutukset näkyvät erityisesti silppu-, osa-aika- ja keikkatyötä tekevien asemassa. Suojaosa mahdollisti monelle yhteyden työelämään myös työttömyysjaksojen aikana.

Tuoreen tutkimusnäytön mukaan suojaosat lisäsivät osa-aikatyön tekemistä eivätkä heikentäneet siirtymistä kokoaikaiseen työhön. Siksi hallituksen tulee arvioida päätöstään uudelleen ja palauttaa työn vastaanottamista tukevat kannustimet.

– Kannustamme hallitusta selvittämään myös uusia suojaosamalleja. Tärkeintä on rakentaa järjestelmä, joka mahdollistaa työn vastaanottamisen kaikissa elämäntilanteissa ja erilaisilla työmarkkinoilla, Palola sanoo.

Järjestöjen toimintakyky turvattava

Kolmanteen sektoriin kohdistuneet leikkaukset näkyvät kiihtyvään tahtiin järjestöjen palveluiden supistumisena ja henkilöstövähennyksinä. Akavan Erityisalat pitää perusteltuna tavoitetta kohdentaa rahoitusta kohtaavaan työhön, mutta muistuttaa, ettei kohtaavaa työtä voida erottaa sitä mahdollistavista rakenteista.

– Ihmisten tuki, neuvonta ja auttaminen ovat järjestötyön ydintä. Jotta tätä työtä voidaan tehdä laadukkaasti, tarvitaan myös hallintoa, viestintää ja tukipalveluita. Kohtaavaa työtä ei synny ilman rakenteita, jotka mahdollistavat sen, Palola toteaa.

Leikkausten mittaluokka on ollut niin suuri, että niiden vaikutukset kohdistuvat väistämättä myös juuri niihin järjestöjen tuottamiin palveluihin, joita hallitus haluaa turvata.

– Nyt kun vaikutukset näkyvät konkreettisesti toimintojen alasajoina ja irtisanomisina, hallituksen tulee arvioida tilannetta uudelleen ja kohtuullistaa leikkauksia.

Akavan Erityisalat pitää myös tärkeänä, että kansalaisjärjestöstrategian tavoitteet ja rahoitusratkaisut ovat keskenään johdonmukaisia.

– Aktiivinen kansalaisyhteiskunta on toimivan demokratian kantava voima. On ristiriitaista vahvistaa järjestöjen merkitystä strategisissa linjauksissa ja samalla heikentää niiden toimintaedellytyksiä ilman kattavia vaikutusarvioita.

Liitto pitää myönteisenä lahjoitusten verovähennysoikeuden laajentamista myös sosiaali- ja terveysjärjestöihin ja katsoo, että uudistus on toteutettava suunnitellusti.

Julkishallintoa on uudistettava hallitusti

Julkinen hallinto on samanaikaisesti suurten muutosten, säästöpaineiden ja tuottavuusvaatimusten keskellä. Akavan Erityisalat kannattaa hallinnon kehittämistä ja uusien teknologioiden hyödyntämistä, mutta muistuttaa, että uudistukset tarvitsevat tekijänsä.

– Tekoäly tarjoaa merkittäviä mahdollisuuksia myös julkisen hallinnon tuottavuuden parantamiseen. Uudistusten onnistuminen edellyttää kuitenkin osaavaa henkilöstöä. Nyt ei ole järkevää kohdistaa henkilöstövähennyksiä juuri niihin hallinnon, viestinnän ja tukipalvelujen ammattilaisiin, joiden osaamista tarvitaan muutoksen läpiviemiseen, Palola sanoo.

Akavan Erityisalat korostaa, että hyvä hallinto on yksi Suomen tärkeimmistä kilpailukykytekijöistä.

– Avoin, riippumaton ja tehokas hallinto luo vakaan toimintaympäristön kansalaisille, yrityksille ja koko yhteiskunnalle. Luottamus viranomaisiin ja julkisiin instituutioihin on Suomen vahvuus, jota ei pidä vaarantaa lyhyen aikavälin säästötavoitteilla.

– Poikkeusaikoina yhteiskunnan toimintakyky punnitaan. Kansalaisten tulee voida luottaa siihen, että viranomaiset pystyvät hoitamaan tehtävänsä asiantuntevasti, riippumattomasti ja riittävästi resursoituina, Palola toteaa.

Lisätietoja: Mikael Palola, johtaja, Akavan Erityisalat, puh. 044 459 8561

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Anna Joutsenniemi, viestintäpäällikkö, Akavan Erityisalat, puh. 040 525 8582

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Akavan Erityisalat

Akavan Erityisalat ja Specia: Osaamissetelin käyttöönotto resursoitava26.8.2026 13:24:22 EEST | Tiedote

Jotta osaamisseteliuudistus voidaan toteuttaa laadukkaasti, tarvitaan lisäresursointia. Työllisyyspalveluiden henkilöstö on jo nyt osin vaikeasti kuormittunut ja uudistus tuo merkittävästi lisätyötä etenkin alkuvaiheessa, Akavan Erityisalat ja sen jäsenyhdistys Specia sanovat. Liitot näkevät myös, että työllisyyttä edistäviä palveluja tulisi voida hankkia pieniltäkin toimijoilta. Osaamisseteliuudistuksen lausuntoaika päättyi 24.8.2026.

Vantaan ja Espoon yt-neuvottelut huolettavat tukipalveluiden ammattilaisia - Skilla ja Akavan Erityisalat peräänkuuluttavat hallittua uudistamista14.8.2026 10:00:34 EEST | Tiedote

Vantaalla ja Espoossa käynnistyvät muutosneuvottelut huolettavat hallinnon ja tukipalvelujen työntekijöitä. – On hyvä, että kasvatuksen ja opetuksen palveluita halutaan turvata. Samalla on tunnistettava, että hallinto ja tukipalvelut ovat osa näiden palveluiden toimivaa kokonaisuutta, sanoo tukipalvelujen asiantuntijoita edustava Skilla ry. Skilla on Akavan Erityisalojen jäsenyhdistys.

Akavan Erityisalat: Alustatyölain suojeltava paremmin työntekijää7.8.2026 10:02:57 EEST | Tiedote

Hallituksen esitys alustatyölaiksi tarvitsee lisää kunnianhimoa, jotta se toisi selkeyttä alustatyömarkkinoille ja suojaisi paremmin työntekijää. Esitys täyttää vähimmäistason, muttei vastaa riittävästi EU:n kauan kaivatun ja tärkeän alustatyödirektiivin tavoitteisiin, Akavan Erityisalat sanoo. Liitto muistuttaa, että myös alustojen kautta asiantuntijatyötä tekevät voivat olla haavoittuvassa asemassa. Alustatyölakia koskeva lausuntokierros päättyy 28.8.2026.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye