Suomessa kehitetty hoitomalli vähensi huomattavasti psykiatrisen sairaalahoidon tarvetta Britanniassa
31.8.2026 08:31:45 EEST | Jyväskylän yliopisto | Tiedote
Suomessa kehitetty avoimen dialogin hoitomalli vähensi psykiatrisen sairaalahoidon ja erikoissairaanhoitoon palaamisen tarvetta Isossa-Britanniassa toteutetussa ODDESSI-tutkimuksessa. Avoimen dialogin ryhmässä sairaalahoitoon joutui 21 prosenttia osallistujista, kun tavanomaisen hoidon ryhmässä osuus oli 44 prosenttia. Alan johtavassa The Lancet Psychiatry -lehdessä julkaistun tutkimuksen mukaan avoimen dialogin mukaista hoitoa saaneet arvioivat kahden vuoden seurannassa myös toipumisensa, elämänlaatunsa ja tyytyväisyytensä palveluihin paremmiksi kuin tavanomaista hoitoa saaneet.

Laajassa ODDESSI-tutkimuksessa verrattiin avoimen dialogin mukaisesti järjestettyjä mielenterveyspalveluja tavanomaiseen psykiatriseen hoitoon Englannissa. Kyseessä on ensimmäinen satunnaistettu tutkimus, jossa avoimen dialogin palvelumallia on verrattu tavanomaiseen akuuttiin psykiatriseen hoitoon.
Tulokset viittaavat siihen, että avoimen dialogin hyödyt voivat pidemmällä aikavälillä näkyä etenkin ihmisten kokemassa toipumisessa ja elämänlaadussa sekä psykiatrisen sairaalahoidon ja erikoissairaanhoidon tarpeessa. Oireiden mahdollisen uusiutumisen ajankohdassa ei sen sijaan havaittu eroa hoitomallien välillä. Havainnot tukevat Jyväskylän yliopistossa aiemmin tehtyjen pitkän aikavälin rekisteriseurantojen tuloksia.
– Kyseessä on ensimmäinen satunnaistettu tutkimus, jossa avoimen dialogin hoitomallia on verrattu tavanomaiseen akuuttiin psykiatriseen hoitoon. Siksi tulokset ovat merkittäviä myös kansainvälisessä keskustelussa, sanoo hoitomallin aiemmassa tutkimus- ja kehittämistyössä mukana ollut kliinisen psykologian dosentti Tomi Bergström Jyväskylän yliopistosta.
Hoito lähtee ihmisen tilanteesta
Avoimen dialogin hoitomalli kääntää hoidon tavanomaista marssijärjestystä: avunpyyntöön vastataan välittömällä dialogisella kohtaamisella sen sijaan, että hoito alkaisi lähetteistä ja arvioinnista. Apua tarvitseva, hänen läheisensä ja ammattilaiset muodostavat yhdessä ymmärrystä tilanteesta ja tarvittava tuki rakennetaan tilannekohtaisesti. Mukaan voidaan ottaa esimerkiksi psykoterapiaa, lääkehoitoa, sosiaalista tukea tai muita palveluja.
– Ajatuksena on, ettei ihmisen kokemuksia ja oireita tarkastella irrallisina hänen elämäntilanteestaan. Tällöin avun saamisen kynnys voidaan pitää matalana, eikä ihmistä tarvitse siirtää palvelusta toiseen tai arvioida aina uudelleen avun tarpeen muuttuessa. Sama työryhmä vastaa hoidosta ja dialogisten verkostotapaamisten järjestämisestä koko prosessin ajan, Bergström selventää.
Avoimen dialogin malli on kehitetty Länsi-Pohjan psykiatrian ja Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksen pitkäaikaisessa kehitys- ja tutkimusyhteistyössä. Alkujaan psykoosin hoitoon kehitetty malli laajeni myöhemmin koko Länsi-Pohjan alueen kattavaksi mielenterveyspalvelujärjestelmäksi.
Maailman terveysjärjestö WHO on nostanut avoimen dialogin esimerkiksi lähestymistavasta, jonka suuntaan mielenterveyspalveluja tulisi kehittää maailmanlaajuisesti.
Uusi kirja avaa avoimen dialogin taustaa
ODDESSI-tutkimuksen kanssa samaan aikaan on ilmestynyt Routledgen julkaisema Bergströmin teos Holistic Psychiatry: From Theory to Practice in Mental Health Care. Kirja tarkastelee avoimen dialogin taustalla olevaa holistista eli kokonaisvaltaista näkemystä mielenterveydestä ja hoidosta.
Bergströmin mukaan mielenterveyden ongelmiksi tai häiriöiksi määriteltäviä tilanteita tulisi tarkastella kokonaisuutena osana ihmisen elämäntilannetta ja -historiaa, ihmissuhteita ja ympäristöä, eikä vain yksilön oireina tai häiriöinä. Holistisessa lähestymistavassa diagnooseja, lääkehoitoa ja psykoterapiaa käytetään edelleen tarpeen mukaan, mutta hoitoa ei rakenneta niiden varaan.
– Tarkoituksena ei ole korvata nykyisiä hoitomuotoja tai lääketieteellistä tutkimusta, vaan muuttaa sitä, mistä auttaminen alkaa. Kun ihmisen tilannetta tarkastellaan ensin kokonaisuutena, voidaan paremmin arvioida, millainen tuki auttaa juuri siinä tilanteessa, Bergström toteaa.
Kirja yhdistää filosofiaa, tutkimusta ja kliinistä työtä sekä tarjoaa käytännön ohjeita, miten holistinen viitekehys voidaan tuoda nykyisten mielenterveyspalvelujen rakenteisiin. Se on suunnattu mielenterveysalan ammattilaisille, tutkijoille, opiskelijoille ja päättäjille.
Lisätietoja
Tomi Bergström on työskennellyt pitkään Keroputaan psykiatrisessa sairaalassa, jossa avoimen dialogin lähestymistapaa kehitettiin, ja osallistunut sen kliiniseen kehittämiseen ja tutkimukseen. Hän työskentelee tutkijana Jyväskylän yliopiston psykologian laitoksella ja psykologina Helsingin kaupungin psykiatrisissa palveluissa.
Kirja: Bergström, T. (2027). Holistic psychiatry: From theory to practice in mental health care. Routledge.
ODDESSI-tutkimusartikkeli: Pilling S, Craig T, Clarke K et al. Open Dialogue versus treatment as usual for adults presenting in crisis to mental health services in England (the ODDESSI Trial): a multisite cluster-randomised trial. The Lancet Psychiatry, 2026. DOI: 10.1016/S2215-0366(26)00229-4
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tomi Bergström, tomi.s.bergstrom@jyu.fi
kliinisen psykologian dosentti, tutkija
Jyväskylän yliopisto, psykologian laitos
Kirke HassinenViestinnän asiantuntija
Puh:+358 50 462 1525kirke.m.hassinen@jyu.fiLinkit
Jyväskylän keskustassa sijaitsevan yliopiston kauniilla puistokampuksella sykkii monitieteinen ja moderni tiedeyliopisto – ihmisläheinen ja dynaaminen yhteisö, jonka 2500 asiantuntijaa ja 15 000 opiskelijaa etsivät ja löytävät vastauksia huomisen kysymyksiin. Jyväskylän yliopisto on ollut tulevaisuuden palveluksessa jo vuodesta 1863, jolloin suomenkielinen opettajankoulutus sai alkunsa täältä. Voimanlähteenämme on moniarvoinen vuoropuhelu tutkimuksen, koulutuksen ja yhteiskunnan välillä. Vaalimme tutkimuksen ja koulutuksen tasapainoa sekä ajattelun avoimuutta – sytytämme taidon, tiedon ja intohimon elää viisaasti ihmiskunnan parhaaksi. www.jyu.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Jyväskylän yliopisto
Jyväskylän yliopisto on mukana merkittävässä EU Horizon Twinning -hankkeessa – tavoitteena rakentaa entisen Jugoslavian perinnön ympärille kansainvälinen osaamiskeskittymä.28.8.2026 10:00:00 EEST | Uutinen
Euroopan komissio on myöntänyt 1,5 miljoonan euron rahoituksen Jyväskylän yliopiston, Erfurtin yliopiston, Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran ja slovenialaisen Institute IRRIS:in yhteiselle BORDER ECHOES -hankkeelle. Suomalaisten partnerien tehtävänä on tukea Sloveniassa tehtävää pioneerityötä muistitiedon tallentamiseen ja jatkokäyttöön liittyen. Rahoituksesta kolmannes suuntautuu hankkeen suomalaisille partnereille.
Hae syksyn 2026 yhteishaussa Jyväskylän yliopistoon ja aloita tutkinto-opiskelu tammikuussa 202727.8.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Jäitkö ilman opiskelupaikkaa tai haluatko syventää osaamistasi? Syksyn yhteishaku tarjoaa sinulle mahdollisuuden aloittaa opinnot jo tammikuussa.
Kansallisarkisto ja Jyväskylän yliopisto digitoivat Jyväskylän seminaarin ja kasvatusopillisen korkeakoulun historiallisia arkistoaineistoja26.8.2026 15:18:56 EEST | Tiedote
Kansallisarkistolla ja Jyväskylän yliopistolla on kumppanuusdigitointihanke, jonka myötä merkittäviä osia kulttuuri- ja sivistyshistoriallisesti arvokkaiden Jyväskylän kansakoulunopettajaseminaarin sekä Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun arkistoaineistoista saadaan jatkossa käyttöön digitaalisesti. Kumppanuus toteutetaan kesäkuusta syyskuuhun 2026. Hanketta rahoittavat Jyväskylän yliopistosäätiö, Jyväskylän yliopisto sekä Jyväskylän yliopiston historian ja etnologian laitos.
ERC Advanced Grant -miljoonarahoitus Jyväskylän yliopistoon – tutkimushankkeessa kehitetään keinoja nähdä piilossa olevia rakenteita matematiikan avulla26.8.2026 08:05:00 EEST | Tiedote
Euroopan tutkimusneuvosto ERC on myöntänyt merkittävän ERC Advanced Grant -rahoituksen Jyväskylän yliopiston matematiikan professori Mikko Salolle. Viisivuotinen rahoitus on arvoltaan noin 2,5 miljoonaa euroa ja sen avulla Salon tutkimusryhmä kehittää uusia matemaattisia menetelmiä inversio-ongelmien ratkaisemiseen. Menetelmillä on merkittäviä sovelluksia muun muassa lääketieteellisessä kuvantamisessa, materiaalitutkimuksessa, teollisuuden laadunvalvonnassa sekä geofysiikassa. Kyseisen rahoituksen saajat ovat erityisen ansioituneita tutkijoita.
Kirjoitan, koska haluan!25.8.2026 18:24:10 EEST | Tiedote
Kirjoituskilpailu nuorille nyt jo neljättä kertaa. Suomalaiset nuoret lukevat nykyään kenties enemmän kuin koskaan, mutta lukeminen on sirpaloitunut kännykkäaikakaudella lyhyiden viestien ja tekstien lukemiseen. Vaikka kirjojenkin lukeminen on edelleen yleistä, luettujen kirjojen määrä on laskenut jyrkästi. Erityisesti aktiivilukijoiden määrä on laskenut 15–24-vuotiaiden joukossa (Tilastokeskus). Herättääksemme osaltamme lukemisintoa julkaisemme valtakunnallisen kirjoituskilpailun 13–16-vuotiaille sekä 17–20-vuotiaille nuorille. Nykytrendin mukaisesti kilpailuraadin parhaiksi valitsemista kirjoituksista julkaistaan kaikille kuunneltavaksi ilmaiset ääniteokset suomalaisessa VoiceBooks-äänikirjasovelluksessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme