40-vuotias lottorivi toi 6 miljoonan euron voiton raumalaismiehelle
29.8.2026 09:00:00 EEST | Veikkaus Oy | Tiedote
Lauantai 22. elokuuta oli ikimuistoinen päivä raumalaismiehelle, jolle jysähti 6 miljoonan euron jättipotti Lotosta. Sen jälkeen hänellä on riittänyt unettomia öitä.

Raumalaismies oli käymässä normaalisti nukkumaan lauantai-iltana, kun hän päätti vielä lueskella uutisia.
– Näin, että mobiilisovelluksella pelannut raumalainen oli voittanut 6 miljoonaa euroa. Mietin siinä, että varmaan on aika paljon muitakin raumalaisia, jotka ovat pelanneet mobiilisovelluksella. Sitten menin katsomaan pelitiliäni ja näin, että kyllä siellä oli paljon tuttuja numeroita oikeassa rivissä. En meinannut uskoa, mitä näin. 7 oikein on niin mahdoton ajatus, mies kuvailee lauantain jännittäviä hetkiä Veikkauksen onnittelusoittajalle.
7 oikein -rivi oli miehelle hyvin tuttu, sillä hän oli pelannut samalla rivillä jo 40 vuoden ajan.
– Se on niin kätevää, kun voi vain uusia rivin, voittaja perustelee.
Hän kertoo, ettei yleensä tarkasta Loton tuloksia. Ei siihen ole välttämättä tarvettakaan, sillä kun kaikki pelaaminen on nykyisin tunnistautunutta, kaikki voittajat ovat Veikkauksen tiedossa. Mobiilisovelluksen kautta pelannut raumalaisvoittaja saa voittonsa tililleen kolmen viikon karenssiajan jälkeen 14. syyskuuta.
Voittorahoilla uusi asunto ja iloa jälkikasvulle
Tuore lottovoittaja alkoi heti sunnuntaina selata uusia asuntoja, ja pian yksi asunto olikin jo kiikarissa.
– Se vaikuttaa kyllä hyvältä ja olen menossa sitä pian katsomaan, voittaja kertoo.
Lisäksi miehen jälkikasvu on saamassa osansa voitosta. Muuten voittaja aikoo pitää tiedon voitostaan pienessä piirissä.
Jalat maassa oleva voittaja ei aio pistää elämäänsä täysin risaiseksi, mutta aikoo silti nauttia voitostaan.
– Kyllä minä uskon, että tämä voitto jotain muutosta tuo elämääni, voittaja pohtii.
Raumalle osui kierroksen 34/2026 lottoarvonnasta 6 miljoonan euron voitto.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Veikkauksen mediapalvelu, puh. 09 4370 7000
ma, ke-to: klo 8–21
ti: klo 8–22
pe: klo 8–23
la: klo 9–12 ja klo 20–22
su: klo 10–15
Linkit
Veikkaus on jokaisen suomalaisen peliyhtiö. Pyrimme jatkuvasti paremmaksi joka mittarilla. Intohimonamme on parempi pelaaminen, jotta pelaajamme viihtyisivät joka solullaan. Toimintaamme ohjaavat arvot – välittäminen, yhdessä tekeminen ja rohkeus – ja vastuullisuus on keskeinen osa pelaajakokemuksen kehittämistä ja päivittäistä toimintaamme. Tavoitteemme on olla arvostettu ja menestyvä kansainvälinen rahapelialan toimija.
PAREMMAN PELIN PUOLESTA – VEIKKAUS
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Veikkaus Oy
Eurojackpotista 120 miljoonan euron jättivoitto Saksaan - Suomeenkin miljoonapotti!13.10.2026 22:27:25 EEST | Tiedote
Eurojackpotin tiistai-illan arvonnassa löytyi yksi ainoa täysosuma, jolla Saksaan matkasi 120 miljoonan euron megavoitto. Suomeenkin osui lähes kolmen miljoonan euron potti.
Loton potti nousee kahdeksaan miljoonaan euroon10.10.2026 22:47:06 EEST | Tiedote
Tänä iltana ei Lotossa löytynyt täysosumia, joten potti kasvaa kahdeksaan miljoonaan euroon. Illan suurin voitto oli pelattu Salossa.
Eurojackpotissa tiistaina tarjolla 120 miljoonaa – Suomeen yli 11,5 miljoonan euron voitto9.10.2026 22:46:35 EEST | Tiedote
Suomeen osui perjantaina Eurojackpotista historiallisen suuri voitto. Eurojackpotin jättimäiselle päävoitolle ei löytynyt ottajaa, joten ensi tiistaina tavoitellaan uudestaan 120 miljoonan euron päävoittoa. Tiistaina toisen voittoluokan osumille on jaossa jopa 20 miljoonaa euroa.
Suomi pesee muun Euroopan Eurojackpotissa – 120 miljoonan euron jättipotin kohtalo selviää perjantaina9.10.2026 07:00:00 EEST | Tiedote
Veikkauksen tuore tilasto Eurojackpot-voitoista paljastaa suomalaisittain iloisen uutisen. Kun suurimpien voittojen kappalemäärät suhteutetaan väkilukuun, Suomi nousee ylivoimaiseksi ykköseksi sekä päävoitoissa että toisen voittoluokan voitoissa.
Jokerit-HIFK torstaina: Vedonlyöjät vahvasti HIFK:n puolella7.10.2026 14:44:04 EEST | Tiedote
Torstaina jääkiekkofanien pitkä odotus päättyy. Jokerit ja HIFK kohtaavat kahdentoista vuoden odotuksen jälkeen toisensa Veikkaus Arenalla. Keskiviikkoiltapäivään mennessä vetoa lyöneistä Veikkauksen asiakkaista 54 % uskoo HIFK:n voittoon.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme