Työttömyysturvan uudistus yhdistelmävakuutuksen suuntaan on hyvä askel
31.8.2026 11:15:27 EEST | YTK | Tiedote
Hallituksen esitys työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksesta on tärkeä askel kohti työelämää, jossa ihmisiä ei enää pakoteta valitsemaan palkansaajan ja yrittäjän roolien välillä. YTK:n mukaan uudistus parantaa monimuotoista työtä tekevien turvaa ja luo kassoille mahdollisuuden rakentaa palveluita, jotka tukevat sekä palkansaajia että yrittäjiä työuran eri vaiheissa.

YTK pitää hallituksen esitystä työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksesta tervetulleena. Toteutuessaan se mahdollistaisi työttömyysturvan saamisen samasta kassasta riippumatta siitä, työskenteleekö jäsen palkansaajana, yrittäjänä vai molemmissa rooleissa.
"Työelämä muuttuu jatkuvasti monimuotoisemmaksi, mutta työttömyysturvan rakenteet ovat rakentuneet perinteisen palkkatyön ympärille. Kassan jäsenen näkökulmasta tärkeintä on, että turva seuraa mukana erilaisissa elämäntilanteissa ilman tarpeettomia kassasiirtoja tai hallinnollisia mutkia”, YTK Työttömyyskassan toimitusjohtaja Auli Hänninen toteaa.
Moni siirtyy työntekijän ja yrittäjän roolien välillä useita kertoja työuransa aikana. Nykyisessä järjestelmässä nämä siirtymät voivat johtaa tilanteisiin, joissa henkilö ei pysty vakuuttamaan kaikkia ansioitaan taikka vakuuttamaan ansioitaan yhdessä kassassa.
Vähemmän byrokratiaa, enemmän turvaa
Yhdistelmävakuutuksen tavoitteena on vähentää kassansiirtoihin liittyvää byrokratiaa ja helpottaa siirtymiä palkkatyön ja yrittäjyyden välillä. Hallituksen esityksessä todetaan, että muutos vähentäisi väärinvakuuttamisen riskiä ja mahdollistaisi jäsenen tilanteen tarkastelun kokonaisuutena.
YTK:n näkemyksen mukaan uudistus parantaisi erityisesti niiden ihmisten asemaa, joiden toimeentulo rakentuu useista eri tulonlähteistä.
"Monelle suomalaiselle yrittäjyys ei ole kokoaikaista vaan yksi tapa työllistää itseään palkkatyön ohella. Siksi myös työttömyysturvan pitäisi tunnistaa paremmin erilaiset työnteon muodot”, sanoo Auli Hänninen.
Myös yrittäjät tarvitsevat tukea työnhakuun
YTK näkee uudistuksessa mahdollisuuden kehittää entistä laajempia palveluita työelämän siirtymävaiheisiin. Työttömyysturvan lisäksi työnhakijoiden tukipalvelut voivat tarjota apua myös yrittäjille sekä yrittäjyyttä harkitseville.
YTK tervehtii ilolla mahdollisuutta vakuuttaa jatkossa myös yrittäjien työuria. Tämä sujuvoittaa palvelupolkuja.
"Työurien aikana siirrytään yhä useammin palkkatyöstä yrittäjyyteen ja takaisin. Tarvitaan palveluita, jotka tukevat ihmistä näissä muutoksissa riippumatta siitä, millä tavalla hän työllistyy”, Auli Hänninen toteaa.
Hallitus antoi yhdistelmävakuutusta koskevan esityksen eduskunnalle 27.8.2026. Esityksen mukaan uudistus tulisi voimaan 1.1.2028. Voimaantulo vaatii eduskunnan päätöksen.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilona KangasViestintäjohtajaYTK Työttömyyskassa
Puh:050 590 7853ilona.kangas@ytkkassa.fiLauri HannusViestintäpäällikkö
Puh:044 459 6001lauri.hannus@ytkkassa.fiTietoja julkaisijasta
YTK Työttömyyskassa on kaikkien alojen palkansaajien työttömyyskassa, joka vakuuttaa yli puoli miljoonaa palkansaajaa työttömyyden varalta. YTK on Suomen suurin työttömyyskassa. Tehtävämme on järjestää ansioturva jäsenillemme tehokkaasti, helposti ja inhimillisesti. Palvelemme valtakunnallisesti verkossa. Meillä työskentelee yli 200 ansioturvan ammattilaista. www.ytkkassa.fi
YTK Työttömyyskassan jäsenet voivat halutessaan liittyä myös YTK Työelämä ry:hyn. YTK Työelämä ry on Suomen suurimpia yhdistyksiä yli 250 000 jäsenellään. YTK Työelämä tarjoaa jäsenilleen muun muassa Lakikaverin työsuhteen pulmatilanteisiin, vakuutuksia työhön ja vapaa-aikaan sekä tukea työnhakuun ja työkaluja osaamisen kehittämiseen. https://www.ytkpalvelut.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta YTK
Ennuste: YTK:n jäsenistön työttömyys historiallisen matalalla loppuvuoden20.8.2026 07:45:00 EEST | Tiedote
Elokuussa päivitetty työttömyysasteen ennuste on alkuvuoden ennusteiden keskiarvoa matalampi. Loppuvuoden näkymä onkin muuttunut kevään ja alkukesän arvioista selvästi myönteisemmäksi.
Työttömyysjaksot pitenevät edelleen – yhä useammalla tuki päättyy enimmäisaikaan3.7.2026 07:55:00 EEST | Tiedote
YTK:n tuore data osoittaa, että enimmäisaikapäätösten osuus hakemuksista on kasvanut viime vuosina. Kuluvana vuonna osuus on ollut selvästi pitkän aikavälin keskiarvoa korkeampi. Samalla kokonaan työttömien työttömyysjaksot ovat pidentyneet. Muutokset kertovat työmarkkinoiden hidastumisesta.
Työttömien oikeus opiskella mullistuu huomenna30.6.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Lakimuutos, joka helpottaa yli 25-vuotiaiden opiskelua työttömyysturvalla, tulee voimaan 1.7.2026. Uutta sääntelyä sovelletaan opintoihin, jotka alkavat 1.7.2026 tai sen jälkeen. Muutoksen tarkoituksena on selkeyttää ja lisätä opiskelumahdollisuuksia työttömänä sekä helpottaa hallinnollista taakkaa.
Verkostojen hyödyntäminen työnhaussa yleisintä kulttuuri- ja liikunta-aloilla22.6.2026 08:35:00 EEST | Tiedote
Vähiten luontevalta verkostojen käyttö tuntuu valtion ja kuntien palveluksessa sekä lakialalla. Tekoälyn käyttö työnhaussa on puolestaan yleisintä mainos- ja markkinointialalla. YTK:n kyselytutkimukseen vastasi yli 5000 aktiivisesti töitä hakevaa palkansaajaa eri toimialoilta.
Perhetilanne selittää taloudellista epävarmuutta jopa työttömyyttä enemmän29.4.2026 07:50:00 EEST | Tiedote
Yksinhuoltajat ovat selvästi taloudellisesti haavoittuvin ryhmä. Lapsiperheissä menojen nousu koetaan ylipäätään voimakkaimpana, kertoo yli 13 500 vastaajan kyselytutkimus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme