Hyrkkö vaatii Suomea irtautumaan Israel-sopimuksesta ja syyttää hallitusta salailusta: ”Ovatko pääministeri ja ulkoministeri olleet pihalla vai puhuneet omiaan?”
29.8.2026 15:41:11 EEST | Vihreät - De Gröna | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan Palestiina-ystävyysryhmän varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö pitää Ylen paljastamaa Israel-sopimusta tyrmistyttävänä osoituksena Orpon hallituksen harkintakyvyn puutteesta ja salailusta. Hän vaatii Suomea irtautumaan sopimuksesta.

— On käsittämätöntä, että Orpon hallitus solmii suomalaisilta salassa ekstrapitkän yhteistyösopimuksen kansanmurhasta syytetyn, palestiinalaisia sortavan ja kansainvälistä oikeutta rikkovan valtion kanssa. Suomen on syytä irtautua sopimuksesta, vaatii Vihreiden kansanedustaja Saara Hyrkkö.
Hyrkkö on jättänyt hallitukselle useita kirjallisia kysymyksiä Gazan tilanteesta, Suomen Israel-linjasta ja Suomen ja Israelin puolustusyhteistyötä sekä peräänkuuluttanut riskiarviota riippuvuuksistamme kansainvälistä oikeutta rikkovaan maahan.
— Kertaakaan ei ole Ylen nyt paljastama sopimus noussut esiin. Pääministeri ja ulkoministeri ovat peräti puhuneet aivan muuta. Esimerkiksi ulkoministeri on vakuuttanut, että Suomi ei oikeastaan käy aktiivista asekauppaa Israelin kanssa. Ovatko pääministeri ja ulkoministeri olleet pihalla vai puhuneet omiaan? kysyy Hyrkkö.
Hyrkön mukaan Israel-riippuvuuden syventäminen osoittaa kokoomukselta heikkoa harkintaa.
— Jos asia ei tunnu ongelmalliselta yleisen inhimillisyyden, ihmisoikeuksien tai kansainvälisen oikeuden periaatteiden näkökulmasta, kannattaisi edes tunnistaa ne turvallisuuspoliittiset riskit, joita jatkuva riippuvuuden syventäminen Suomelle ja suomalaisille aiheuttaa. Kun samaan kriittiseen johtopäätökseen voi päätyä sekä solidaarisuudesta palestiinalaisia kohtaan että itsekkäämmistä lähtökohdista, näyttää kokoomuksen johdolla tehty ratkaisu poikkeuksellisen heikosti harkitulta ja välinpitämättömältä, summaa Hyrkkö.
Hyrkön mukaan Ville Tavion hiljattain tekemä päätös lopettaa yhteistyö YK:n palestiinalaispakolaisjärjestö UNRWA:n kanssa näyttää uuden tiedon valossa entistä häpeällisemmältä.
— Sopimuksia siis jatketaan Israelin kanssa, vieläpä poikkeuksellisen pitkäksi aikaa, mutta katkaistaan palestiinalaisia auttavien tahojen kanssa. Häpeällistä, sanoo Hyrkkö.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Saara HyrkköVihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja
Puh:+358 9 432 3021Puh:040 719 7604saara.hyrkko@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vihreät - De Gröna
Vihreiden Mari Holopainen: Ympäristöministeri Multalan väite siitä, ettei Googlelle tule sanktioita oli vastuuton – katse palloon, Multala, Vestman ja kokoomus14.10.2026 14:51:57 EEST | Tiedote
Vihreiden kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Mari Holopainen kritisoi ympäristöministeri Multalaa ja perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Heikki Vestmania harkitsemattomista ja harhaanjohtavista lausunnoista Googlen hakkuutapauksessa. Holopaisen mukaan kokoomuksen poliitikkojen pitäisi nyt pitää pää kylmänä, tunnistaa vastuunsa ja tunnustaa myös hallituskaudella tehdyt virheet. Datakeskukset tulee vetää pois nopeutettujen prosessien piiristä, Holopainen vaatii.
Vihreiden Diarra: ”Ei Suomen pitänyt olla maa, jossa leikkauksesta kieltäydytään rahan takia”14.10.2026 09:47:46 EEST | Tiedote
Hallitus esittää erikoissairaanhoitoon uutta leikkaus- ja toimenpidemaksua, joka olisi enintään 264,10 euroa ja peritään hoitopäivämaksun lisäksi. Vihreiden kansanedustaja Fatim Diarran mukaan jo nykyiset maksut saavat pienituloisia ja sairaita perumaan ja siirtämään tarpeellisia leikkauksia.
Vihreiden Virta: Orpon viisi prosenttia on osalle suomalaisista paljon enemmän13.10.2026 15:04:00 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta muistuttaa, että vaikka pääministeri Orpo kuinka yrittäisi vähätellä kokoomuksen leikkauspolitiikan vaikutuksia pohjoismaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan ja suomalaisten arkeen, leikkaukset eivät jakaudu tasaisesti.
Hyrkkö vaatii Orpolta suomalaisen mediakentän puolustamista: ”Hallitus pelasti Valmet Automotiven, mutta pesee kätensä STT:stä”13.10.2026 14:09:14 EEST | Tiedote
Vihreän eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja ja eduskunnan valtiovarainvaliokunnan varapuheenjohtaja Saara Hyrkkö on pettynyt pääministerin ponnettomaan mediapolitiikkaan. Pääministeri kommentoi STT:n tilannetta ja kokoomuksen ehdottamia Yle-leikkauksia Politiikan toimittajat ry:n tilaisuudessa tiistaina.
Virta: Oikeusvaltio murenee, jos rikosten uhrit joutuvat odottamaan oikeutta vuosia – syyttäjälaitoksen leikkaukset pysäytettävä13.10.2026 11:44:08 EEST | Tiedote
Vihreiden puheenjohtaja Sofia Virta vaatii Orpon hallitusta turvaamaan syyttäjälaitoksen toimintaedellytykset ja pysäyttämään oikeudenhoidon ruuhkautumisen. Virran mukaan oikeusvaltion puolustaminen ei voi jäädä juhlapuheisiin, jos kansalaisten mahdollisuus saada oikeutta kohtuullisessa ajassa murenee.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme