POWER siirtyy Kuopiossa uudelle kauppapaikalle – uusi myymälä avataan 17.9.2026
31.8.2026 10:20:59 EEST | Power Finland Oy | Tiedote
Elektroniikkaketju POWER avaa Kuopioon uuden myymälän torstaina 17.9. kello 8 osoitteessa Tehdaskatu 6. Toiminta siirtyy uuteen liikekiinteistöön aiempaa suurempiin tiloihin. Asiakkaille muutos näkyy laajempana valikoimana ja tilana, jossa tuotteisiin pääsee tutustumaan entistä paremmin ennen ostopäätöstä.

Elektroniikkaketju POWER avaa Kuopioon uuden myymälän torstaina 17.9. klo 8 osoitteessa Tehdaskatu 6. Nykyinen Kuopion myymälä sulki ovensa lauantaina 29.8., ja toiminta siirtyy uudelle, aiempaa vilkkaammalle kauppapaikalle. Kyseessä on uusi liikekiinteistö, johon tulee POWERin lisäksi kolme muutakin toimijaa. Uusi myymälä on kooltaan yli 2000 m2, mikä on yli 10 % aiempaa suurempi. Asiakkaille muutos näkyy entistä laajempana valikoimana ja tilana, jossa tuotteisiin pystyy tutustumaan aiempaa paremmin.
Uusi myymälä suunniteltu täysin POWERin omista lähtökohdista
Uuden myymälän pohjaratkaisu on suunniteltu alusta asti POWERin tarpeisiin. Tämä näkyy ennen kaikkea siinä, mitä asiakas myymälässä kohtaa: aiempaa laajemman valikoiman, josta valtaosa on fyysisesti esillä myymälässä, ja esillepanoratkaisut, jotka mahdollistavat tuotteiden testaamisen rauhassa ennen ostopäätöksen tekemistä.
”Kodinelektroniikassa ostopäätös syntyy edelleen usein siinä hetkessä, kun tuote on käsissä. Haluamme tarjota asiakkaillemme olosuhteet, joissa he pääsevät tutustumaan tuotteisiin ja vertailemaan eri vaihtoehtoja huolellisesti, ennen ostopäätöksen tekemistä. Tämä parantaa sekä asiakaskokemusta, että meidän myyjien mahdollisuutta erinomaisen asiakaspalvelun tarjoamiseen”, sanoo POWER Finlandin toimitusjohtaja Juha-Mikko Saviluoto.
POWER arvioi uuden kauppapaikan kasvattavan Kuopion myyntiä merkittävästi tulevaisuudessa, ja toteutuessaan se loisi myös edellytyksiä aiempaa suuremmalle henkilöstömäärälle myymälässä.
Avajaiset torstaina 17.9. klo 8
Avajaispäivänä on luvassa poikkeuksellisen kovia tarjouksia kaikissa tuotekategorioissa. POWER varautuu avajaisviikon aikana useisiin tuhansiin asiakkaisiin, muun muassa erikseen pystytettävällä kassateltalla. Odotukset perustuvat aiempiin suuravajaisiin - esimerkiksi keväällä 2026 avatun Lahden myymälän avajaispäivä keräsi paikalle tuhansia asiakkaita.
”Avajaistarjouksemme tulevat olemaan todella kovia, ja uskomme niiden tuovan paikalle useita tuhansia kuopiolaisia ja lähipaikkakuntalaisia. Aiemmat avajaisemme ovat osoittaneet, että kun kauppapaikka, tarjoukset ja avajaisten järjestelyt ovat kunnossa, ihmiset lähtevät liikkeelle. Varaudumme siihen, että aamulla on jonoa”, Saviluoto kertoo.
Aikataulu:
- Nykyinen POWER Kuopion myymälä sulki ovensa 29.8.2026.
- Uusi myymälä avataan asiakkaille torstaina 17.9.2026 klo 8.
- Avajaistarjoukset ovat voimassa avajaispäivästä alkaen
Lisätietoja medialle
Juha-Mikko Saviluoto, toimitusjohtaja, POWER Finland Oy
Sähköposti: juha-mikko.saviluoto@power.fi
Puhelinnumero: 040 047 3378
Yhteyshenkilöt
Juha-Mikko SaviluotoToimitusjohtajaPower Finland Oy
Puh:040 047 3378etunimi.sukunimi@power.fiPower Finland Oy
Power Finland kuuluu pohjoismaiseen Power International AS -konserniin, joka toimii Suomessa, Norjassa, Tanskassa ja Ruotsissa. Konsernin liikevaihto on yli 2 miljardia euroa, mikä tekee meistä yhden Pohjoismaiden merkittävimmistä kodinelektroniikan toimijoista.
Power-ketjun toiminta perustuu äärimmäiseen kustannustehokkuuteen ja laajaan valikoimaan tunnettuja brändejä. Tavoitteenamme on tarjota asiakkaillemme markkinoiden kilpailukykyisimmät hinnat kaikissa kanavissamme – siksi myymälöissämme on aina sama halpa hinta kuin Power.fi-verkkokaupassa. Suomessa Powerilla on kattava, 51 myymälän verkosto, joka yhdessä vahvan verkkokaupan ja Ruotsissa sijaitsevan pohjoismaisen keskusvaraston kanssa takaa nopeat toimitukset.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Power Finland Oy
POWER palaa Kemiin - uusi kauppiasmyymälä avaa ovensa loppusyksystä20.8.2026 10:27:20 EEST | Tiedote
POWER avaa uuden kauppiasmyymälän Kemiin syksyllä 2026, osoitteeseen Täikönkatu 3. Noin 1200 neliön myymälän omistaa Duka Oy, joka on pyörittänyt Iisalmessa kauppiasmyymälää jo yli 15 vuoden ajan. Avaus tuo POWERin takaisin Kemiin sen jälkeen, kun kaupungin edelliset kauppiaat jäivät eläkkeelle huhtikuussa 2026. Kemiläisille ja koko Meri-Lapin alueen asiakkaille tämä tarkoittaa, että POWERin valikoima ja palvelut ovat jälleen saatavilla omalla paikkakunnalla.
POWERin kampanja käynnistyi ennätysvauhdilla – aloituspäivä kolminkertaisti myynnin31.7.2026 09:12:20 EEST | Tiedote
POWER käynnisti torstaina 30.7. 10 vuotisjuhlavuotensa kunniaksi historiansa suurimman kampanjan, ja kampanjan avauspäivä lähes kolminkertaisti yrityksen myynnin viime vuoden vastaavaan päivään verrattuna.
POWER jatkaa kasvuaan – Ylivieska ja Kajaani siirtyvät POWER-ketjuun15.7.2026 10:11:57 EEST | Tiedote
POWER jatkaa kasvuaan Suomessa: Ylivieskan ja Kajaanin Gigantti-myymälät siirtyvät POWER-ketjuun 20. heinäkuuta 2026. Molemmat myymälät omistava perheyritys Kertun Kone on toiminut alueilla vuosikymmeniä, ja siirto on jo kymmenes ja yhdestoista kauppiasmyymälä, joka vaihtaa Gigantista POWERiin tänä keväänä.
POWER jatkaa vahvaa kasvuaan – Tammisaari ja Loimaa siirtyvät POWER-ketjuun kesäkuussa2.6.2026 10:50:16 EEST | Tiedote
Tammisaari ja Loimaa liittyvät POWER-ketjuun kesäkuussa 2026. Molemmilla myymälöillä on yli 20 vuoden historia alueillaan – nyt sama henkilöstö ja sama omistaja jatkavat, uudella nimellä. Viralliset avajaiset järjestetään myöhemmin kesäkuussa.
POWER laajentaa verkostoaan Pohjois-Savoon – Iisalmen Gigantti siirtyy POWER-ketjuun 1.5.202628.4.2026 16:18:52 EEST | Tiedote
POWER laajentaa verkostoaan Iisalmessa, kun Gigantti-myymälä siirtyy POWER-brändin alle 1.5.2026. Kauppiasvetoinen liike jatkaa toimintaansa entisellä paikallaan, ja asiakkaille muutos näkyy erityisesti uudistuneena ilmeenä sekä aiempaa laajempana tuotevalikoimana.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme