Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Uudet väestöhälyttimet käyttöön Lahden Kytölän ja Heinolan kirkonkylän alueille
31.8.2026 09:56:28 EEST | Päijät-Hämeen hyvinvointialue | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastuslaitos asentaa ja ottaa käyttöön elo–syyskuun 2026 vaihteessa Lahden Kytölän ja Heinolan kirkonkylän alueilla uudet väestöhälyttimet. Uudet väestöhälyttimet ovat osa alueen turvallisuuden ja varautumisen kehittämistä.
Nyt asennettavien väestöhälyttimien käyttöönotolla täydennetään ja kehitetään kyseisten alueiden hälytysvalmiutta ja väestön varoittamista mahdollisissa vaaratilanteissa yleisellä vaaramerkillä. Väestöhälyttimiä on jo asennettuna eri puolille Päijät-Hämettä.
– Kyseessä on viranomaisten tavallisesta varautumisesta ja sen kehittämisestä, valmiussuunnittelija Jarno Kelo Päijät-Hämeen pelastuslaitokselta sanoo.
Väestöhälyttimillä annettava yleinen vaaramerkki on osa monikanavaista hälytysjärjestelmää, jolla viranomaiset varoittavat vaaratilanteissa väestöä. Varoitukset jaetaan myös esimerkiksi vaaratiedotteina Yleisradion sekä 112 Suomi -sovelluksen kautta.
– Väestöhälyttimet on sijoitettu ensisijaisesti sinne, missä asuu tai liikkuu eniten ihmisiä, Kelo kertoo.
Tästä johtuen väestöhälytinjärjestelmät eivät kata kaikkia alueita Suomessa eivätkä Päijät-Hämeessä. Väestöhälyttimet onkin tarkoitettu ensisijaisesti ulkona liikkuvien varoittamiseen, eikä ääni välttämättä kuulu sisätiloihin. Myös maastonmuodot, rakennettu ympäristö ja säätila vaikuttavat hälyttimien kuuluvuuteen.
Väestöhälyttimiä testataan kerran kuukaudessa
Väestöhälyttimiä testataan kaikkialla Suomessa joka kuukauden ensimmäisenä arkimaanantaina klo 12. Testiääni on tasainen, noin 7 sekunnin mittainen sireeniääni.
– Kyseessä on normaali toimintakoe, eikä se edellytä asukkailta tai alueella liikkuvilta toimenpiteitä, Kelo sanoo.
Ensimmäiset testisoitot Lahden Kytölän ja Heinolan kirkonkylän uusilla hälyttimillä kuuluvat maanantaina 7. syykuuta klo 12 ja tämän jälkeen kuukausittaisten koesoittojen yhteydessä.
Yleinen vaaramerkki
Yleinen vaaramerkki on minuutin mittainen nouseva ja laskeva sireeniääni. Vaaramerkin kuuluessa tulee:
- siirtyä sisätiloihin,
- sulkea ovet, ikkunat ja ilmanvaihto,
- seurata viranomaisten ohjeita esimerkiksi radion, television tai puhelimen kautta.
Näin erotat testin todellisesta vaarasta
- Testausääni: seitsemän sekuntia kestävä tasainen ääni
- Yleinen vaaramerkki: minuutin mittainen nouseva ja laskeva ääni
- Vaara ohi -merkki: minuutin mittainen tasainen äänimerkki
Yleinen vaaramerkki on kuunneltavissa pelastustoimen verkkosivuilla.
Kuva käytettävissä tästä asiasta uutistoitaessa lähde mainiten.
Yhteyshenkilöt
Jarno Kelovalmiussuunnittelija, pelastustoimi
Puh:044 0773 101Kuvat

Linkit
Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue järjestää päijäthämäläisten sosiaali- ja terveyspalvelut sekä pelastustoimen palvelut alueen asukkaille.
Päijät-Hämeen hyvinvointialueeseen kuuluvat Asikkala, Hartola, Heinola, Hollola, Iitti, Kärkölä, Lahti, Orimattila, Padasjoki ja Sysmä. Huolehdimme yli 200 000 asukkaan terveydestä ja turvallisuudesta.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen hyvinvointialue
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Pelastustoimi pyytää palautetta vuosille 2027–2030 suunnitelluista palveluistaan27.8.2026 14:36:55 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen pelastustoimelle on valmisteilla uusi palvelutasopäätös. Päijäthämäläisiä kutsutaan mukaan kommentoimaan pelastustoimen palveluita vuosille 2027–2030. Tilaisuus järjestetään 7. syyskuuta klo 17 etätilaisuutena.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Työterveyden ja julkisen terveydenhuollon yhteistyö laajenee osaan sote-keskuksista27.8.2026 08:32:25 EEST | Tiedote
Työote-toimintamalliksi kutsuttu työterveyden ja julkisen terveydenhuollon yhteistyö laajenee osaan sote-keskuksista Päijät-Hämeessä. Toiminta käynnistyy ensin pilottiyksiköissä Heinolan, Asikkalan, Lahden, Nastolan, Kärkölän, Iitin ja Hartolan sote-keskuksissa sekä perusterveydenhuollon päihde- ja mielenterveyspalveluissa. Mallin käyttöä on tarkoitus laajentaa ensi vuonna vaiheittain muihin alueen sote-keskuksiin ja avosairaanhoidon yksiköihin.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Ville Marjanen palkittiin ihmisen pelastamisesta pelastustoimen Elämän Liekki -palkinnolla26.8.2026 11:15:33 EEST | Tiedote
Heinolalainen Ville Marjanen palkittiin ansiokkaasta toiminnasta ja ihmisen pelastamisesta hukkumiselta.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Hollolan sote-keskuksen palvelutoimiston aukioloaika muuttuu25.8.2026 13:01:34 EEST | Tiedote
Hollolan sote-keskuksessa avosairaanhoidon palvelutoimiston aukioloaika muuttuu. Maanantaista 31. elokuuta alkaen palvelutoimisto on avoinna maanantaista perjantaihin kello 8–11. Palvelutoimisto palvelee jatkossa vuoronumerolla.
Päijät-Hämeen hyvinvointialue: Lahes elos x MoodFest tuo nuorten mielen hyvinvoinnin Lahden torille25.8.2026 10:10:27 EEST | Tiedote
Nuorten mielen hyvinvointi ja yhteisöllisyys ovat teemana Lahden torilla perjantaina 28. elokuuta järjestettävässä Lahes elos x MoodFest -tapahtumassa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme