Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Hailuodon liikenne moninkertaistui kiinteän yhteyden avaamisen jälkeen

31.8.2026 11:35:11 EEST | Pohjois-Suomen elinvoimakeskus | Tiedote

Jaa

Hailuodon kiinteä yhteys avattiin liikenteelle 29.6.2026. Avaamista seuranneina viikkoina uuteen tieyhteyteen tutustujia oli odotetusti erittäin paljon.

Hailuodon kiinteällä yhteydellä kulkevaa liikennettä.
Hailuodon kiinteä yhteys. Kuva ©Väylävirasto.

Liikennemäärien selvittämiseksi Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toteutti viikon mittaiset liikennelaskennat kesäkuun alussa viikolla 23, jolloin lautta vielä liikennöi, sekä heinäkuun lopussa viikolla 31. Jälkimmäisen mittauksen aikaan kiinteä yhteys oli ollut käytössä noin kuukauden ja suurin kävijäryntäys oli jo ohitettu. Laskentalaitteet sijoitettiin Vaskiin lauttarannan liittymän länsipuolelle, sekä Marjaniemeen Sumpuntien liittymän itäpuolelle.

Ajoneuvoliikenteen kokonaismäärä Hailuodossa moninkertaistui kiinteän yhteyden avaamisen jälkeen. Kesäkuun alussa Vaskin laskentapisteen ohitti keskimäärin 742 ajoneuvoa vuorokaudessa. Heinäkuun lopussa määrä oli yli nelinkertainen, keskimäärin 3 125 ajoneuvoa vuorokaudessa. Marjaniemen laskentapisteellä keskimääräinen vuorokausiliikenne kasvoi vastaavasti lähes viisinkertaiseksi, 476 ajoneuvosta 2 377 ajoneuvoon. Myös pyöräliikenteessä havaittiin kasvua: Vaskissa pyöräilijöiden määrä nousi keskimäärin 9:stä 23:een ja Marjaniemessä 15:stä 26:een vuorokaudessa.

Mittausjakson korkeimmat liikennemäärät mitattiin keskiviikkona 29.7., jolloin Vaskin laskentapisteen ohitti 3 836 ajoneuvoa ja Marjaniemen laskentapisteen 2 992 ajoneuvoa.

Hailuodon liikennemäärissä on voimakasta kausivaihtelua, ja liikenne on vilkkaimmillaan kesällä, erityisesti heinäkuussa. Viime vuosina heinäkuun keskimääräinen vuorokausiliikenne on ollut enimmillään 1 069 ajoneuvoa. Tähän verrattuna nyt heinäkuun lopussa Vaskissa mitattu keskimääräinen vuorokausiliikenne, 3 125 ajoneuvoa, oli lähes kolminkertainen.

Sittemmin lomakauden päätyttyä liikennemäärät Hailuodossa ovat tältä erää tasoittuneet. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus seuraa liikennemäärien kehitystä jatkossakin.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Toiminnanohjauspäällikkö Jani Huttula, sähköposti etunimi.sukunimi@elinvoimakeskus.fi

Kuvat

Hailuodon kiinteällä yhteydellä kulkevaa liikennettä.
Hailuodon kiinteä yhteys. Kuva ©Väylävirasto.
Lataa

Tietoja julkaisijasta

Pohjois-Suomen elinvoimakeskus hoitaa maaseutuun, liikenteeseen, elinkeinoihin ja työllisyyteen, maahanmuuttoon, ympäristöön sekä rahoitukseen, kehittämiseen ja seurantaan liittyviä valtion aluehallinnon tehtäviä. Pohjois-Suomen elinvoimakeskus toimii Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun  maakuntien alueella, ja keskitettyjen tehtävien kautta palvelee myös muita alueita.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Pohjois-Suomen elinvoimakeskus

Hailuodon kiinteän yhteyden avaaminen lisää liikennettä Hailuodossa ja Marjaniemessä26.6.2026 08:00:00 EEST | Tiedote

Hailuodon kiinteä yhteys avataan liikenteelle maanantaina 29.6.2026. Uusi yhteys sujuvoittaa jatkossa liikkumista ja parantaa yhteyksiä saaren ja mantereen välillä. Avajaispäivänä ja sitä seuraavina viikkoina alueella liikkuu kuitenkin tavallista enemmän ajoneuvoja. Paikalle saapuvien kannattaa varautua ruuhkiin ja mahdollisiin viivästyksiin. Turvallisuuden varmistamiseksi tienkäyttäjiltä toivotaan huolellisuutta ja rauhallista ajotapaa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye