Raitiovaunuliikenne Kruunusilloilla alkaa 7.11.

31.8.2026 12:00:00 EEST | HSL Helsingin seudun liikenne | Tiedote

Jaa

Helsingin raitiovaunuverkko laajenee itään lauantaina 7.11.2026, kun Kruunusillat-hankkeessa rakennettu raitiotie aukeaa liikenteelle. Uudella reitillä liikennöivät linjat 11 (Pasila–Kruunuvuorenranta) ja 12 (Rautatientori–Yliskylä).

Raitiovaunu ylittämässä Kruunuvuorensiltaa
Tuukka Lindholm / HSL

”Hanke valmistui etuajassa, ja sen myötä voimme käynnistää raitiovaunuliikenteen Laajasaloon vielä tämän vuoden puolella. Tästä suuri kiitos niin Kruunusillat-hankkeelle kuin Kaupunkiliikenteellekin”, sanoo HSL:n Liikenne-tulosalueen johtaja Johanna Wallin.

Nyt avautuva uusi raitiotie on kansainvälisestikin poikkeuksellinen. Uudella raitiotiellä on yhteensä kolme siltaa, joista Kruunuvuorensilta on 1,2 kilometrillään Suomen pisin. Sillalta avautuu näkymä merelliseen Helsinkiin: muun muassa avomerelle, Suomenlinnaan, Herttoniemenrantaan ja Kulosaareen. Silta avautui jalankulkijoille ja pyöräilijöille huhtikuussa, mutta autoliikennettä silloilla ei nähdä pelastusajoneuvoja lukuun ottamatta.

Uusi raitiovaunuyhteys mullistaa Laajasalon joukkoliikenteen. Matka-aika Laajasalon Yliskylän ja Rautatientorin välillä linjalla 12 kestää noin 20 minuuttia. Uusi yhteys parantaa myös poikittaisliikennettä: raitiovaunu 11 kulkee Kruunuvuorenrannan ja Pasilan välillä, ja Pasilan ja Kalasataman välillä liikenne kulkee aiempaa tiheämmin.

Raitiovaunuyhteyden avautuminen vaikuttaa myös Laajasalon bussien reitteihin. Ne muuttuvat 7.1.2027 siten, että ne tarjoavat sujuvia vaihtoyhteyksiä Herttoniemen metroaseman lisäksi myös ratikkalinjan varteen.

Ennen raitioliikenteen avaamista Kaupunkiliikenne perehdyttää vielä raitiovaununkuljettajia, ja lisäksi radalla järjestetään muun muassa häiriöharjoituksia.

Aiomme juhlistaa uuden, upean ratikkayhteyden avautumista avajaispäivänä lauantaina 7. marraskuuta. Kerromme juhlallisuuksista ja avajaispäivän tarkemmasta aikataulusta lähempänä tapahtumaa.

Lue lisää Kruunusiltojen raitiovaunuyhteyksistä ja bussien uusista reiteistä HSL:n verkkosivuilta

Yhteyshenkilöt

Helsingin seudun liikenne HSL vastaa seudun joukkoliikenteen suunnittelusta, tilaamisesta ja lipuista sekä Helsingin seudun liikennejärjestelmäsuunnitelman laatimisesta. Vuonna 2025 HSL:n toimintakulut olivat 894 miljoonaa euroa ja toimintatuotot 956 miljoonaa euroa. HSL:n liikennevälineiden kyytiin noustiin vuoden 2025 aikana 381 miljoonaa kertaa, mikä on suurin osa Suomen joukkoliikennematkoista.
Yhteystietoja medialle: www.hsl.fi/viestinta

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta HSL Helsingin seudun liikenne

HSL LOOKS -muotinäytöstapahtuma järjestetään keskustassa lauantaina 29.8. – Lue kaikki tarvittava tieto koottuna27.8.2026 10:13:00 EEST | Tiedote

Mitä: HSL LOOKS on kaikille avoin ja maksuton muotinäytöstapahtuma, jossa esitellään stylisti Minttu Vesalan, HSL:n, nousevien suomalaisten suunnittelijoiden ja Stadin ammattiopiston yhteistyöstä syntynyttä tyylikokonaisuutta. Lookit on luotu täysin kierrätysmateriaaleista ja liikennevälineisiin unohtuneista löytötavaroista. Sekä tyylikokonaisuus että tapahtuma juhlistavat kaupunkikulttuuria ja joukkoliikenteen monimuotoisuutta. Missä: Helsingin päärautatieaseman Kompassiaukio (Rautatientorin metroasema). Näytöstä voi seurata livenä myös HSL:n Instagramissa ja TikTokissa. Milloin: lauantaina 29.8. järjestetään kaksi samansisältöistä näytöstä klo 16 ja klo 18 Muuta: Tapahtumassa esiintyy lisäksi artisti Olga. Näytöksen malleina nähdään muun muassa Jorma Uotinen, Ina Mikkola, Isaac Sene, Sini Sabotage ja Jekku Berglund. Tapahtuma on osa Helsinki Design Weekin ohjelmistoa.

HSL ja stylisti Minttu Vesala järjestävät ainutlaatuisen kaupunkikulttuuria ja katutyyliä juhlistavan HSL LOOKS -muotinäytöstapahtuman Helsingin Päärautatieaseman Kompassiaukiolla lauantaina 29.8.20.8.2026 14:39:12 EEST | Tiedote

Helsingin seudun liikenne (HSL) toteuttaa stylisti Minttu Vesalan kanssa yhteistyössä HSL LOOKS -nimisen tapahtuman, joka juhlistaa pääkaupunkiseudun erilaisia tyylejä, kaupunkikulttuuria, joukkoliikenteen monimuotoisuutta ja kierrätysmuotia. Lisäksi se kannustaa matkustajia tuomaan rohkeasti esiin omaa tyyliään, sekä muistuttaa, että joukkoliikenteessä on tilaa kaikille ja jokainen voi olla siellä oma itsensä sekä kantaa omaa tyyliään ylpeydellä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye