Helsinki lisää metsien monimuotoisuutta ja kutsuu asukkaat maastokävelylle
31.8.2026 14:27:46 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote
Helsingin kaupunki uudistaa metsien hoitoa koskevia työohjeita. Tavoitteena on monimuotoiset metsät, joissa ulkoilu on turvallista ja mukavaa. Asukkaat kutsutaan maastokävelylle 16. syyskuuta tutustumaan metsän hoidon toimenpiteisiin Kannelmäen metsissä.

Merkittävä muutos aiempaan metsänhoitoon verrattuna on, että metsiä jätetään entistä enemmän vanhenemaan luontaisesti. Kaupunki lisää metsien monimuotoisuutta muun muassa jättämällä lahopuuta maastoon. Tavoitteena ovat metsät, joissa kasvaa eri-ikäisiä ja -lajisia puita. Monimuotoiset metsät kestävät paremmin myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia.
Metsien hoidossa varaudutaan kasvavaan ulkoilumäärään ja kaupungin tiivistymiseen. Tavoitteena on säilyttää lähimetsät kestävinä ja viihtyisinä ulkoilumaastoina. Hoidettavat metsäalueet sijaitsevat pääsääntöisesti asuinalueiden läheisyydessä ja keskeisillä ulkoilu- ja virkistysalueilla.
Hoitamalla metsiä kaupunki varautuu luonnontuhoihin ja muihin metsien kestävyyttä uhkaaviin riskeihin. Lämpenevä ilmasto lisää riskiä esimerkiksi kirjanpainajan aiheuttamille metsätuhoille vanhoissa kuusikoissa, minkä takia kuusivaltaisiin metsiin pyritään vähitellen lisäämään muita puulajeja.
Maastokävelyllä tutustutaan metsien hoitoon
Kaikille avoin maastokävely järjestetään 16. syyskuuta. Kävelyllä pääsee kuulemaan Helsingin metsien hoidosta konkreettisten esimerkkien kautta. Lähtö on klo 17.00 Kannelmäen Nesteen pysäköintipaikalta. Työohje on nähtävillä hel.fi-verkkosivulla 31.8.–27.9.2026, ja palautetta voi jättää kaupungin kirjaamoon nähtävillä olon ajan osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi. Nyt laadittu työohje perustuu kaupungin vuonna 2024 hyväksymiin metsien hoidon periaatteisiin.
Kaupunki laatii eri alueille luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia noin kymmenen vuoden välein yhteistyössä asukkaiden kanssa. Suunnitelmissa määritellään lähi- ja ulkoilumetsissä tehtävät hoitotoimet, kuten puuston ja pienpuuston harvennukset sekä puiden istutukset. Kaupungin metsurit toteuttavat suunnitelmien mukaiset toimenpiteet.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Tiina Saukkonen
suunnitteluvastaava metsänhoitaja
puisto- ja viheraluesuunnittelu, Helsingin kaupunki
09 310 38508
tiina.saukkonen@hel.fi
Kuvat

Linkit
Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611
http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto
Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
Säkerheten på gatuarbetsplatser förbättrades något sedan maj – nästan 80 uppmaningar delades fortfarande ut28.8.2026 13:01:02 EEST | Pressmeddelande
Helsingfors, Esbo och Vanda städer samt polisen genomförde intensifierad säkerhetsövervakning på gatuarbetsplatser i augusti. Inspektioner genomfördes särskilt i närheten av skolor och daghem.
Katutyömaiden turvallisuus parani hieman toukokuusta - kehotuksia jaettiin edelleen lähes 8028.8.2026 13:01:02 EEST | Tiedote
Helsingin, Espoon ja Vantaan kaupungit sekä poliisi valvoivat tehostetusti katutyömaiden turvallisuutta elokuussa. Tarkastuksia tehtiin erityisesti koulujen ja päiväkotien läheisyydessä.
I Helsingfors stadskärna skyddas flera tiotal byggnader28.8.2026 12:24:33 EEST | Pressmeddelande
De gamla detaljplanerna för stadskärnan uppdateras. I Gardesstaden, Rödbergen och Ulrikasborg samt i några kvarter i Eira och Västra hamnen ändras detaljplanerna så att de stämmer överens med den faktiska bebyggelsen. I samband med arbetet skyddas även byggnader, parker och andra stadsmiljöer.
Helsingin kantakaupungissa suojellaan useita kymmeniä rakennuksia28.8.2026 12:24:33 EEST | Tiedote
Kantakaupungin vanhoja asemakaavoja ajantasaistetaan. Kaartinkaupungissa, Punavuoressa ja Ullanlinnassa sekä muutamassa Eiran ja Länsisataman korttelissa asemakaavat muutetaan vastaamaan todellista rakennettua tilannetta. Työn yhteydessä myös suojellaan rakennuksia, puistoja ja muita kaupunkitiloja.
Helsingin kaupunkiympäristölautakunnan ympäristö- ja lupajaoston päätökset 27.8.202627.8.2026 19:30:52 EEST | Tiedote
Kokouksen päätöstiedote (yhteenveto tehdyistä päätöksistä) on julkaistu kaupungin verkkosivuilla: Päätöstiedote 27.8.2026 » Päätöstiedote näkyy verkkosivuilla siihen asti kun kokouksen pöytäkirja julkaistaan. Pöytäkirja korvaa valmistuttuaan päätöstiedotteen. Jaosto kokoontuu seuraavan kerran torstaina 10.9.2026
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme