Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsinki lisää metsien monimuotoisuutta ja kutsuu asukkaat maastokävelylle

31.8.2026 14:27:46 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Jaa

Helsingin kaupunki uudistaa metsien hoitoa koskevia työohjeita. Tavoitteena on monimuotoiset metsät, joissa ulkoilu on turvallista ja mukavaa. Asukkaat kutsutaan maastokävelylle 16. syyskuuta tutustumaan metsän hoidon toimenpiteisiin Kannelmäen metsissä.

Metsän keskellä kulkee hiekkatie ja sen varrella on valaisimia.
Hoidettua ulkoilumetsää Helsingissä. Helsingin kaupunki

Merkittävä muutos aiempaan metsänhoitoon verrattuna on, että metsiä jätetään entistä enemmän vanhenemaan luontaisesti. Kaupunki lisää metsien monimuotoisuutta muun muassa jättämällä lahopuuta maastoon. Tavoitteena ovat metsät, joissa kasvaa eri-ikäisiä ja -lajisia puita. Monimuotoiset metsät kestävät paremmin myös ilmastonmuutoksen vaikutuksia.  

Metsien hoidossa varaudutaan kasvavaan ulkoilumäärään ja kaupungin tiivistymiseen. Tavoitteena on säilyttää lähimetsät kestävinä ja viihtyisinä ulkoilumaastoina. Hoidettavat metsäalueet sijaitsevat pääsääntöisesti asuinalueiden läheisyydessä ja keskeisillä ulkoilu- ja virkistysalueilla. 

Hoitamalla metsiä kaupunki varautuu luonnontuhoihin ja muihin metsien kestävyyttä uhkaaviin riskeihin. Lämpenevä ilmasto lisää riskiä esimerkiksi kirjanpainajan aiheuttamille metsätuhoille vanhoissa kuusikoissa, minkä takia kuusivaltaisiin metsiin pyritään vähitellen lisäämään muita puulajeja. 

Maastokävelyllä tutustutaan metsien hoitoon  

Kaikille avoin maastokävely järjestetään 16. syyskuuta. Kävelyllä pääsee kuulemaan Helsingin metsien hoidosta konkreettisten esimerkkien kautta. Lähtö on klo 17.00 Kannelmäen Nesteen pysäköintipaikalta. Työohje on nähtävillä hel.fi-verkkosivulla 31.8.–27.9.2026, ja palautetta voi jättää kaupungin kirjaamoon  nähtävillä olon ajan osoitteeseen helsinki.kirjaamo@hel.fi. Nyt laadittu työohje perustuu kaupungin vuonna 2024 hyväksymiin metsien hoidon periaatteisiin.  

Kaupunki laatii eri alueille luonnon- ja maisemanhoitosuunnitelmia noin kymmenen vuoden välein yhteistyössä asukkaiden kanssa. Suunnitelmissa määritellään lähi- ja ulkoilumetsissä tehtävät hoitotoimet, kuten puuston ja pienpuuston harvennukset sekä puiden istutukset. Kaupungin metsurit toteuttavat suunnitelmien mukaiset toimenpiteet.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tiina Saukkonen
suunnitteluvastaava metsänhoitaja
puisto- ja viheraluesuunnittelu, Helsingin kaupunki
09 310 38508
tiina.saukkonen@hel.fi

Kuvat

Metsän keskellä kulkee hiekkatie ja sen varrella on valaisimia.
Hoidettua ulkoilumetsää Helsingissä.
Helsingin kaupunki
Lataa

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye