Keskuskauppakamari: Hallituksen on budjettiriihessä painettava kasvuun kaasua – jo sovittu yhteisöveron alentaminen hyödyttää erityisesti pk-yrityksiä
1.9.2026 06:57:00 EEST | Keskuskauppakamari | Tiedote
Talous on elpymisvaihteella ja kasvu on tällä hetkellä laaja-alaista. ”Hallituksen on budjettiriihen päätöksillä vahvistettava kasvua ja pidettävä yritysten toimintaympäristö ennakoitavana”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.

Keskuskauppakamari vaatii, että hallitus painaa tiistaina alkavassa budjettiriihessä kasvuun kaasua ja vahvistaa yritysten investointihalukkuutta sekä kuluttajien luottamusta.
”On varmistettava, että yrityksillä on edellytykset ja kannusteet investoida ja työllistää. Kun työllisyys kasvaa ja työttömyys sulaa, vahvistuu myös kuluttajien luottamus”, sanoo Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi.
Suomen talous kasvaa tällä hetkellä vahvasti. Tilastokeskuksen perjantaina julkaisemista tarkentuneista bkt-luvuista selviää, että kaikki yksityiset kysyntäerät eli yksityinen kulutus, investoinnit ja vienti, ovat kasvaneet. Myös toimialoittain tarkasteltuna kasvua on tullut monipuolisesti.
Keskuskauppakamarin mukaan yritysten investointeja voidaan vauhdittaa ennakoivalla veropolitiikalla, sujuvoittamalla luvitusta, kehittämällä liikenne- ja logistiikkayhteyksiä sekä turvaamalla osaavan työvoiman saatavuus.
Jo sovittu yhteisöveron alentaminen vauhdittaa kasvua
Keskuskauppakamarin mukaan budjettiriihessä tulee varmistaa jo päätettyjen uudistusten toteutuminen. Vuoden 2027 alussa voimaan tuleva yhteisöveron alennus vahvistaa alkanutta talouskasvua.
”Yhteisöveron alentaminen tukee erityisesti pienten ja keskisuurten yritysten kasvumahdollisuuksia. Verokannan alentamisen suhteellinen vaikutus on suurempi pienille ja keskisuurille yrityksille, vaikka alentaminen hyödyttää myös suuriyrityksiä. Pienikin parannus kannattavuuteen voi pk-yrityksissä ratkaista uskalletaanko investoida, palkata tai laajentaa toimintaa”, sanoo Romakkaniemi.
Tärkeä on myös investointiverohyvitys, joka vahvistaa Suomen kykyä houkutella puhtaan siirtymän investointeja.
Romakkaniemi kehottaa hallitusta myös harkitsemaan väliaikaisia toimia alamaissa olevan asuntokaupan vauhdittamiseksi.
"Patoutunut asunnonvaihtotarve olisi hyvä saada liikkeelle. Tämä vahvistaisi kuluttajien luottamusta ja yksityistä kulutusta, sekä saisi liikkeelle myös alamaissa olleen uusasuntorakentamisen", Romakkaniemi huomauttaa.
Yhteyshenkilöt
Juho RomakkaniemiToimitusjohtaja
Puh:040 050 5269juho.romakkaniemi@chamber.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Keskuskauppakamari
Kauppakamarikysely: Yhä harvempi yritys rekrytoi kansainvälisiä osaajia: ”Ongelmana ei ole halu tai asenne, vaan käytännön esteet”31.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Vain noin joka neljäs yritys on rekrytoinut kansainvälisiä osaajia viiden viime vuoden aikana, mutta niitä tehneet yritykset arvioivat kokemuksensa pääosin myönteisiksi, käy ilmi kauppakamarien osaajakyselystä.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Tuoreet bruttokansantuotteen luvut ovat “karvas pettymys” – tuotannon elpyminen etenee silti28.8.2026 08:56:44 EEST | Tiedote
Tarkistetut bkt-lukemat eivät ole yhtä hohdokkaita kuin runsaasti hehkutetut ennakolliset arviot, sanoo Keskuskauppakamarin Jukka Appelqvist. Arvio bkt:n kasvusta romahti 0,9 prosentista 0,4 prosenttiin.
Keskuskauppakamari: Suomen veropolitiikkaan tarvitaan ennakoitavuutta – ”Verosinkojen tai temppudroonien esittely ei edistä Suomen tilannetta”27.8.2026 15:24:47 EEST | Tiedote
Keskuskauppakamari muistuttaa, että julkisen talouden sopeutustarpeesta käytävässä keskustelussa on huolehdittava verotuksen ennakoitavuudesta.
Keskuskauppakamarin pääekonomisti: Talouden kasvu ei näy vielä työmarkkinatilastoissa: “Toistaiseksi keräillään rohkeutta rekrytointien kanssa”25.8.2026 09:04:22 EEST | Tiedote
Heinäkuun työmarkkinatilastot maalaavat Keskuskauppakamarin pääekonomistin Jukka Appelqvistin mukaan kuvaa vakaasta kehityksestä, mutta nousuvaihdetta joudutaan vielä odottamaan.
Keskuskauppakamari: Liikuntaedun käyttö laajenee ainakin kuntosaliohjelmiin ja välinevuokraukseen – mutta mikä lasketaan fyysiseksi aktiivisuudeksi?21.8.2026 06:57:00 EEST | Tiedote
Työnantajien tarjoaman liikuntaedun käyttömahdollisuudet laajenevat merkittävästi. Sääntelyyn jää edelleen tulkinnanvaraisuutta ja epäjohdonmukaisuuksia, huomauttaa Keskuskauppakamari. Esimerkiksi avantouinnin ja saunomisen sekä monien luontoharrastusten kohtelu joudutaan arvioimaan tapauskohtaisesti.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme