Pohjoismainen tekoälymarkkina jatkaa konsolidoitumistaan: Solita ostaa tanskalaisen tekoäly- ja datayhtiö Heyran
1.9.2026 07:45:00 EEST | Solita | Tiedote
Solita kertoi tänään ostaneensa Kööpenhaminassa toimivan tekoäly- ja datakonsultointiyhtiö Heyran. Yrityskaupan myötä Solita jatkaa kasvuaan Tanskassa ja vahvistaa asemaansa pohjoismaisilla tekoälymarkkinoilla. Järjestely tukee yhtiöiden yhteistä tavoitetta rakentaa johtava eurooppalainen AI- ja datayhtiö seuraavaa tekoälymurroksen vaihetta varten.

Kööpenhaminalaisen Heyran perustivat vuonna 2021 Luis Werner Grau ja David Gabor. Aiemmin tänä vuonna Heyra yhdistyi Pyne-yhtiön kanssa, jonka perustivat Michael Skaarup Jørgensen ja Rafael Zincke. Heyralla on tällä hetkellä 50 tekoäly- ja data-asiantuntijaa. Perustajat ja Heyran koko henkilökunta jatkavat yhtiön palveluksessa sen liittyessä osaksi Solita-konsernia. Heyra jatkaa toimintaansa itsenäisenä yhtiönä Kööpenhaminassa.
Yrityskauppa vahvistaa Solitan asemaa yhtenä Euroopan johtavista AI- ja datayhtiöistä, joka tarjoaa asiakkailleen turvallisia, vaikuttavia ja eurooppalaiseen digitaaliseen suvereniteettiin perustuvia ratkaisuja eri puolilla Eurooppaa.
"Tekoäly on siirtymässä lupauksista todelliseksi, maailmaa muuttavaksi voimaksi. Markkinan kypsyessä asiakkaat etsivät kumppaneita, jotka pystyvät yhdistämään nopeuden, mittakaavan ja syvän toimialaosaamisen vahvaan tietoturvaan sekä eurooppalaista digitaalista suvereniteettia tukeviin ratkaisuihin. Tämä kehitys vauhdittaa markkinan konsolidoitumista”, avaa Solitan toimitusjohtaja Ossi Lindroos. ”Heyra on alusta saakka rakennettu täysin tekoälyosaamisen ympärille. Yhdistämällä voimamme Heyran kanssa vahvistamme entisestään kykyämme auttaa asiakkaitamme muuttamaan tekoäly todelliseksi liiketoimintavaikutukseksi.”
Yksi Tanskan nopeimmin kasvavista tekoälykonsultointiyhtiöistä
Heyra on noussut Tanskan AI-konsultointimarkkinan nopeimmin kasvavien yhtiöiden joukkoon vain muutamassa vuodessa. Sen asiakkaita ovat muun muassa Danske Bank, Novo Nordisk Foundation, Carlsberg, InstallatørGruppen, Pas NormalStudios ja Vivino. Yhtiö on erikoistunut operatiiviseen tekoälyyn, jonka avulla yritykset voivat integroida tekoälyn osaksi päivittäistä toimintaansa ja luoda kestävää arvoa. Molemmat yhtiöt työskentelevät johtavien teknologiakumppaneiden, kuten Databricksin, Snowflaken ja Microsoftin, kanssa.
”Heyra perustettiin auttamaan asiakkaita muuttamaan tekoäly ja data todelliseksi liiketoiminta-arvoksi. Yhdessä Solitan kanssa voimme rakentaa jotain suurempaa: johtavan eurooppalaisen tekoäly- ja datayhtiön, jonka perustana ovat vahva osaaminen, yhteiset arvot ja kykymme luoda asiakkaillemme tuloksia”, kommentoi Heyran toinen perustaja ja toimitusjohtaja Luis Werner Grau. ”Tekoälyn nopea kehitys ja markkinan kiihtyvä konsolidoituminen ovat laajentaneet käsitystämme siitä, mitä voimme saavuttaa yhdessä. Odotamme innolla, että pääsemme rakentamaan Heyran seuraavaa vaihetta yhdessä Solitan kanssa.”
Solita vahvistaa asemaansa Tanskassa
Yrityskauppa vahvistaa entisestään Solitan läsnäoloa Tanskassa. Yritysoston myötä Solitan Tanskan-yhtiöissä, mukaan lukien Solita A/S, Intellishore ja Heyra, työskentelee nyt yli 300 henkilöä. Suomessa pääkonttoriaan pitävä Solita työllistää yli 2200 asiantuntijaa Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa, Puolassa, Sveitsissä, Saksassa ja Isossa-Britanniassa.
”Heyra on rakentanut lyhyessä ajassa vahvan AI-liiketoiminnan erittäin osaavan henkilöstön voimin ja tukee jo nyt joitakin Tanskan merkittävimmistä yrityksistä niiden tekoälymuutoksessa. Yhdessä asemamme luotettavana johtavien tekoälytoimijoiden, kuten Anthropicin ja Mistralin kumppanina vahvistuu, ja kasvatamme kykyämme ratkaista monimutkaisia ja vaikuttavia data- ja tekoälyhaasteita”, kommentoi Solitan kansainvälisestä laajentumisesta vastaava johtaja Peter Barkman.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Solita, Ossi Lindroos, CEO,
+358 40 750 7637, ossi.lindroos@solita.fi
Solita, Peter Barkman, Executive Vice President, International Expansion,
+358 50 310 065, peter.barkman@solita.fi
Heyra, Luis Werner Grau, co-founder, CEO,
+45 31 41 06 64, luis@heyra.io
Kuvat
Heyra lyhyesti
Heyra on Kööpenhaminassa toimiva AI- ja datakonsultointiyhtiö, joka auttaa organisaatioita muuttamaan datan ja tekoälyn käytännön liiketoiminta-arvoksi. Luis Werner Graun ja David Gaborin perustama Heyra ratkaisee monimutkaisia liiketoimintahaasteita yhdistämällä syvän teknisen osaamisen käytännönläheiseen ja yhteistyöhön perustuvaan lähestymistapaan. heyra.io
Solita lyhyesti
Vuonna 1996 perustettu Solita on suomalainen tekoäly- ja dataosaamiseen keskittyvä teknologiayhtiö. Solita auttaa yrityksiä ja yhteiskuntia uudistumaan hyödyntämällä uusimpia teknologioita, dataa ja strategista ymmärrystä. Yrityksen palvelutarjoomaan kuuluvat strateginen konsultointi, palvelumuotoilu, tekoäly- ja analytiikkaratkaisut, ohjelmistokehitys sekä pilven ylläpito- ja hallintapalvelut. Solita työllistää yli 2200 hengen yhteisön Suomessa, Ruotsissa, Tanskassa, Belgiassa, Puolassa, Sveitsissä, Saksassa ja Isossa-Britanniassa. www.solita.fi
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Solita
Solitan analytiikkaosaaminen sai jälleen tunnustusta Microsoftilta19.8.2026 08:30:00 EEST | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solita on saanut Microsoftilta merkittävän tunnustuksen analytiikkaosaamisestaan. Analytics on Microsoft Azure Specialisation -tunnustus myönnetään vain rajatulle joukolle Microsoftin kumppaneita maailmanlaajuisesti, ja se pohjautuu korkeatasoiseen, Azure-teknologiaa hyödyntävään analytiikkaosaamiseen, todennettuihin asiakastyön tuloksiin ja laadukkaisiin toimintamalleihin.
Solita-konsernin PUBLIC valittiin merkittävään liikenneteknologian arviointihankkeeseen Britanniassa18.8.2026 11:02:32 EEST | Tiedote
Suomalaisen tekoäly- ja datayhtiö Solitan digitaaliseen transformaatioon erikoistunut PUBLIC-tytäryhtiö on valittu johtavaksi toimittajaksi neljävuotiseen arviointihankkeeseen, joka koskee merkittävää Yhdistyneen kuningaskunnan liikenneteknologiaprojektia liittyen digitaalisiin kaksosiin. Hankkeessa PUBLIC työskentelee yhdessä Solitan, Technopoliksen ja Steerin kanssa.
Solita ja QPR Software yhteistyöhön kehittämään liiketoimintaprosesseja tekoälyllä Suomessa16.6.2026 15:17:17 EEST | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solita sekä prosessilouhintaan ja -mallinnukseen erikoistunut suomalainen QPR Software ovat solmineet kumppanuuden tarjotakseen edistyneitä prosessianalytiikan työkaluja ja tukea yrityksille ja julkisen sektorin organisaatioille Suomessa ja Pohjoismaissa.
Solita valittiin yhdeksi Anthropicin ensimmäisistä valtuutetuista jälleenmyyjistä Euroopassa Amazon Bedrockin kautta3.6.2026 08:33:54 EEST | Tiedote
Tekoäly- ja datayhtiö Solita on valittu Anthropic Authorised Reseller -jälleenmyyjäksi. Jatkossa Solitan asiakkaat voivat hankkia Anthropicin Claude-tekoälymalleja suoraan Solitalta Amazon Bedrockin kautta ja täyttää samalla datan säilyttämistä EU:n alueella koskevat vaatimukset. Solita nousee näin harvalukuiseen joukkoon eurooppalaisia kumppaneita, jotka mahdollistavat Claude-tekoälymallien yritystasoisen hyödyntämisen hallintamalleineen AWS:n kautta ja säilyttäen datan EU:n alueella. Tästä hyötyvät erityisesti organisaatiot säännellyillä toimialoilla, joilla on tietoturvan ja datan säilytyksen suhteen erityisen tiukat vaatimukset.
Tutkimus: Lähes puolella suomalaisista sama havainto – tekoälyosaamista liioitellaan työpaikoilla12.5.2026 09:01:00 EEST | Tiedote
Lähes puolet (42 %) suomalaisista on havainnut ihmisten tai yritysten liioittelevan omia tekoälytaitojaan tai tekoälytyökalujen hyödyntämistä. Ruotsissa vastaava luku on 36 % ja Tanskassa 43 %. Tulokset käyvät ilmi teknologiayhtiö Solitan Pohjoismaissa teettämästä laajasta tutkimuksesta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme





