Suomen Saunaseura ry

Kansalaisaloite ajaa saunomista ja avantouintia liikunta- ja kulttuurietujen piiriin

1.9.2026 08:14:36 EEST | Suomen Saunaseura ry | Kutsu

Jaa

Suomen Saunaseuran Setelillä saunaan -kansalaisaloite haluaa saunomisen ja avantouinnin osaksi työnantajien tarjoamia verovapaita liikunta- ja kulttuurietuja. Aloitteella halutaan korjata nykyinen tilanne, jossa etua voi käyttää monenlaisiin liikunta- ja kulttuuripalveluihin, mutta ei yleisissä saunoissa saunomiseen tai avantouintiin.

Miehet vilvoittelemassa saunan jälkeen
Yleiset saunat ovat tärkeitä kohtaamispaikkoja eri-ikäisille ja erilaisista taustoista tuleville. Jussi Hellsten


Kutsu kampanjan lanseeraustilaisuuteen tiedotteen perässä

Saunominen on erottamaton osa suomalaista elämäntapaa ja kulttuuria. Suomalainen saunakulttuuri merkittiin vuonna 2020 Unescon ihmiskunnan aineettoman kulttuuriperinnön edustavaan luetteloon. Saunomisen yhteyksiä terveyteen ja hyvinvointiin on myös tutkittu laajasti. 

Tästä huolimatta työnantajan tarjoamaa liikunta- ja kulttuurietua ei voi käyttää yleisissä saunoissa saunomiseen tai avantouintiin. 

Aloitteen alullepanija Suomen Saunaseura toivoo, että saunomisen asemaa verotuksessa arvioidaan uudelleen suhteessa sen kulttuuriseen merkitykseen ja hyvinvointia edistävään rooliin. 

– Kun hallitus esittää liikunta- ja kulttuuriedun käyttöalan laajentamista uusiin kohteisiin, kuten kalastukseen ja metsästykseen, on perusteltua kysyä, miksi sauna jää edelleen ulkopuolelle. Suomessa saunominen ei ole marginaalinen harrastus, vaan osa ihmisten arkea, kulttuuria ja hyvinvointia. Nykyistä rajausta on vaikea ymmärtää, sanoo Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi.  

Hallitus on esittänyt liikunta- ja kulttuuriedun käyttöalan laajentamista fyysistä aktiivisuutta edellyttäviin luontoharrastuksiin, kuten kalastukseen ja metsästykseen. Samalla verovapaan edun enimmäismäärä esitetään nostettavaksi 400 eurosta 540 euroon. 

Saunominen ja avantouinti eivät sisälly esitettyyn laajennukseen. Setelillä saunaan -aloite nostaa esiin kysymyksen siitä, miksi suomalaisessa yhteiskunnassa poikkeuksellisen vahvan kulttuurisen aseman omaava saunominen jää edelleen edun ulkopuolelle. 

Uudistus hyödyttäisi erityisesti yleisiä saunoja 

Mahdollisuus käyttää liikunta- ja kulttuurietua yleisissä saunoissa voisi tuoda niihin uusia asiakkaita ja vahvistaa niiden toimintaedellytyksiä. Julkisten saunojen säilyminen ja uusien syntyminen puolestaan pitäisi suomalaisen saunakulttuurin mahdollisimman monen saavutettavissa. 

Yleiset saunat ovat myös yhteisöllisiä kohtaamispaikkoja, joissa eri-ikäiset ja erilaisista taustoista tulevat ihmiset kohtaavat. Samalla ne mahdollistavat saunomisen niillekin, joilla ei ole omaa saunaa. 

– Saunominen on yhteisöllistä toimintaa, joka tuo ihmisiä yhteen taustasta, iästä ja elämäntilanteesta riippumatta. Setelillä saunaan -aloitteen tavoitteena ei ole vain lisätä yhtä uutta käyttökohdetta henkilöstöetuihin, vaan vahvistaa suomalaisen saunakulttuurin asemaa ja pitää se elävänä myös tulevaisuudessa, Koskenniemi sanoo. 

Setelillä saunaan -kampanjan tueksi on lähdössä laaja joukko suomalaisia: saunaseuroja, yleisiä saunoja, talviuimareita, yksittäisiä suomalaisia sekä julkisuudesta tuttuja nimiä. Kampanjan tukijoita julkistetaan vähitellen kampanjan edetessä. 

Näin kansalaisaloite etenee 

Kansalaisaloitteessa ehdotetaan, että eduskunta ryhtyy toimenpiteisiin saunomisen ja avantouinnin sisällyttämiseksi työnantajien tarjoamien verovapaiden liikunta- ja kulttuurietujen piiriin. 

Setelillä saunaan -kansalaisaloite on allekirjoitettavissa Kansalaisaloitepalvelussa 1.9.2026 alkaen. 

Kun aloite on kerännyt vähintään 50 000 kannatusilmoitusta kuuden kuukauden aikana, se toimitetaan eduskunnan käsiteltäväksi. 

Kansalaisaloite: 
https://www.kansalaisaloite.fi/fi/aloite/17793 

Setelillä saunaan -verkkosivu suomeksi, ruotsiksi, englanniksi ja pohjoissaameksi: 
www.setelilläsaunaan.fi 

Kutsu medialle: Setelillä saunaan -kampanjan launch 8.9.2026 

Tervetuloa Setelillä saunaan -kampanjan lanseeraustilaisuuteen tiistaina 8.9. klo 14–16 Uudelle Saunalle Helsinkiin. 

Tilaisuudessa keskustellaan suomalaisen saunakulttuurin merkityksestä, Setelillä saunaan -kansalaisaloitteen tavoitteista sekä siitä, mitä uudistus merkitsisi yleisille saunoille ja saunayrittäjille. 

Keskusteluihin osallistuvat muun muassa näyttelijä Antti Reini, laulaja Hanna Pakarinen, tuottaja-näyttelijä Minna Haapkylä sekä yleisten saunojen ja saunakulttuurin asiantuntijoita. 

Ohjelma 

Klo 13.30 Ovet auki, kahvitarjoilu 

Klo 14.00 Tilaisuuden avaus 
Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi ja puheenjohtaja Raine Laurikainen 

Klo 14.05 Suomalainen saunakulttuuri Unescon aineettoman kulttuuriperinnön luettelossa 
Museoviraston erikoisasiantuntija Leena Marsio 

Klo 14.30 Paneelikeskustelu: suomalainen saunakulttuuri 
Antti Reini, Hanna Pakarinen ja Minna Haapkylä 

Klo 15.00 Saunan maailmanvalloitus 
British Sauna Societyn Mika Meskanen, videotervehdys 

Klo 15.15 Paneelikeskustelu: yleiset saunat ja saunayrittäjän näkökulma 
Mika Ahonen, Sauna Hermanni 
Kimmo Helistö, Uusi Sauna 

Klo 15.45–16.00 Keskustelua, haastattelu- ja kuvausmahdollisuus 

Tilaisuus striimataan: https://www.youtube.com/live/HiTDntxWW6k 

Tilaisuudessa on tarjolla kahvia ja teetä sekä pientä suolaista ja makeaa. 

Tilaisuuden jälkeen median edustajilla on mahdollisuus saunoa. 

Aika: tiistai 8.9.2026 klo 14–16, ovet avautuvat klo 13.30 
Paikka: Uusi Sauna, Välimerenkatu 10, Helsinki 

Ilmoittaudu viimeistään 4.9. osoitteeseen setelillasaunaan@sauna.fi
Kerro ilmoittautumisen yhteydessä mahdollisista erityisruokavalioista ja mainitsethan erikseen, jos toivot vegaanisen tarjoilun.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Lisätiedot ja haastattelupyynnöt: 
Janne Koskenniemi 
toiminnanjohtaja, Suomen Saunaseura ry 
050 371 8178 
janne.koskenniemi@sauna.fi 

Karoliina Saarnikko 
päätoimittaja, Sauna-lehti 
041 5323 961 
karoliina.saarnikko@sauna.fi

Kuvat

Allekirjoituskehoite.
Setelillä saunaan -kampanjan kylttejä tullaan näkemään syksyn aikana monilla sosiaalisen median tileillä.
Setelillä saunaan -kansalaisaloitekampanja
Lataa
Rajaportin saunan piha kesällä.
Rajaportin sauna on Suomen vanhin edelleen toiminnassa oleva yleinen sauna, ja täyttää tänä vuonna 120 vuotta.
Hannu Pakarinen Suomen Saunaseura
Lataa
Mies istuu penkillä.
– Saunomisen nykyistä rajausta henkilöstöetuuksien ulkopuolelle on vaikea ymmärtää, sanoo Suomen Saunaseuran toiminnanjohtaja Janne Koskenniemi.
Reetta Virtanen Suomen Saunaseura
Lataa
Miehiä vilvoittelemassa saunan ulkopuolella kadulla.
Kotiharjun saunassa kohtaavat viikottain niin tutut kuin tuntemattomat. Tämä on yleisten saunojen rikkaus.
Jussi Hellsten
Lataa
Nainen nousemassa järvestä.
Aloite koskee myös talviuintia.
Laura Vanzo Visit Tampere
Lataa
Kuva valkoisesta talosta ja parkkipaikasta.
Suomen Saunaseura ry on vuonna 1937 perustettu suomalaisen saunakulttuurin asiantuntija ja puolestapuhuja. Sen pääpaikka on Saunatalo Helsingin Lauttasaaressa.
Jonna Pennanen Suomen Saunaseura
Lataa

Linkit

Setelillä saunaan on Suomen Saunaseuran aloittama kansalaisaloitekampanja

Setelillä saunaan -kansalaisaloitteessa esitetään, että sauna- ja talviuintipalvelut hyväksyttäisiin liikunta- ja kulttuurietujen käyttökohteiksi.

Kansalaisaloitteen taustalla on Suomen Saunaseura ry, vuonna 1937 perustettu suomalaisen saunakulttuurin asiantuntija ja puolestapuhuja.

World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye