Aluevaltuusto päätti ostaa Keskuspaloaseman Tampereen kaupungilta
31.8.2026 21:18:36 EEST | Pirkanmaan hyvinvointialue | Tiedote
Aluevaltuusto päätti maanantaina hyväksyä kauppakirjan Keskuspaloaseman ostamiseksi Tampereen kaupungilta, merkitsi tiedoksi jaostotyön kehittämistyön raportin ja keskusteli pitkään vastauksista valtuustoaloitteisiin.
Satakunnankadulla sijaitsevan Keskuspaloaseman kauppahinta on 6 662 500 euroa. Kiinteistö palvelee jatkossakin keskusta-alueen paloasemana.
Aluevaltuuston käsittelemässä jaostotyön kehittämisraportissa on linjattu muun muassa jaostojen tehtävien päällekkäisyyksien poistamista ja selkeyttämistä. Henkilöstöjaoston on tarkoitus päättää jatkossa virkojen perustamisesta ja lakkauttamisesta. Konserni- ja toimitilajaostolle on tulossa toimivaltaa erityisesti hyvinvointialueen maaomaisuuteen ja toimitilaverkkoon liittyvissä kaavoitusta koskevissa tavoitteissa, linjauksissa ja hakemuksissa. Jatkossa yksilöasioiden jaosto antaa vuosittain aluehallitukselle selonteon toiminnastaan ja havainnoistaan. Varsinaiset hallintosääntömuutokset tuodaan aluevaltuustoon erikseen.
Palkkiokäytäntöjä ei jaostotyön kehittämisen raportissa esitetty muutettavaksi. Palkkiosäännön päivitystä aluevaltuustokauden lopulla seuraavaa kautta vasten on linjattu myös vastauksessa aloitteeseen, joka käsittelee aluehallituksen puheenjohtajan ajankäyttöä ja palkkiota. Vastaus siihen hyväksyttiin niin ikään maanantaina.
Mielenterveysambulanssista odotetaan tutkimustuloksia
Muissa aloitteissa esitettiin muun muassa alkoholittomuutta Pirhan järjestämiin tilaisuuksiin. Vastauksen mukaan vieraanvaraisuus Pirhan järjestämissä tilaisuuksissa on lähtökohtaisesti alkoholitonta ja osallistujat voivat halutessaan maksaa alkoholin itse. Poikkeaminen linjauksesta on mahdollista vain perustellusta syystä yksittäistapauksissa ja edellyttää tehtäväaluejohtajan tai hyvinvointialuejohtajan erillistä päätöstä.
Mielenterveysambulanssia koskevaan valtuustoaloitteen päätökseen aluevaltuusto lisäsi äänin 45–31 (2 tyhjää) ponnen, jonka mukaan mielenterveysambulanssipilotista valmistuvan tutkimuksen jälkeen arvioidaan mielenterveysambulanssin vaikuttavuus ja kustannusvaikuttavuus suhteessa nykyiseen palveluketjuun ja arvio tuodaan aluevaltuustolle tiedoksi.
Aluevaltuusto hyväksyi myös ensi vuoden kokousaikataulun. Esitettyyn aikatauluun verrattuna muutettiin yksimielisesti yksi kokous keväältä ja yksi syksyltä lähikokouksiksi etäkokousten sijaan. Seminaarit pidetään etäyhteyksillä.
Muut asiat hyväksyttiin esityksen mukaisesti.
Yhteyshenkilöt
Andersson JariAluevaltuuston puheenjohtaja
Puh:050 3381609jari.andersson@pirha.fiErhola MarinaHyvinvointialuejohtaja, yhteydenotot assistentti Heidi Moksénin kautta
Puh:044 4729908marina.erhola@pirha.fiPirkanmaan hyvinvointialue
Me hoidamme – tarjoamme sosiaali- ja terveydenhuollon palveluita sekä pelastuspalveluita kaikille pirkanmaalaisille. Toimimme laajasti noin 700 toimipisteessä ja olemme helposti tavoitettavissa myös digitaalisesti. Meillä toimii Suomen toiseksi suurin yliopistollinen sairaala Tays. Tutkimuksella ja koulutuksella tähtäämme tulevaisuuteen, mutta asukkaiden arjessa olemme tässä ja nyt, kaikkina päivinä ja aikoina. Meitä pirhalaisia on noin 20 000, ja olemmekin Pirkanmaan suurin työyhteisö.
Lisätietoja pirha.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Pirkanmaan hyvinvointialue
Aluevaltuusto kokoontuu etänä 31.8. – seuraa kokousta verkossa27.8.2026 15:04:37 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluevaltuusto kokoontuu etäyhteydellä maanantaina 31. elokuuta 2026 klo 17. Kokouksessa käsitellään muun muassa keskuspaloaseman kiinteistön ostoa ja jaostotyön kehittämishankkeen loppuraporttia sekä vastauksia valtuustoaloitteisiin.
Pirhan vuoden paras tieteellinen julkaisu vahvistaa hoitotyön vaikuttavuutta27.8.2026 13:13:06 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen vuoden 2025 parhaaksi tieteelliseksi julkaisuksi on valittu hoitotyön tutkimusartikkeli The Effectiveness of Nursing Interventions in Hospital: An Umbrella Review.
Taysin uudistamisen parissa työskentelee tuhansia rakentamisen ammattilaisia26.8.2026 13:40:17 EEST | Tiedote
Taysin uudistamisohjelmalla on merkittävä työllisyysvaikutus Pirkanmaalle ja koko Suomeen. Parhaimmillaan sairaalan työmailla tulee työskentelemään samanaikaisesti yli 1500 rakennusalan ammattilaista. Urakkamalleilla mahdollistetaan alihankinnat pieniltä ja keskisuurilta rakennusalan yrityksiltä.
Tietomurto Kolmostien Terveyden tietoja sisältäneeseen tiedostoon on aiheuttanut tietoturvaloukkauksen25.8.2026 15:01:56 EEST | Tiedote
Parkanon ja Kihniön alueen sote-palveluita tuottaneen Kolmostien Terveyden tiedostoon on kohdistunut tietomurto 24.7.2026. Tämän vuoksi Kolmostien Terveyden palveluissa asioineiden henkilö- ja yhteystietoja on saattanut joutua sivullisten nähtäville. Potilas- ja asiakastietoihin ei ole päästy käsiksi. Tiedot ovat peräisin helmikuulta 2016 tai sitä ennen. Kolmostien Terveys Oy oli aiemmin Pihlajalinnan ja Parkanon kaupungin ja nykyisin Pihlajalinnan ja Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteisyhtiö.
Aikuisten hammashoidon ostopalvelumalli uudistuu Tampereella – painopiste ennaltaehkäisyyn ja hoidon jatkuvuuteen24.8.2026 16:23:32 EEST | Tiedote
Pirkanmaan hyvinvointialueen aluehallitus teki 24.8.2026 hankintapäätöksen aikuisten suun terveydenhuollon uusista ostopalvelutuottajista Tampereella. Samalla uudistetaan ostopalvelumallia: ensi vuoden alusta lähtien valitut seitsemän palveluntuottajaa vastaavat heille ohjattavien asiakkaiden suun terveydenhuollon kokonaishoidosta neljän vuoden ajan.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme