kood/Sisulle uusi johtaja
1.9.2026 08:08:06 EEST | Koodi / Sisu ry | Tiedote
kood/Sisun nykyinen johtaja Laura Nykänen on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä ja siirtyvänsä uusiin työtehtäviin. Hän jatkaa nykyisessä roolissaan syyskuun puoliväliin saakka, jonka jälkeen vastuu operatiivisesta toiminnasta siirtyy uusiin käsiin.

kood/Sisun nykyinen johtaja Laura Nykänen on ilmoittanut jättävänsä tehtävänsä ja
siirtyvänsä uusiin työtehtäviin. Hän jatkaa nykyisessä roolissaan syyskuun puoliväliin
saakka, jonka jälkeen vastuu operatiivisesta toiminnasta siirtyy uusiin käsiin.
Koodi / Sisu ry:n hallitus on käynnistänyt uuden johtajan rekrytointiprosessin ja
tavoitteena on nimetä seuraaja mahdollisimman pian.
Hallitus valmistelee parhaillaan johtamisjärjestelyjä siirtymäkaudelle ennen uuden johtajan aloittamista. Yhdistyksen toiminta jatkuu normaalisti ja jäsenistöä tiedotetaan väliaikaisista järjestelyistä erikseen niiden varmistuttua. Toiminta jatkuu siirtymäkaudella normaalisti.
Hallitus kiittää lämpimästi Laura Nykästä hänen merkittävästä panoksestaan
yhdistyksen hyväksi. Hän on ollut käynnistämässä kood/Sisun toiminnan ylösajoa sekä
luomassa perustaa nykyiselle toiminnalle ja kehitykselle.
”kood/Sisun matka on ollut ainutlaatuinen. Olen ylpeä yhteisistä saavutuksistamme
niin alueellisesti kuin valtakunnallisesti. Kiitän hallitusta luottamuksesta ja jäsenistöä
antoisasta yhteistyöstä. Koodi Sisulla on vahva perusta ja kaikki edellytykset menestyä
jatkossakin. Tästä kiitokset upealle operatiiviselle tiimille, opiskelijoille ja
yrityskumppaneille!”, sanoo Laura Nykänen.
Hallituksen puheenjohtaja Kyösti Karhunen kiittää väistyvää johtajaa työpanoksesta:
”Laura Nykänen on ollut ratkaisevassa roolissa toiminnan käynnistämisessä ja
kehittämisessä. Hallituksen puolesta haluan esittää hänelle lämpimät kiitokset
erinomaisesta työstä ja toivottaa kaikkea hyvää uusiin tehtäviin.”
Yhteyshenkilöt
Laura Nykänenkoodikoulun johtajakood / Sisu
Puh:+35840 822 2685laura.nykanen@koodsisu.fiTietoja julkaisijasta
Koodi / Sisu ry on joulukuussa 2022 perustettu voittoa tavoittelematon yhdistys. Yhdistyksen perustajajäseniin kuuluvat Istekki, Normet, Novapolis, Kuopion alueen kauppakamari, OP Ryhmä, Osuma Henkilöstöpalvelut, Ponsse sekä Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä. Yhdistyksen tavoitteena on perustaa Pohjois-Savoon yksityinen, yritysvetoinen koodikoulu sekä johtaa ja hallinnoida koulun toimintaa.
Yhdistys koordinoi Koodi/Sisu - koodikoulu Pohjois-Savoon -hanketta. Hankkeella tuetaan koulun toiminnan käynnistämistä vaiheittain ja vastataan yritysten osaajapulaan. Etelä-Savon ELY-keskus rahoittaa hanketta Euroopan sosiaalirahastosta (ESR+). Hankkeen toteutusaika on 17.3.2023–30.6.2026. Novapolis ja Ylä-Savon koulutuskuntayhtymä toimivat hankkeen osatoteuttajina.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Koodi / Sisu ry
Koodikoulun ensimmäiset opiskelijat harjoittelussa Ponssella – kood/Sisun koulutusohjelma tuottaa ohjelmistokehityksen osaajia suoraan metsäteollisuuden tarpeisiin.15.9.2025 09:00:00 EEST | Tiedote
Vuosi sitten kood/Sisun ensimmäiset opiskelijat aloittivat matkansa ohjelmistokehittäjiksi. Nyt koulutus on edennyt vaiheeseen, jossa osaaminen viedään suoraan yrityksiin: kolme opiskelijaa aloitti toukokuussa 2025 harjoittelunsa metsäkonevalmistaja Ponssella.
Automaatioharppaus Istekin ja kood/Sisun voimin – opiskelijaratkaisu vakuutti12.6.2025 13:52:00 EEST | Tiedote
Istekki ja kood/Sisu järjestivät ensimmäisen yhteisen hackathonin, jossa syntyi innovatiivinen automaatiotyökalu todelliseen työelämän tarpeeseen.
Kood/Sisu kouluttaa tulevaisuuden ohjelmisto-osaajia – toinen opiskelijaryhmä aloitti opintonsa tällä viikolla17.1.2025 09:41:46 EET | Tiedote
Yritysvetoinen koodikoulu kood/Sisu vahvistaa osaajapooliaan, kun sen toinen opiskelijaryhmä aloitti opintonsa 15. tammikuuta. Koulun suosio näkyy paitsi hakijamäärissä, myös kasvaneessa yrityskumppaniverkostossa. Ensimmäisen vuoden aikana kouluun on hakenut jo yli 6 000 henkilöä. Seuraava valintakoejakso pidetään toukokuussa 2025.
Normet ja Ponsse ratkovat osaajien saatavuushaasteita – yhteistyössä kehitetty erikoistumismoduuli avautuu kood/Sisun opiskelualustalle20.12.2024 09:47:15 EET | Tiedote
Ohjelmistokehityksen koulutukseen avautuu uusia mahdollisuuksia, kun Normet ja Ponsse julkaisevat yhteistyössä koodikoulu kood/Sisun kanssa kehittämänsä sulautettujen järjestelmien erikoistumismoduulin. Uusi moduuli on suunniteltu vastaamaan yritysten konkreettisiin osaajatarpeisiin ja on osa kood/Sisun kaksivuotista koulutuskokonaisuutta. Noin puoli vuotta kestävä, vapaavalintainen erikoistumismoduuli on tarkoitettu opiskelijoille, jotka ovat jo edenneet erikoistumisopintoihin.
Koodikoulun toinen opiskelijahaku käynnistyi – ennätysmäärä hakijoita jo alkuvaiheessa7.8.2024 15:24:37 EEST | Tiedote
Kood/Sisu, vuonna 2024 toimintansa aloittanut ohjelmistokehittäjien koulu, on avannut verkkosivuillaan toisen opiskelijahakunsa. Haku käynnistyi heinäkuun puolivälissä. Sprinttitapahtumiin on avoinna rajattu määrä paikkoja ja niitä on jäljellä enää muutama. Uusi opiskelijaryhmä aloittaa opintonsa koodikoulussa tammikuussa 2025.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
