Elokuu ja kesä olivat Suomessa lämpötiloiltaan tavanomaisia – sateita kertyi paikoin runsaasti
1.9.2026 11:35:22 EEST | Ilmatieteen laitos | Tiedote
Hellepäiviä oli koko maan tasolla kesällä tavanomainen määrä, mutta alueellisesti liki kaikkialla tavanomaista vähemmän.
Ilmatieteen laitoksen tilastojen mukaan elokuun keskilämpötila vaihteli Suomessa useimmilla havaintoasemilla 11:n ja 17 asteen välillä. Elokuun keskilämpötila oli lähellä tavanomaista.
Hellepäiviä oli elokuussa kolme, mikä on kuusi päivää keskimääräistä vähemmän. Hellepäiviä oli havaintoasemakohtaisesti 0–4 tavanomaista vähemmän.
Elokuun ylin lämpötila, 26,6 astetta, mitattiin Turun lentoasemalla ja Salon Kärkässä kuun 15. päivänä. Alin lämpötila, ‒6,6 astetta, mitattiin Savukosken Tulppiossa kuun 28. päivänä.
Maan pohjoisosassa satoi elokuussa runsaasti
Elokuu oli maan keskivaiheilta Etelä- ja Länsi-Lappiin ulottuvalla alueella tavanomaista sateisempi, Pohjois-Pohjanmaalla ja Lounais-Lapissa jopa poikkeuksellisen sateinen. Maan etelä- ja länsiosassa sekä Itä-Lapissa oli sen sijaan monin paikoin tavanomaista vähäsateisempaa.
Eniten vettä satoi alustavien tietojen mukaan Tornio Kaakkurin havaintoasemalla, 189,2 millimetriä. Vähiten satoi Uusikaupunki Itätullin havaintoasemalla, 11,9 millimetriä. Suurin tilastoitava vuorokausisade, 107,7 millimetriä, mitattiin Seinäjoki Pelmaan havaintoasemalla elokuun 16. päivänä.
Ukkosia oli elokuussa tavanomaista vähemmän. Maasalamoita havaittiin Suomessa noin 8 400, kun niitä keskimäärin paikannetaan noin 21 000.
Auringonpaistetunteja kertyi elokuussa 120–260 tuntia. Paistetuntimäärä oli maan etelä- ja keskiosassa melko normaali, mutta pohjoisessa tavanomaista pienempi.
Kesän keskilämpötila oli lähellä tavanomaista
Koko kesä eli kesä-elokuu oli Suomessa laajalti 0–1 astetta tavanomaista lämpimämpi, eli melko lähellä tavanomaista. Koko Suomen kesän keskilämpötila oli 14,7 astetta.
Kesän ylin lämpötila, 31,1 astetta, mitattiin Pyhtään lentokentällä 12. päivä heinäkuuta. Alin lämpötila, –6,6 astetta, mitattiin Savukosken Tulppiossa 15. päivä elokuuta.
Hellettä eli yli 25 asteen lämpötiloja mitattiin touko-elokuussa jossakin päin Suomea 35 päivänä, kun ajanjakson pitkän ajan keskiarvo on 36 päivää. Havaintoasemittain hellepäiviä kertyi kuitenkin 2–8 päivää tavanomaista vähemmän.
Kesäpäiviä eli yli 20 asteen lämpötiloja mitattiin maan etelä- ja keskiosassa 2–10 päivää tavanomaista enemmän, kun taas pohjoisessa keskiarvosta jäätiin monin paikoin 2–8 päivää.
Kesän sademäärissä runsasta alueellista vaihtelua, salamoita tavanomaista vähemmän
Suomen alkukesä oli lämmin. Heinäkuussa maahan virtasi kuitenkin ajoittain viileämpää ilmaa ja säätyyppi muuttui epävakaisemmaksi. Paikoin esiintyi rankkoja tunti- ja vuorokausisateita.
Kesä-elokuu oli tavanomaista sateisempi suuressa osassa maata, etenkin maan pohjoisosassa kesä oli paikoin harvinaisen sateinen. Maan etelä- ja keskiosassa oli kuitenkin myös alueita, joissa kesän sademäärä jäi tavanomaista pienemmäksi.
Eniten kesällä satoi alustavien tietojen mukaan Pudasjärven Sarakylässä, 373,7 millimetriä. Vähiten kesällä satoi Kustavi Isokarin havaintoasemalla, 135,1 millimetriä.
Ukkosia oli kesällä tavanomaista vähemmän. Maasalamoita paikannettiin elokuun loppuun mennessä noin 29 000, kun ilmastollisen vertailukauden keskiarvo on noin 81 000 maasalamaa. Yksittäiset runsaat salamapäivät jäivät vähiin: runsaimmaksi salamapäiväksi päätyi 16. elokuuta noin 5 600 maasalamalla.
Auringonpaistetta saatiin koko maassa tavanomaista vähemmän: auringonpaistetunteja kertyi noin 510–850 tuntia.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilmatieteen laitoksen Ilmastopalvelu, puh. 029 539 1000 (vaihde).
Voit ottaa yhteyttä myös Ilmatieteen laitoksen viestintään: ilmatieteenlaitos.fi/medialle
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Ilmatieteen laitos havainnoi ja tutkii ilmakehää, lähiavaruutta ja meriä. Lisäksi se tuottaa palveluita säästä, merestä, ilmastosta, ilmanlaadusta ja lähiavaruudesta yleisen turvallisuuden, elinkeinoelämän ja kansalaisten tarpeisiin. Osoitteessa ilmatieteenlaitos.fi voit tutustua meihin paremmin.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Ilmatieteen laitos
Uusi menetelmä auttaa arvioimaan Suomen päästöbudjettia28.8.2026 09:52:00 EEST | Blogi
Tutkimuksessa kehitettiin uusi menetelmä, jolla voi määrittää Pariisin ilmastosopimuksen tavoitteiden kanssa yhteensopivia kansallisia päästöbudjetteja. Menetelmä ottaa huomioon kansallisten kasvihuonekaasuinventaarioiden ja globaalien päästöskenaarioiden laskentatapojen eroja, ja sitä sovellettiin Suomen päästöbudjetin arviointiin. Ilmatieteen laitoksen erikoistutkija Antti-Ilari Partanen kirjoittaa puheenvuorossaan tutkimuksen tuloksista ja niiden merkityksestä Suomen ilmastotavoitteille.
Kesäkausi päättyy vaihtelevassa säässä – lämpötila voi nousta paikoin 20 asteeseen27.8.2026 14:12:00 EEST | Tiedote
Tuuli voi yltyä voimakkaaksi Etelä-Suomessa ja läntisillä merialueilla lauantaina.
Minne päästöt merellä kulkeutuvat? Aranda lähtee Suomenlahdelle tutkimaan ajelehtimista26.8.2026 13:09:15 EEST | Tiedote
Merentutkimusalus Aranda lähtee syyskuun alussa Suomenlahdelle tutkimaan, miten sää- ja meriolosuhteet vaikuttavat mereen päätyneen aineen tai kappaleen ajelehtimiseen meren pintakerroksessa. Tutkimuksen merkitys korostuu nykyisessä geopoliittisessa tilanteessa, jossa Suomenlahden meriympäristöön kohdistuvat riskit ovat kasvaneet.
Sää jatkuu epävakaisena20.8.2026 15:20:48 EEST | Tiedote
Sunnuntaina etelästä saapuva matalapaine voi tuoda etenkin maan etelä- ja itäosaan runsasta sadetta ja voimakkaita tuulia. Matalapaineen reitti ja ajoitus voivat kuitenkin vielä muuttua.
Sää lämpenee viikonloppua kohden, lounaassa saatetaan yltää hellelukemiin13.8.2026 14:40:04 EEST | Tiedote
Lämpötila vaihtelee lauantaina 20 asteen molemmin puolin, sunnuntaina viilenee. Pohjoisessa on jo mitattu pakkaslukemia öisin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme