Ilkka Viljanen Päijät-Hämeen puheenjohtajafoorumin johtoon
1.9.2026 15:21:42 EEST | Päijät-Hämeen liitto | Tiedote
Päijät-Hämeen kuntien puheenjohtajafoorumin vetovastuu vaihtui syyskaudelle 2026. Kuluvan vuoden loppuun saakka foorumia johtaa Asikkalan kunnanvaltuuston puheenjohtaja Ilkka Viljanen.

Päijät-Hämeen kuntien yhteistyöelimen, puheenjohtajafoorumin, vetovastuu kiertää puolivuosittain kunnalta toiselle. Kevätkaudella 2026 foorumia johti Sysmän kunnanhallituksen puheenjohtaja Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg, joka luovutti puheenjohtajuuden Ilkka Viljanselle elokuun lopulla.
Viljanen ei ole ensimmäistä kertaa tässä roolissa, sillä hän johti foorumia myös kuusi vuotta sitten. Hän pitää foorumia tärkeänä yhteistyön ja keskinäisen luottamuksen rakentajana, vaikka sillä ei ole virallista päätöksentekovaltaa.
Päijät-Hämeen menestys rakentuu yhteistyölle, sillä kunnat tarvitsevat toisiaan, jokaista omilla vahvuuksillaan. On tärkeää, että toimimme yhtenä alueena, sillä haasteet ja mahdollisuudet eivät noudata kuntarajoja, muistutti Viljanen.
Viljasen mukaan kuntien yhteinen näkemys vahvistaa koko maakunnan edunvalvontaa ja vaikuttavuutta.
Olemme kaikki osa samaa työssäkäynti- ja elinvoima-aluetta. Mitä vahvempi yhteinen näkemys meillä on, sitä paremmin pystymme edistämään koko Päijät-Hämeen etua ja vaikuttamaan meille tärkeisiin asioihin. Ja tätä varten meidän on tärkeää kokoontua säännöllisesti saman pöydän ääreen, hän toteaa.
Puheenjohtajafoorumin kokoaa kuntajohtoa yhteen
Puheenjohtajafoorumi kokoontuu säännöllisesti kerran kuukaudessa. Siihen osallistuvat maakunnan kuntien valtuustojen ja hallitusten puheenjohtajat, kuntajohtajat sekä tarvittavat asiantuntijat.
Foorumin suunnittelusta ja kehittämisestä vastaa työvaliokunta, johon kuuluvat Ilkka Viljasen lisäksi Heinolan kaupunginjohtaja Jari Parkkonen sekä Sysmän kunnanhallituksen puheenjohtaja Eevakaisa Lehtosalo-Lönnberg. Toiminnan koordinoinnista ja käytännön järjestelyistä vastaa Päijät-Hämeen liiton kuntayhteistyöpäällikkö Säde Tahvanainen.
Elokuun lopulla Asikkalassa järjestettyyn kokoukseen osallistui myös päijäthämäläisiä kansanedustajia. Entisenä kansanedustajana Viljanen arvosti heidän osallistumistaan kuntapäättäjien keskusteluun.
Kansanedustajien aikataulut ovat erittäin tiiviitä, joten pidän arvokkaana sitä, että he löysivät aikaa yhteiselle keskustelulle maakuntamme kuntapäättäjien ja kunnanjohtajien kanssa. Päijät-Hämeen kannalta on tärkeää, että yhteys kuntien ja valtakunnallisen päätöksenteon välillä säilyy tiiviinä, Viljanen toteaa.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ilkka ViljanenPäijät-Hämeen puheenjohtajafoorumin pj.Päijät-Hämeen liitto
Puh:050 63 781ilkka@ilkkaviljanen.fiSäde TahvanainenKuntayhteistyöpäällikkö
Puh:+358 44 077 3431sade.tahvanainen@paijat-hame.fiKuvat

Linkit
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Päijät-Hämeen liitto
Maakuntahallitus hyväksyi osallistumisen Provincia-palveluiden yhteiskilpailutukseen20.8.2026 11:22:21 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntahallitus on päättänyt osallistua Provincia Oy:n talous- ja henkilöstöhallinnon palveluja koskevaan yhteiskilpailutukseen. Päätös liittyy kesäkuussa voimaan tulleeseen hankintalain muutokseen, joka muuttaa sidosyksikköinä toimivien yhtiöiden palvelujärjestelyjä.
Maakuntahallitus 20.8.2026 I Hankintalain muutosten vaikutukset Provincian palveluihin18.8.2026 09:49:00 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntahallituksen ylimääräisessä kokouksessa 20.8.2026 käsitellään Provincia Oy:n palveluiden järjestämistä sekä pienosakkaiden talous- ja henkilöstöpalvelujen kilpailuttamisen mahdollisuutta.
Savon oikoradan vaihtoehdot puhuttivat Lusissa17.8.2026 14:58:10 EEST | Tiedote
Lusin asukastilaisuudessa 13.8.2026 keskusteltiin vaihtoehtoisista Savon oikoradan linjauksista sekä siitä, miksi maakuntakaavassa varaudutaan raideyhteyteen Lahden, Heinolan ja Mikkelin välillä.
Maakuntahallituksen päätökset 10.8.202610.8.2026 15:28:56 EEST | Tiedote
Maakuntahallitus päätti lausunnosta Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta vuosille 2026–2034 ja sai ajankohtaiskatsauksen seuraavan EU-ohjelmakauden 2028–2034 kansallisesta valmistelusta.
Maakuntahallitus 10.8.2026 I Lausunto Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta ja katsaus uuden EU-ohjelmakauden valmisteluun6.8.2026 16:29:50 EEST | Tiedote
Päijät-Hämeen maakuntahallitus kokoontuu kesän jälkeen ensimmäiseen kokoukseensa maanantaina 10.8.2026. Esityslistalla asioina ovat maakuntahallituksen lausunto Väyläviraston ohjelmakokonaisuudesta vuosille 2026–2034 ja tulevan EU-ohjelmakauden 2028–2034 kansallisen valmistelun tilannekatsaus.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme