Kokoomuksen Aalto-Setälä: Varjolaivaston tankkerit erityisseurantaan – öljykatastrofia ei pidä jäädä odottamaan
1.9.2026 14:46:51 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä esittää EU:lle yhteistä ennakkovaroitusjärjestelmää Itämerellä liikennöivien korkean riskin öljytankkereiden tunnistamiseen. Hänen mukaansa erityisesti Venäjän varjolaivasto muodostaa kasvavan turvallisuus- ja ympäristöriskin Itämerellä.

– Meidän ei pidä odottaa ensimmäistä suurta öljykatastrofia ennen kuin toimimme. Jos Itämerelle saapuu huonokuntoinen, epäselvästi vakuutettu tai muuten korkean riskin tankkeri, viranomaisten pitää tietää siitä etukäteen. Ei vasta silloin, kun jotain on jo tapahtunut, Aalto-Setälä sanoo.
Aalto-Setälä esitti ehdotuksensa Itämeren parlamentaarisessa konferenssissa (Baltic Sea Parliamentary Conference, BSPC).
Varjolaivaston aluksiin liittyy muun muassa epäselviä omistus- ja vakuutusjärjestelyjä sekä puutteita valvonnassa. Samalla niiden avulla voidaan kiertää Venäjään kohdistuvia pakotteita.
– Suomenlahti on yksi maailman vilkkaimmin liikennöidyistä ja herkimmistä merialueista. Yksi vakava tankkerionnettomuus voisi jättää jäljen Itämereen vuosikymmeniksi. Riskialukset pitää tunnistaa ennen kuin niistä tulee onnettomuuksia, Aalto-Setälä sanoo.
Riskialukset viranomaisten tietoon automaattisesti
Aalto-Setälä ehdottaa, että Euroopan meriturvallisuusvirasto EMSA rakentaisi olemassa olevan tiedon pohjalta Itämerelle yhteisen ennakkovaroitusjärjestelmän.
Järjestelmä arvioisi öljytankkereiden riskiä esimerkiksi aluksen kunnon ja iän, tarkastushistorian, vakuutusten, omistusrakenteen, lippuvaltion, pakotetietojen sekä paikannuksen poikkeamien perusteella.
Korkean riskin alus nostaisi automaattisesti hälytyksen viranomaisille, jolloin sitä voitaisiin seurata tarkemmin ja tarvittaessa kohdistaa siihen tarkastuksia tai muita turvallisuustoimia.
– Tarvittavaa tietoa on jo olemassa. Nyt se pitää saada yhteen niin, että vaarallinen alus syttyy viranomaisten tilannekuvassa punaiseksi ennen kuin ongelmia syntyy. Turvallisuudessa ennakointi tulee aina halvemmaksi kuin katastrofin jälkien korjaaminen, Aalto-Setälä sanoo.
Aalto-Setälän mukaan järjestelmä pitäisi kytkeä myös Itämeren öljyntorjuntavalmiuteen. Riskitiedon perusteella esimerkiksi hinaajia ja torjuntakalustoa voitaisiin sijoittaa ennakolta alueille, joilla onnettomuusriski on suurin.
– Öljyvahinko ei pysähdy valtiorajalle. Siksi Itämeren maiden on nähtävä sama tilannekuva ja pystyttävä toimimaan yhdessä ennen kuin riski muuttuu kriisiksi, Aalto-Setälä päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pauli Aalto-SetäläKansanedustaja
Varsinais-Suomen vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Jäntti: Naisen henki ei saa olla parisuhteen päättymisen hinta1.9.2026 14:19:15 EEST | Tiedote
Suomessa henkirikosten määrä on vähentynyt, mutta naisiin kohdistuvissa henkirikoksissa samaa myönteistä kehitystä ei ole tapahtunut. Kokoomuksen kansanedustaja ja lakivaliokunnan jäsen Aleksi Jäntti pitää tuoreita tietoja pysäyttävinä. Jäntin mukaan Suomessa on puututtava nykyistä määrätietoisemmin väkivaltaan, vainoamiseen ja uhkailuun jo ennen kuin pahin tapahtuu.
Kokoomuksen Kauma: SDP:n puheet vaalibudjetista osoittavat poikkeuksellisen lyhyttä muistia31.8.2026 16:01:59 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän toinen varapuheenjohtaja Pia Kauma arvostelee SDP:n kansanedustaja Joona Räsäsen väitettä, jonka mukaan Orpon hallitus olisi tekemässä viimeisessä budjettiriihessään vaalibudjettia. Kauma muistuttaa, että ensi vuonna hallituksen suorat menosäästöt ovat budjetissa jo lähes 5 miljardia euroa. Uusia säästöjä tulee voimaan lähes miljardin edestä.
Kokoomuksen Sarkomaa: Laadukas syövänhoito ei saa riippua postinumerosta – syöpätautien laaturekisteri on vakinaistettava31.8.2026 13:09:54 EEST | Tiedote
Suomessa ei tällä hetkellä ole riittävästi valtakunnallisesti vertailtavaa tietoa siitä, saavatko syöpäpotilaat eri puolilla maata yhtä laadukasta hoitoa ja millaisia tuloksia hoidolla saavutetaan. Kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaan mukaan tähän tarvitaan syövän hoidon laaturekistereitä, joiden avulla hoidon puutteet ja alueelliset erot voidaan tunnistaa.
Kokoomuksen Timo Heinonen: Urheilu- ja liikuntainfra tarvitsee oman korjausvelkaohjelman31.8.2026 10:42:29 EEST | Tiedote
Valtion liikuntaneuvoston puheenjohtaja, kansanedustaja Timo Heinonen on huolissaan Suomen liikunta- ja urheilupaikkojen kunnosta. Suomessa on noin 49 000 liikunta- ja ulkoilupaikkaa ja näistä kolme neljästä on kuntien rakentamia ja ylläpitämiä. Suuri osa sisähalleista ja uimahalleista on rakennettu pääosin 1960–1970-luvuilla ja jäähalleista suurin osa myös ennen 2000-lukua.
Kokoomuksen Vuornos: VM:ssä ei oikein taideta ymmärtää julkisen talouden tilaa30.8.2026 15:26:50 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Henrik Vuornos kritisoi valtiovarainministeriötä julkisen talouden tilanteen ymmärryksen puutteesta. Valtiovarainministeriön finanssineuvos Tanja Rantanen kertoi (HS 30.8.) mielipiteenään, että hyvinvointialueiden rahoituksen indeksejä ei voitaisi jäädyttää osana julkisen talouden säästötoimenpiteitä. Vuonna 2027 hyvinvointialueiden rahoitus on 27,5 miljardia eli noin 30 prosenttia valtion 92 miljardin menoista.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme