Yrittäjät: Hallituksen veropolitiikka tukee kasvua ja työllisyyttä
1.9.2026 20:37:44 EEST | Suomen Yrittäjät | Tiedote
Suomen Yrittäjät pitää hallituksen budjettiriihen veroratkaisuja kasvun ja työllisyyden kannalta järkevinä. – Yhteisöveron alentaminen, ansiotuloverotuksen keventäminen ja kotitalousvähennyksen kasvattaminen ovat tässä taloustilanteessa oikeita ratkaisuja. Ne tukevat investointeja, yrittämistä ja työnteon kannustimia, sanoo Suomen Yrittäjien johtaja, pääekonomisti Päivi Puonti.

- Tehdyt veroratkaisut vauhdittavat talouskehitystämme, joka näyttää monen vaikean vuoden jälkeen viimein hieman paremmalta, Puonti jatkaa.
Myönteistä on myös se, että hallitus selvittää osakesäästötilin laajentamista kattamaan sijoitukset listaamattomiin yrityksiin.
Datakeskuksien veronpalautustuen poisto oikea ratkaisu
Yrittäjät pitää datakeskuksille valmistellun veronpalautustuen poistamista perusteltuna.
- Suomen vahvuuksia ovat edullinen sähkö, viileä ilmasto ja vakaa toimintaympäristö. Ne ovat riittäviä kannustimia investoinneille datakeskuksiin. Yritystukia tärkeämpää on ennakoitava toimintaympäristö, Puonti sanoo.
Hallitus huomioi myös afrikkalaisen sikaruton varaamalla resurssit taudin torjumiseksi ja hallintaan saamiseksi sekä arvioi vaikutuksia alueiden elinkeinoille ja aluetaloudelle.
- Rajoitustoimet vaikuttavat laajasti yritystoimintaan ja tilanne voi pahentua. Hallituksella pitää olla valmius tukea yrityksiä, jotka kärsivät tuntuvasti rajoitustoimista. Kaakkois-Suomi kärsii jo nyt rajusti itärajan sulkemisesta, Puonti sanoo.
Tulorekisterihanke ei saa lisätä toiminimiyrittäjien taakkaa
Hallitus antaa eduskunnalle kiireellisenä esityksen yrittäjien eläkelain uudistamisesta kehysriihessä sovitun valinnanvapausmallin mukaisesti. Lisäksi tehdään selvitys yrittäjien eläkemaksujen rahastoinnista ja valmistellaan asiasta toimenpide-ehdotus.
- Odotamme, että asiassa edetään nopeasti. Olisi tärkeä myös selvittää, miten eläkkeiden toimeenpanoa voidaan tehostaa, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg sanoo.
YEL-uudistuksen jatkoksi hallitus käynnistää valmistelun, jonka tavoitteena on tuoda kaikki yrittäjät tulorekisterin ja positiivisen luottorekisterin piiriin.
- Tarkoitus on hyvä, mutta on suuri riski, että se kasvattaa tuntuvasti toiminimiyrittäjien hallinnollista taakkaa ja kustannuksia. Asia pitää pystyä tekemään tavalla, joka ei vaikeuta yrittäjyyttä, Rytkönen-Sandberg edellyttää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Mikael Pentikäinentoimitusjohtaja
Puh:040 504 1944mikael.pentikainen@yrittajat.fiPäivi Puontijohtaja, pääekonomisti
Puh:050 534 3536paivi.puonti@yrittajat.fiAtte Rytkönen-Sandbergjohtaja
Puh:040 359 1986atte.rytkonen@yrittajat.fiHarri Jaskarijohtaja
Puh:050 512 2874harri.jaskari@yrittajat.fiTietoja julkaisijasta
Suomen Yrittäjät on jäsenmäärältään elinkeinoelämän suurin keskusjärjestö, joka ajaa yrittäjien sekä pienten ja keskisuurten yritysten asiaa. Jäseniä Yrittäjien paikallisyhdistyksissä on lähes 70 000 ja toimialajärjestöissä noin 26 000. Ne työllistävät Tilastokeskuksen (2023) mukaan yrittäjät mukaan lukien noin 590 000 henkilöä ja yritysten yhteenlaskettu liikevaihto on noin 171 miljardia euroa. Yrittäjäjärjestön toiminta rakentuu 372 paikallisyhdistyksestä, 21 aluejärjestöstä ja 47 toimialajärjestöstä. Lisätietoa: www.yrittajat.fi.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Yrittäjät
Yrittäjät: Hallituksen aloitettava selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajasta1.9.2026 06:30:00 EEST | Tiedote
Suomen Yrittäjät esittää, että hallitus käynnistää budjettiriihessä selvitykset työajan pidentämisestä ja sairauspäivärahan omavastuuajan lyhentämisestä. Yrittäjät myös esittää, että hallitus luopuu datakeskuksille suunnitellusta veronpalautustuesta. Lisäksi on välittömästi aloitettava valmistelu tukimallista, jolla lievennetään afrikkalaisen sikaruton rajoituksista pk-yrityksille aiheutuvia taloudellisia vahinkoja.
Yrittäjägallup: Rahoituksen saatavuus hieman parantunut, tilanne on kasvun kannalta edelleen kriittinen31.8.2026 09:11:27 EEST | Tiedote
Pk-yritysten rahoituksen saatavuudessa näkyy pieniä paranemisen merkkejä, mutta merkittävää käännettä parempaan ei ole tapahtunut. – Lähes joka viides yritys kertoo rahoituksen saatavuuden heikentyneen. Yritysten on mahdoton kasvaa ilman rahoitusta. Asia on Suomen kasvun kannalta kriittinen. Pankkien on tarkistettava linjaansa. Luotamme, että rahoittajat aktivoituvat nyt, toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen sanoo.
Yrittäjägallup: Lähi-idän sodan vaikutukset pk-yrityksiin lieventyneet29.8.2026 07:37:23 EEST | Tiedote
Lähi-idän sodan vaikutukset suomalaisiin pk-yrityksiin ovat vähentyneet keväästä. Pk-yrityksistä 31 prosenttia kertoo sodan vaikuttaneen yrityksensä toimintaan, kun huhtikuussa vastaava osuus oli 39 prosenttia. – Suomalaisen teollisuuden vahvan vireen ja talouden elpymisen voidaan odottaa jatkuvan, mikäli Lähi-idän kriisi ei laajene eivätkä sen aiheuttamat maailmankaupan häiriöt pitkity, ekonomisti Roope Ohlsbom Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjägallup: Yrittäjät haluavat vapautta päättää eläketurvastaan – luottamus järjestelmään heikkoa28.8.2026 07:15:00 EEST | Tiedote
Yrittäjien mahdollisuus määrittää itse eläketurvansa taso saa vahvaa kannatusta kaikilla toimialoilla ja kaikenkokoisissa yrityksissä, osoittaa Yrittäjägallup. – Tämä sopii hyvin yrittäjyyden luonteeseen. Yrittäjät haluavat enemmän vapautta päättää oman turvansa tasosta ja sen toteuttamistavasta. Yrittäjien luottamusta järjestelmään on vahvistettava sellaisella YEL-uudistuksella, joka kannustaa yrittäjyyteen, johtaja Atte Rytkönen-Sandberg Suomen Yrittäjistä sanoo.
Yrittäjät: Esitys yhdistelmävakuutuksesta jää puolitiehen27.8.2026 13:46:45 EEST | Tiedote
Hallitus antoi tänään eduskunnalle esityksen yhdistelmävakuutuksesta. Yrittäjät on esittänyt tätä pitkään. ”On tärkeää, että myös työttömyysturvassa voi jatkossa vakuuttaa työsuhteisen ja yrittäjätyön erilaisia yhdistelmiä”, Suomen Yrittäjien työmarkkina-asioiden päällikkö Harri Hellsten sanoo.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme