Kemianteollisuus ry

Budjettiriihestä myönteisiä päätöksiä kasvun vauhdittamiseksi

1.9.2026 21:20:02 EEST | Kemianteollisuus ry | Tiedote

Jaa

Hallituksen viimeisestä budjettiriihestä saatiin vetoapua talouskasvulle. Kemianteollisuus ry pitää myönteisenä, että yhteisöveron alennus toteutuu suunnitellusti ja T&K-rahoituksen nousu jatkuu. Myönteistä on myös hallituksen päätös selvittää päästöttömän ammoniakin tuotantoa Suomessa. Tämä on pitkään kaivattua konkretiaa puhdasta siirtymää edistävästä teollisuuspolitiikasta.

Yhteisövero alenee 20 prosentista 18 prosenttiin vuoden 2027 alusta aiemmin päätetyn mukaisesti. Kemianteollisuus ry pitää tärkeänä, että päätöksestä pidettiin kiinni myös tiukassa budjettitilanteessa.  

– Yhteisöveron alennus on kasvun kannalta tärkeä ratkaisu. Se jättää yrityksille rahaa investointeihin ja parantaa Suomen asemaa, kun investointien sijoituspaikasta päätetään, sanoo Kemianteollisuus ry:n toimitusjohtaja Mikko Salo.

Positiivista on lisäksi pieni- ja keskituloisten työn verotuksen alentaminen. Kemianteollisuus ry painottaa, että yhteisö- ja tuloveroja ei tule korottaa seuraavalla hallituskaudella, kun sopeutusta jatketaan velkajarrun mukaisesti.

Ennakoitavuus on tärkeää investointipäätöksille

Hallitus pitää myös kiinni valtion T&K-rahoituksen nostamisesta 1,2 prosenttiin bruttokansantuotteesta vuoteen 2030 mennessä. Tutkimus- ja kehittämistoiminnan rahoitus on ensi vuonna 3,40 miljardia euroa, mikä on noin 230 miljoonaa euroa enemmän kuin kuluvana vuonna.

– Tämä on sitä johdonmukaisuutta, jota investointeja tekevä teollisuus tarvitsee. T&K-rahoituksen kasvu-ura on pitänyt tiukassa taloustilanteessa, Salo sanoo.

Ensi vuoden budjettitalouden alijäämä on yli 12 miljardia euroa, ja valtionvelan korkomenoiksi arvioidaan 4,4 miljardia euroa, mikä on 1,2 miljardia enemmän kuin kuluvalle vuodelle budjetoitiin. Korkomenot ovat jo nyt monia yhteiskunnan ydintoimintoja suurempi menoerä. 

Velkaantumista ei kuitenkaan saada kuriin tällä vaalikaudella. Seuraavan hallituksen tehtäväksi jää jatkaa voimakkaita sopeuttamistoimia, ja niitä on tehtävä heti vaalikauden alussa.

– Seuraava hallitus joutuu tekemään kipeitä päätöksiä. On tärkeää, että tulevat sopeutukset kohdistuvat rakenteisiin, eivät kasvun edellytyksiin. Sopeutus ei voi nojata tulevaisuudessakaan vientiteollisuuden kilpailukykyä heikentäviin veronkorotuksiin. Jokainen Suomeen jäävä ja tänne tuleva investointi maksaa itseään takaisin veropohjan kautta, Salo sanoo.

Puhtaan siirtymän osalta hyvää ja huonoa

Kemianteollisuus ry pitää hyvänä hallituksen päätöstä käynnistää selvitys Suomen irtautumisesta fossiilisesta ammoniakista, ammoniakin huoltovarmuuden vahvistamisesta sekä puhtaan ammoniakin kotimaisen tuotannon ja käytön edellytyksistä. Tämä on esimerkki käytännön teollisuuspoliittisista toimista, joita kemianteollisuus on peräänkuuluttanut teollisen puhtaan siirtymän edellytysten luomisessa.

Hallitus esittää budjettiriihessä liikennepolttoaineiden hiilidioksidiverokomponentin alentamista. On tärkeää turvata teollisuuden ja sen logistiikan kilpailukyky, mutta samalla tulee varmistaa ilmastotavoitteiden toteutuminen ja etenkin uusiin, vähäpäästöisiin raaka-aineisiin perustuvien markkinoiden syntyminen. Kilpailukykyisen liikenteen turvaaminen tulisi tehdä muilla keinoilla, jotka eivät luo epävarmuutta investoinneille.

Teollisuuden kustannuksia lisäävät aiemmat päätökset jäivät voimaan

Aiemmin tehdyt päätökset kaivosten sähköveroluokasta ja kaivosmineraaliverotuksesta sekä sähköistämisen tuen lakkauttaminen olivat huonoja toimia, joita ei olisi alun perinkään pitänyt tehdä. Budjettiriihi olisi ollut tilaisuus korjata ne, mutta päätökset jäivät voimaan.

Päätökset tehtiin tilanteessa, jossa sekä EU:n sisällä että kilpailijamaissa on siirrytty kompensoimaan teollisuuden kustannuksia entistä voimakkaammin. Tämä heikentää Suomessa toimivien yritysten kilpailukykyä.

– Kotimaisin päätöksin ei pidä lisätä teollisuuden kustannuksia tilanteessa, jossa kilpailijamaat tekevät päinvastoin, Salo sanoo.

Yhteyshenkilöt

Twitter: @Kemianteollisuu - https://twitter.com/Kemianteollisuu Linkedin: http://linkd.in/1g4vUbs Tilaa uutiskirje: http://bit.ly/1Mk0cTq Kemianteollisuus ry on kemianteollisuuden ja sen lähialojen elinkeino- ja työmarkkinapoliittinen edunvalvontajärjestö, jonka tehtävänä on toimialan kilpailukyvyn ja toimintaedellytysten edistäminen Suomessa. Kemianteollisuus ry:llä on lähes 400 jäsenyritystä sekä 14 jäsen- ja yhteistyöyhdistystä. Kemianteollisuus on yksi merkittävimmistä teollisuuden toimialoista Suomessa. Sen osuus teollisuuden tuotannosta ja tavaraviennistä on noin viidennes. Suoraan, välillisesti ja tulovaikutusten kautta työllistämme lähes 100 000 suomalaista ja investoimme Suomeen vuositasolla reilut miljardi euroa. Miten ruoka, luonnonvarat ja energia saadaan riittämään maailman kasvavalle väestölle? Puhdas vesi, uusiutuvat polttoaineet ja lääkkeet ovat kemiaa.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kemianteollisuus ry

Kemianteollisuuden työehtosopimukset voimassa myös kolmannen vuoden21.8.2026 11:45:00 EEST | Tiedote

Kemianteollisuuden työehtosopimusten neuvotteluosapuolet Kemianteollisuus, Teollisuusliitto, Ammattiliitto Pro ja Ylemmät Toimihenkilöt YTN ovat yhteisesti todenneet, että alan valtakunnalliset työehtosopimukset pysyvät voimassa sopimuskauden loppuun saakka. Työntekijöitä ja toimihenkilöitä koskevat isoimpien sopimusalojen sopimukset ovat voimassa 31.12.2027 asti ja ylempien toimihenkilöiden työehtosopimus 31.1.2028 asti. Pienempien sopimusalojen työehtosopimukset päättyvät eri ajankohtina kevään 2028 aikana. Työehtosopimukset kattavat noin 45 000 henkilöä. Kemianteollisuus neuvottelee Teollisuusliiton kanssa yhteensä yhdeksän työehtosopimusta ja Ammattiliitto Pron kanssa viisi.

Kemianteollisuus päästökauppaesityksestä: Hyvä pohja jatkovalmistelulle – hiilivuotosuoja ja investointien edellytykset varmistettava20.7.2026 12:00:02 EEST | Tiedote

Euroopan komissio julkaisi 17. heinäkuuta esityksensä päästökauppadirektiivin (ETS) uudistamiseksi kaudelle 2030–2040. Kyseessä on yksi tämän vaalikauden merkittävimmistä energia- ja ilmastopoliittisista esityksistä, ja se vaikuttaa suoraan Suomen kemianteollisuuden kilpailukykyyn, investointeihin ja toimialan transitioon kohti hiilineutraaliutta.

Kemianteollisuudessa piristymisen merkkejä – hallituksen toimista vetoapua5.6.2026 09:00:00 EEST | Tiedote

Kemianteollisuuden tuotantomäärät ovat kääntyneet kasvuun ja uusien tilausten määrä on kehittynyt myönteisesti. Kemianteollisuus ry:n tuoreen jäsenkyselyn mukaan tilanteensa hyväksi tai erittäin hyväksi arvioivien yritysten osuus on korkeimmillaan sitten vuoden 2023. Yritysjohtajat arvioivat, että hallituksen kasvua tukevat politiikkatoimet, etenkin yhteisöveron ja työn verotuksen keventäminen, vaikuttavat myönteisesti alan kannattavuuteen, investointeihin ja työllisyyteen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye