SDP EDUSKUNTA

SDP:n Kvarnström: Hallitus pettää sotejärjestöt ja heikossa asemassa olevat ihmiset

2.9.2026 09:32:27 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote

Jaa

Orpon hallitus pitää kiinni leikkauksista, jotka kohdistuvat raskaasti sotejärjestöihin. Raaseporilaisen kansanedustaja Johan Kvarnströmin (SDP) mukaan leikkaukset ovat sekä epäoikeudenmukaisia että kohtuuttoman suuria.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Leikkaukset eivät ole millään tavalla järkeviä, sillä sotejärjestöt tekevät tärkeää työtä, jota hyvinvointialueet eivät itse tee. Nyt kärsivät heikossa asemassa olevat ihmiset. Kenen hallitus on ajatellut ottavan sotejärjestöjen tärkeän työn hoitaakseen, kun hallitus kääntää järjestöille selkänsä? Tämä on lyhytnäköistä politiikkaa, Kvarnström sanoo.

Hän muistuttaa, että koko hallituskauden aikana kyse on käytännössä siitä, että STEA-rahoituksesta katoaa kolmannes tai jopa puolet.

– Se on valtava osuus, ja useiden järjestöjen toiminta uhkaa loppua kokonaan. Samalla erittäin tärkeä työ kärsii. Hallitus katsoo kuitenkin, että meillä on varaa alentaa yhteisöveroa sadoilla miljoonilla euroilla. Se on kylmäävä priorisointi, joka osuu heikossa asemassa oleviin ihmisiin ja hyödyttää suuryrityksiä, jotka pärjäävät jo ennestään hyvin, Kvarnström sanoo.

Hän näkee yhteyden siinä, että RKP:n kolme uusimaalaista kansanedustajaa kirjoittivat kaikki tiistain Västra Nyland -lehdessä mielipidekirjoituksen ruotsinkielisen hoidon tärkeydestä ja siinä, että juuri samana päivänä hallitus päätti pitää kiinni uusista sotejärjestöihin kohdistuvista leikkauksista.

– Se oli poikkeuksellisen selkeä yritys luoda savuverhoa, mutta tietenkin se epäonnistuu. Näiden päivien suuri kysymys oli se, kuuntelisiko hallitus kaikkia niitä ääniä, jotka ovat vaatineet sotejärjestöihin kohdistuvien leikkausten lieventämistä. Ruotsinkielisessä Suomessa aktiivisiin toimijoihin kuului FDUV, joka on tuonut esiin, että se voi menettää lähes 70 prosenttia STEA-rahoituksestaan. RKP:n kansanedustajat eivät edes maininneet asiaa, mikä kertoo paljon, Kvarnström sanoo.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Johan KvarnströmKansanedustaja - Riksdagsledamot

Puh:050 514 4080

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA

SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Päivärinnan väite jättää olennaisen päivämäärän kertomatta29.8.2026 13:38:31 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Susanne Päivärinta väittää tuoreessa kirjoituksessaan, että SDP:n varoitukset naisvaltaisten alojen palkkakuopasta ovat osoittautuneet vääriksi. Todisteena hän käyttää sairaanhoitajien palkkojen 20,9 prosentin nousua vuosina 2022–2025. Johtopäätös on kuitenkin harhaanjohtava. Päivärinnan esittämä palkkakehitys perustuu ennen kaikkea vuonna 2022 tehtyyn palkkaratkaisuun – ei hallituksen vientivetoiseen palkkamalliin, huomauttaa Hanna Laine-Nousimaa (sd).

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye