Kiasma-teatteri

JUMALA=RAKKAUS käsittelee uushenkisyyttä kriisien aikana.

2.9.2026 10:01:08 EEST | Kiasma-teatteri | Tiedote

Jaa

Kiasma-teatterin syksyn ensimmäinen ensi-ilta on Saana Pohjosen ja Henia Nikkilän koolle kutsuman työryhmän JUMALA=RAKKAUS. Näyttämöteos on osa Kiasman Nelivärinen uni -kokoelmanäyttelyyn liittyvää esitysohjelmistoa, ja se valittiin ohjelmistoon avoimen haun kautta.

Tekstiä jossa lukee JUMALA=RAKKAUS ja GOD=LOVE sekä tekijätiedot ja esityspäivämäärät. Keskellä on hämärä mustavalkoinen kuva alastomasta henkilöstä.
JUMALA=RAKKAUS Stella Massa

Eri taidelajeja yhdistelevä näyttämöteos pohtii aikamme henkisyyttä, uskon voimaa ja sen suuntautumista jatkuvan kriisin aikakaudella. Etsintään vaikuttavat tietenkin aikamme kulttuuriset voimat; uusliberaalissa talouslogiikassa ja modernissa henkisyydessä on ohittamattomia yhtäläisyyksiä.

Jos Jumala olenkin minä, olenko vastuussa kaikesta itse, ja siis itse myös syypää kaikkeen? Esitys pyrkii käsittelemään aihetta kriittisesti huumorin keinoin etsien samalla vilpittömästi suuntaa.

TYÖRYHMÄ

Esityksen koollekutsujina ja äänisuunnittelijoina toimivat musiikintekijöinä ja esitystaiteilijoina työskentelevät Saana Pohjonen ja Henia Nikkilä. Näyttämöllä nähdään näyttelijä ja esitystaiteilija Alisa Alho sekä tanssijat Johan Högsten ja Jessica Piasecki. Videosuunnittelusta vastaa monitaiteilija Stella Massa, valosuunnittelusta Mikko Kaukonen ja pukusuunnittelusta Noia Kekoni. Työryhmään kuuluvat lisäksi kuvanveistäjä Liisa Ryynänen sekä dramaturgi Mia Wennerstrand.

JUMALA=RAKKAUS esitykset

to 24.9. 18.00
pe 25.9. 18.00
su 27.9. 14.00 + keskustelu
ti 29.9. 18.00
Kiasma-teatteri

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Tekstiä jossa lukee JUMALA=RAKKAUS ja GOD=LOVE sekä tekijätiedot ja esityspäivämäärät. Keskellä on hämärä mustavalkoinen kuva alastomasta henkilöstä.
JUMALA=RAKKAUS
Stella Massa
Lataa

Linkit

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kiasma-teatteri

Kiasma-teatterin syyskausi17.8.2026 15:00:08 EEST | Tiedote

Kiasma-teatterin syyskaudella nähdään mm. kolme kotimaista ensi-iltateosta. Esityksissä on vahvasti läsnä ihmisen suhde luontoon, uushenkisyyteen ja toisiinsa. Myös Kiasman näyttelyt ovat vahvasti temaattisesti läsnä: Ánnámáretin konsertti viimeistelee Entiset ainoat – saamelaisen taiteen aika -esitysohjelmiston, ja Nelivärinen uni -kokoelmanäyttelyyn liittyviä esityksiä ovat Saana Pohjosen, Henia Nikkilän ja työryhmän JUMALA=RAKKAUS, Maria Nurmelan, Vesa Loikaksen ja Jane Sheldonin Entanglement: I am a tree, I am a mouth. Syksyllä ohjelma täydentyy vielä Liikkeellä marraskuussa -festivaalin kanssa toteutettavalla yhteistyöllä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye