Mereltä merelle – Paraisten kaupunki kutsuu työpajaan keskustan tulevaisuudesta
2.9.2026 10:59:03 EEST | Paraisten kaupunki | Tiedote
Miten Paraisten keskustaa tulisi kehittää tulevina vuosikymmeninä? Syyskuun 24. päivänä asukkailla ja muilla kiinnostuneilla on mahdollisuus osallistua keskustan kehittämisen yhteisen suunnan muodostamiseen.

Paraisten kaupunki laatii syksyn aikana keskustalle kehittämissuunnitelmaa osana Mereltä merelle -kasvuhanketta. Se on yksi kaupungin strategisista kasvuhankkeista osana strategiaa Kasvua, joka näkyy ja tuntuu. Tavoitteena on muodostaa keskustan kehittämiselle pitkän aikavälin kokonaisnäkemys ja tunnistaa konkreettisia mahdollisuuksia keskustan elinvoimaisuuden ja vetovoiman vahvistamiseksi.
Osana työtä kaupunki järjestää avoimen asukastilaisuuden ja työpajan torstaina 24. syyskuuta 2026 klo 18–20 Paraisten kaupungintalon valtuustosalissa. Illan aikana kaupunki ja ARCO Architecture Company Oy kertovat kehittämissuunnitelman laatimiseen liittyvästä työstä, sen tavoitteista ja sisällöstä. Osallistujilla on myös mahdollisuus tuoda esiin omia ajatuksiaan, ideoitaan ja näkemyksiään keskustan tulevaisuudesta.
Kehittämissuunnitelmassa ei tässä vaiheessa ole tarkoitus päättää tarkasti, mitä rakennetaan ja minne. Tavoitteena on muodostaa yhteinen kokonaisnäkemys ja löytää mahdollisuuksia, joiden avulla keskustasta voidaan tehdä entistä houkuttelevampi, elävämpi ja viihtyisämpi sekä samalla luoda hyvät edellytykset pitkäjänteiselle kasvulle.
Työssä tarkastellaan muun muassa tulevaisuuden asumista, yrityksiä ja palveluita, virkistystä ja viheralueita sekä liikennettä ja saavutettavuutta. Keskeinen kysymys on myös se, miten Paraisten historia, identiteetti ja omaleimaisuus voidaan säilyttää samalla kun keskustaa kehitetään.
Suntin vesialue ja sen rannat ovat tärkeä osa kokonaisuutta. Miten vesialueesta ja rannoista voidaan tehdä entistä vahvempi osa keskustaa ja luoda houkuttelevia ympäristöjä asumiseen, virkistykseen, kohtaamisiin ja kaupunkielämään? Tämä on yksi työssä tarkasteltavista kysymyksistä.
Työpajassa osallistujat pääsevät pohtimaan esimerkiksi seuraavia kysymyksiä: Mikä keskustassa toimii hyvin tällä hetkellä? Mitä puuttuu? Mitä pitäisi kehittää? Ja mikä on tärkeää säilyttää?
Tilaisuus alkaa klo 18 esittelyillä ja ohjeistuksella, minkä jälkeen osallistujat työskentelevät eri teemojen parissa. Ilta päättyy klo 20.
Kehittämissuunnitelman laatimista johtaa ARCO Architecture Company Oy yhteistyössä Paraisten kaupungin kanssa. Asukastilaisuudessa esiin tulevat näkemykset ja ideat muodostavat osan kehittämissuunnitelman jatkotyötä.
Kaikki ovat tervetulleita mukaan – keskustassa asuvat, sen palveluita käyttävät ja kaikki Paraisten keskustan tulevaisuudesta kiinnostuneet.
Mereltä merelle – asukastilaisuus ja työpaja
Torstaina 24. syyskuuta 2026 klo 18–20
Valtuustosali, Paraisten kaupungintalo
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Pasi HyväriläKaavoituspäällikkö
Puh:+358404885918pasi.hyvarila@pargas.fiHenrik KaasinenSenior Architect, Partner ARCO Architecture Company
Puh:+358 50 536 9975henrik.kaasinen@arco.fiKuvat
Linkit
Muut kielet
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki
Pargas attraktionskraft växer20.8.2026 11:08:10 EEST | Nyheter
Flera byggprojekt tar nu fart i Pargas centrum och stärker utbudet av bostäder nära service och goda trafikförbindelser. Satsningarna är en del av den långsiktiga utvecklingen av centrum och stöder stadens mål att växa, stärka sin attraktionskraft och skapa förutsättningar för ett levande centrum.
Paraisten vetovoima kasvaa20.8.2026 11:08:10 EEST | Uutinen
Paraisten keskustassa käynnistyy useita rakennushankkeita, jotka vahvistavat asuntotarjontaa palveluiden ja hyvien liikenneyhteyksien läheisyydessä. Investoinnit ovat osa keskustan pitkäjänteistä kehittämistä ja tukevat kaupungin tavoitteita kasvaa, vahvistaa vetovoimaansa sekä luoda edellytyksiä elinvoimaiselle keskustalle.
Mångsidigare utbildningsmöjligheter i Pargas10.8.2026 10:50:33 EEST | Nyheter
Från och med hösten 2027 blir det möjligt för Axxells studerande att avlägga dubbelexamen (kombiexamen) i Pargas, när Axxell och Pargas svenska gymnasium inleder ett samarbete.
Paraisten koulutustarjonta monipuolistuu10.8.2026 10:50:33 EEST | Uutinen
Syksystä 2027 alkaen Axxellin opiskelijoilla on mahdollisuus suorittaa kaksoistutkinto (yhdistelmätutkinto) Paraisilla, kun Axxell ja Pargas svenska gymnasium aloittavat yhteistyön.
Planerare för utvecklingsplanen för Pargas centrum har valts17.6.2026 13:35:42 EEST | Pressmeddelande
ARCO Oy har valts till konsult för att utarbeta utvecklingsplanen inom tillväxtprojektet Från hav till hav, som ingår i Pargas stads strategi.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
