Vasemmistoliitto

Laura Meriluoto: Oikeisto ei pidä moniäänisestä kansalaisyhteiskunnasta

2.9.2026 10:46:30 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote

Jaa

Budjettiriihen jälkeen varmistui, että hallitus jatkaa sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikkaamista. Tällä hallituskaudella järjestöjen rahoituksesta leikataan noin puolet. 

Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto varoittaa, että Orpon hallituksen linja uhkaa romuttaa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan perustaa.  Järjestöt ovat monelle suomalaiselle sekä arjen turvaverkko että keino saada äänensä kuuluviin. 

Kansanedustaja Laura Meriluoto
Kansanedustaja Laura Meriluoto Eveliina Immonen

- Järjestöillä on tärkeä osa demokratiassa. Niiden kautta toteutuu oikeus järjestäytyä, osallistua, arvostella vallankäyttäjiä ja puolustaa niitä ihmisiä, joiden ääni muuten jäisi kuulumatta. Tätä oikeutta terveessä demokratiassa puolustetaan, ei romuteta.  

Meriluodon mukaan on selvää, että järjestöiltä leikkaamisessa on kyse myös siitä, että ne ovat yhteiskunnan kriittisiä ääniä. 

- Järjestöt esimerkiksi kertovat, miten hallituksen leikkaukset osuvat kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin ihmisiin. Tuntuuhan se varmasti kiusalliselta, mikäli olet vaaleissa luvannut olla leikkaamatta pienituloisilta.

Meriluoto muistuttaa, että demokratia ei tarkoita pelkkää äänestämistä, vaan aktiivisen kansalaisyhteiskunnan tukemista. Tässä järjestöt ovat olennaisessa asemassa. 

- Kansanedustajana todella toivon, että Suomesta löytyy jatkossakin tahoja, joiden työhön kuuluu tarvittaessa kritisoida poliitikkojen tekemiä päätöksiä, Meriluoto sanoo. 

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto

Minja Koskela: Hallituksen on heti puututtava hyväksikäyttöön Kotkan akkumateriaalitehtaan työmaalla31.8.2026 10:13:45 EEST | Tiedote

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskela vaatii hallitusta välittömästi korjaamaan Kotkan akkumateriaalitehtaan rakennustyömaalla hyväksikäytettävien kiinalaisten tilanteen. Koskelan mukaan väärinkäytökset on pysäytettävä heti, työntekijöiden hyvinvointi on varmistettava ja työperäisestä hyväksikäytöstä on tehtävä loppu Suomessa. Koskela jättää asiasta kirjallisen kysymyksen ministeri Strandille.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye