Taidetestaajat kuuluu kokonaisuuteen

Suomen lastenkulttuuriliitto ry

Taidetestaajat

Taidetestaajat-toiminta valtion budjettiin kaudelle 2027–2028

2.9.2026 11:49:05 EEST | Suomen lastenkulttuuriliitto ry | Taidetestaajat | Tiedote

Jaa

“Taidetestaajien toimintaa rahoitetaan 3,5 miljoonalla eurolla lukuvuonna 2027–2028”, todetaan valtioneuvoston tiedotteessa hallituksen talousarvioesityksestä. Rahoitus mahdollistaa ensi lukuvuonna yhden taidevierailun jokaiselle 8.-luokkalaiselle.

Taidetestaajia Jyväskylän kaupunginteatterissa.
Taidetestaajia Jyväskylän kaupunginteatterissa. Anna Tuulia Iivari, Taidetestaajat

Valtioneuvosto ilmoitti 1.9.2026 budjettiriihen tiedotustilaisuudessa 3,5 miljoonan euron määrärahasta Taidetestaajat-toiminnalle lukuvuodelle 2027–2028.

Vuonna 2017 alkanut Taidetestaajat-kulttuurikasvatusohjelma on tavoittanut tähän mennessä yli 630 000 kahdeksasluokkalaista opettajineen. Ohjelman puitteissa on toteutettu melkein 1,1 miljoonaa taidevierailua, joiden aikana nuoret ovat päässeet tutustumaan monipuolisesti suomalaisen taidekentän tarjontaan.

Yksityiset säätiöt Suomen Kulttuurirahasto ja Svenska kulturfonden ovat rahoittaneet ohjelmaa useilla kymmenillä miljoonilla euroilla. Säätiörahoitus päättyy kesään 2027 yhteensä kymmenvuotisen rahoituskauden jälkeen, ja toiminnan jatkumiseksi rahoitus on pyritty saamaan valtiolta.

Taidetestaajat-ohjelmaa koordinoivan Suomen lastenkulttuuriliiton toiminnanjohtaja Aleksi Valta ja Taidetestaajat-ohjelman päällikkö Joonas Keskinen iloitsevat päätöksestä.

“Olemme Suomen tämänhetkisten seitsemäsluokkalaisten puolesta äärimmäisen kiitollisia siitä, että näinä taloudellisesti vaikeina aikoina taidetestauksen jatkamiseen on löydetty rahoitus”, toteaa Aleksi Valta.

“Tiedämme, että opetus- ja kulttuuriministeriössä on tehty valtavasti töitä, jotta tämä uusi, hallitusohjelman ulkopuolinen kulttuuri- ja taidealan avaus on saatu hallituksen budjettiesitykseen. Haluamme kiittää erityisesti opetusministeri Anders Adlercreutzia ja tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitietä heidän tekemästään työstä”, sanoo Taidetestaajat-ohjelman päällikkö Joonas Keskinen.

Poikkeuksellinen satsaus

Taidetestaajat-ohjelma alkoi Suomen Kulttuurirahaston Suomi 100 -hankkeena, jonka piti alun perin kestää kolme vuotta. Suomen Kulttuurirahaston toimitusjohtaja Susanna Pettersson ja heti alussa mukaan rahoittajaksi tulleen Svenska kulturfondenin toimitusjohtaja Sören Lillkung ovat tyytyväisiä, että valtio ottaa nyt toiminnan jatkamisesta kopin.

“Taidetestaajat on ollut historiallisen suuri satsaus ja onnistuminen suomalaisella säätiökentällä. On hienoa, että toiminta voi jatkua nyt valtiorahoitteisesti, jotta kymmenen vuoden kehitystyön tuloksista saadaan nauttia myös tulevaisuudessa”, toteaa Susanna Pettersson. 

“Taidetestauksessa erityisen arvokasta on sen yhdenvertaisuus: toiminta tavoittaa kaikki Suomen kahdeksasluokkalaiset asuinpaikasta ja äidinkielestä riippumatta”, sanoo Sören Lillkung.

Tulevaisuudessa yksi taidevierailu jokaiselle kahdeksasluokkalaiselle

Ohjelman lukuvuosibudjetti on ollut noin 7 miljoonaa euroa, joten valtion myöntämä 3,5 miljoonaa euroa tarkoittaa, että ensi lukuvuonna jokainen kahdeksasluokkalainen pääsee yhdelle taidevierailulle nykyisen kahden sijaan. 

“Tulemme tekemään kovasti töitä, jotta tämä ensi lukuvuonna toteutettava yksi vierailu olisi nuorille erityisen antoisa. Aiomme myös jatkaa työtä, jotta taidetestaus on mukana myös tulevan, ensi kevään eduskuntavaalien jälkeen aloittavan hallituksen hallitusohjelmassa. Taidetestauksen pitkän aikavälin tulevaisuus määritellään ensi hallituskaudella”, sanoo Keskinen.

Tulevaisuudessakin taidetestauksen keskeisinä tavoitteina on tavoittaa 100 % ikäluokasta ja tarjota nuorille ikimuistoisia taide-elämyksiä, kerätä nuorilta palautetta näistä kokemuksista sekä kehittää koulujen ja taidekentän yhteistyötä.

“Ensi lukuvuoden ohjelmahaku ja koulujen ilmoittautuminen on paljon helpompi järjestää, kun meillä on tieto ensi lukuvuoden rahoituksesta jo syyskuun alussa joulukuun sijaan. Olemme valtavan iloisia siitä, että saimme tiedon asiasta jo nyt”, kertoo Keskinen.

Eduskunta vahvistaa hallituksen esittämän budjetin joulukuussa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Nuoria makoilemassa hämärässä museosalissa säkkituoleilla.
Usein Taidetestaajat-vierailusta tulee kahdeksasluokkalaisten ja taidetoimijoiden keskinäinen kohtaamisen hetki, jossa yhteinen kokemus jaetaan ja kaikki saavat toisiltaan. Kuvassa on taidetestaajia Oulun taidemuseossa muutama vuosi sitten.
Anne Pelttari Taidetestaajat
Lataa
Taidetestaajia Oulun taidemuseossa.
Taidetestaajia Oulun taidemuseossa.
Sanna Krook
Lataa
Taidetestaajia Tampereen Tavara-asemalla.
Taidetestaajia Tampereen Tavara-asemalla.
Ida Kalliosaari
Lataa
Taidetestaus tarjoaa nuorille mahdollisuuksia kurkistaa oman elinpiirinsä ulkopuolelle. Kuvassa Kaukajärven koululaisia Tampereen Teatterilla syksyllä 2025.
Taidetestaus tarjoaa nuorille mahdollisuuksia kurkistaa oman elinpiirinsä ulkopuolelle. Kuvassa Kaukajärven koululaisia Tampereen Teatterilla syksyllä 2025.
Pultsiphoto, Vesa Holmala
Lataa

Linkit

Taidetestaajat – jotta jokainen kasi voisi tuntea taiteen

Taidetestaajat on Suomen suurin kulttuurikasvatusohjelma, joka tarjoaa kaikille Suomen kahdeksasluokkalaisille ja heidän opettajilleen 1–2 vierailua lukuvuodessa korkealaatuisen taiteen pariin. Toimintamme tavoittaa vuosittain noin 70 000 henkeä, kaikista Suomen kunnista. Vierailujen määrä ja kohteet vaihtelevat lukuvuosittain saamastamme rahoituksesta riippuen.

Toiminnan ydintavoitteena on tarjota nuorille taide-elämyksiä ja työkaluja muodostaa kokemuksestaan perusteltu mielipide. Mitä mieltä he ovat kokemastaan? Lähtisivätkö he uudelleen?

Muusikoita esiintymässä Taidetestaajille Tampereen Tavara-asemalla. Kuvaaja: Ida Kalliosaari

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Taidetestaajat

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye