Keskustan varapuheenjohtaja Markku Siponen budjettiriihestä: Hallitus jätti viljelijät yksin selviytymään kannattavuuskriisistä ja sikaruton seurauksista
2.9.2026 11:06:28 EEST | Suomen Keskusta r.p. | Tiedote
Maan hallitukselta odotettiin budjettiriihessä toimia maatalouden kannattavuus- ja kustannuskriisiin, mutta tulokset jäivät nollaan.
- On hyvä, että maan hallituksessa sentään tunnustettiin maatalouden kriisitilanne, mutta johtopäätös oli hämmentävä. Hallitus ei aio tehdä tässä hetkessä mitään toimia maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, Markku Siponen ihmettelee.

Polttoaineiden ja lannoitteiden raju kustannusten nousu on heikentänyt tilojen taloutta entisestään. Keskustan mielestä tarvitaan sekä nopeita että pitkällä aikavälillä vaikuttavia toimia.
Nopeasti vaikuttavia olisivat maatalouden kiinteistöverovapaus sekä energia- ja lannoitekustannusten tuki. Myös energiaveron palautuksen korottamista tulee arvioida. Kilpailulaki tulisi uudistaa niin, että ruuantuottajien asema ruokaketjussa vahvistuisi.
- Maatalouden kannattavuus on Suomessa koko EU:n heikointa. Suomalainen ruoka on osa kansallista turvallisuuttamme. Ruokaa tulee kriisin hetkellä vain, jos meillä on kannattavia tiloja ja viljelijöitä. Ruokaa ei voi tuottaa tappiolla vuodesta toiseen, Siponen sanoo.
Afrikkalainen sikarutto jatkaa leviämistään Kaakkois-Suomessa. Sikarutolla on merkittäviä taloudellisia vaikutuksia alueen viljelijöihin, koko sika-alan tuotantoketjulle sekä monille muille elinkeinoille. Budjettiriihestä odotettiin apua kohtuuttomiin tulonmenetyksiin, mutta petyttiin.
- Tuottajien tukena ollaan puheissa, mutta eurot puuttuvat. Taloudelliset menetykset eivät saa jäädä tuottajien yksin kannettaviksi. Myös monet muut elinkeinot alueella kärsivät. Taudin tehokas torjunta on ensisijainen asia, mutta tulonmenetysten korvaaminen on myös välttämätöntä. Hallitus ei voi tätä sivuuttaa. Vastauksia on saatava mahdollisimman pian, Siponen vaatii.
Yhteyshenkilöt
Markku SiponenKeskustan varapuheenjohtaja, kansanedustaja
Puh:+358 44 544 1766markku.siponen@eduskunta.fiTietoja julkaisijasta
Keskusta. Rohkeutta. Ratkaisuja. Keskusta on 120-vuotias kansanliike, joka rakentaa politiikkansa ihmisen, ei järjestelmän tarpeille.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Suomen Keskusta r.p.
Keskustan varapuheenjohtaja Hilkka Kemppi: Kasvua kiihdyttävät päätökset puuttuvat1.9.2026 21:12:30 EEST | Tiedote
Hallitus on saanut kautensa viimeisen budjettiriihen päätökseen ja julkaisi tulokset tiistai-iltana. Jo etukäteen oli tiedossa, ettei suuria, uusia linjauksia tulla riihestä kuulemaan. Pääministeri Orpon anti riihestä oli rehvakas talouskasvulla kehuminen ilman katetta.
Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi budjettiriihestä: Työllisyys jäi rutiiniriihessä hoitamatta, valtion velkalaiva kyntää vaarallisen syvällä1.9.2026 20:31:20 EEST | Tiedote
Eduskunnan valtiovarainvaliokunnan puheenjohtaja, Keskustan varapuheenjohtaja Markus Lohi on harmissaan siitä, ettei pääministeri Orpon hallituksen viimeinen budjettiriihi tuonut suurtyöttömyyden vakavuuteen nähden riittäviä uusia ratkaisuja.
Kaikkonen: Maatalous tarvitsee kriisiohjelman – aikooko hallitus vastata vaikeaan tilanteeseen?1.9.2026 16:24:04 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta budjettiriihessä määräaikaista kriisiohjelmaa maatalouden kustannus- ja kannattavuuskriisin helpottamiseksi.
Keskustan puoluesihteeri kummastelee Helsingin kaupungin tärkeysjärjestystä: ”Lapsiperheille on luvassa kylmää kyytiä”31.8.2026 11:37:47 EEST | Tiedote
Keskustan helsinkiläinen puoluesihteeri Antti Siika-aho kertoo puolueensa kannattavan voimakkaasti alle 1-vuotiaiden kotihoidon tuen Helsinki-lisää.
Keskustan Kaikkonen: Budjettiriihi on hallituksen viimeinen mahdollisuus korjata kurssia30.8.2026 13:30:21 EEST | Tiedote
Keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen vaatii hallitukselta suunnanmuutosta syyskuun budjettiriihessä. Hallituksen viimeinen budjettiriihi on viimeinen mahdollisuus tehdä korjauksia politiikkaan, jonka seurauksena seuraavan hallituksen niskaan kaatuvat jättisopeutukset.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme