SDP:n Piritta Rantanen: Kokoomus leikkaa nuorilta avun ja järjestöiltä työpaikat – lasku lähetetään hyvinvointialueille
2.9.2026 12:22:40 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Hallituksen päätös leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen valtionavustuksista ensi vuonna 84 miljoonaa euroa on kylmä poliittinen arvovalinta. STEA-avustukset leikkaantuvat ensi vuonna noin kolmanneksella, ja koko vaalikauden aikana sote-järjestöjen rahoitus romahtaa puoleen. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen varoittaa, että hallitus ajaa alas ennaltaehkäisevää työtä, heikentää ihmisten mahdollisuuksia saada apua ajoissa ja siirtää kustannukset hyvinvointialueiden maksettaviksi.

– Kokoomuksen leikkauspolitiikka on tässä karulla tavalla näkyvissä. Hallitus leikkaa juuri siitä työstä, jolla ihmisille annetaan apua ennen kuin ongelmat kasvavat liian suuriksi. Järjestöiltä viedään toimintaedellytykset, työntekijöitä irtisanotaan ja ihmisiltä viedään matalan kynnyksen apu, Rantanen sanoo.
Rantanen pitää erityisen lyhytnäköisenä sitä, että leikkaukset kohdistuvat työhön, jolla tuetaan lapsia ja nuoria ennen ongelmien kärjistymistä.
– Järjestöt tavoittavat lapsia ja nuoria, joita julkiset palvelut eivät tavoita ajoissa. Nuori voi saada järjestöstä apua silloin, kun kynnys hakeutua viranomaispalveluihin on vielä liian korkea. Erityisesti lastensuojelussa piirissä nuoret ovat usein jo erittäin huonossa kunnossa juuri siksi, ettei apua ja tukea ole saatu riittävän ajoissa. Kun tämä työ ajetaan alas, apua saadaan vasta myöhemmin, jolloin ongelmat ovat vaikeampia ja palveluiden tarve suurempi, Rantanen painottaa.
Rantanen muistuttaa, että hyvinvointialueet ovat jo valmiiksi talouspaineessa. Järjestöjen työn leikkaaminen ei poista palvelutarvetta, vaan siirtää sitä julkisille palveluille.
– Hallitus säästää ennaltaehkäisystä tilanteessa, jossa hyvinvointialueet kamppailevat jo nyt lakisääteisten palveluiden järjestämisen kanssa. Ei ihminen lakkaa tarvitsemasta apua siksi, että järjestöltä leikataan rahoitus. Päinvastoin. Kun varhainen tuki katoaa, tarvitaan myöhemmin raskaampia ja kalliimpia palveluita. Kokoomus leikkaa tänään ja lähettää laskun huomiselle, Rantanen alleviivaa.
Leikkaukset näkyvät jo järjestöjen toiminnan alasajona ja henkilöstön irtisanomisina. Rantanen pitää hallituksen linjaa räikeän ristiriitaisena suhteessa sen työllisyyspuheeseen.
– Kokoomus puhuu jatkuvasti työllisyydestä, mutta samaan aikaan sen päätöksillä suomalaisilta viedään työpaikkoja. Järjestöissä työskentelevät ihmiset menettävät työnsä, järjestöjen tarjoama apu vähenee ja paine julkisissa palveluissa kasvaa. Tässä ei ole mitään järkeä, Rantanen ihmettelee.
Rantanen korostaa, että kyse on lopulta poliittisesta valinnasta siitä, halutaanko Suomessa ehkäistä ongelmia vai odottaa niiden kriisiytymistä.
– Tässä hallitus valitsee leikkaamisen ihmisten auttamisen sijaan. Syytä on kysyä, kenen etua tämä politiikka palvelee. Miksi tavallinen suomalainen työntekijä äänestäisi puoluetta, jonka politiikka vie työpaikat ja palvelut, Rantanen päättää.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Piritta RantanenKansanedustaja, eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja
Puh:050 545 1123Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Suhonen: Milloin meille riittää?2.9.2026 12:13:16 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustaja ja eduskunnan työelämä- ja tasa-arvovaliokunnan jäsen Timo Suhonen ihmettelee Orpo–Purran lepsuilua ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäytön estämisessä.
SDP:n Pia Hiltunen: Pohteen irtisanomiset ovat seurausta hallituksen epäonnistuneesta sote-politiikasta – En voi edes kuvitella, miltä työntekijöistä tuntuu2.9.2026 10:50:36 EEST | Tiedote
Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialue Pohde on päättänyt irtisanoa 302 työntekijää. Kaikkiaan 511 ihmisen työsuhde päättyy. SDP kansanedustaja Pia Hiltunen pitää tilannetta erittäin surullisena ja katsoo sen olevan suoraa seurausta hallituksen politiikasta, jossa julkisen sote-sektorin rahoitus ei pysy palvelutarpeen ja kustannusten kasvun mukana.
Kvarnström: Regeringen sviker tredje sektorn och människor i utsatt position2.9.2026 09:32:27 EEST | Pressmeddelande
Regeringen Orpo håller fast vid nedskärningar som drabbar tredje sektorn hårt. Enligt riksdagsledamot Johan Kvarnström (SDP) från Raseborg är nedskärningarna både orättvisa och oskäligt stora.
SDP:n Kvarnström: Hallitus pettää sotejärjestöt ja heikossa asemassa olevat ihmiset2.9.2026 09:32:27 EEST | Tiedote
Orpon hallitus pitää kiinni leikkauksista, jotka kohdistuvat raskaasti sotejärjestöihin. Raaseporilaisen kansanedustaja Johan Kvarnströmin (SDP) mukaan leikkaukset ovat sekä epäoikeudenmukaisia että kohtuuttoman suuria.
SDP:n Joona Räsänen: Budjettiriihessä nähtiin todellinen kassanryöstö, kun hallituksen omat päätökset heikentävät julkista taloutta ensi vuonna1.9.2026 21:47:59 EEST | Tiedote
Hallituksen budjettiriihen todellinen yllätys näyttää olevan se, että hallituksen päätösperäiset toimet heikentävät julkista taloutta vuonna 2027.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme