Kokoomuksen Vestman: Emme luovuta lasten some-rajoituksesta – käsien levittely ei suojele yhtäkään lasta
2.9.2026 12:27:28 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman sanoo, että Kokoomus jatkaa alle 15-vuotiaiden sosiaalisen median käytön rajoittamisen ajamista lasten suojaksi, vaikka hallituksessa ei budjettiriihessä löytynyt asiasta yhteistä linjaa. Vestmanin mukaan Kokoomus oli valmis viemään lainsäädäntöä eteenpäin.

– Ei todella jäänyt Kokoomuksesta kiinni, ettei alle 15-vuotiaiden some-rajoitus edennyt hallituksessa. Me emme luovuta. Lasten suojeleminen sosiaalisen median haitoilta on liian tärkeä asia jätettäväksi sikseen vain siksi, että kaikki hallituspuolueet eivät olleet valmiita toimimaan, Vestman sanoo.
Vestman muistuttaa, että poliisin mukaan lasten verkkovälitteinen seksuaaliväkivalta on yleistynyt ja kohdistuu yhä nuorempiin lapsiin. Suuri osa lapsiin kohdistuvista seksuaalirikoksista tapahtuu tai saa alkunsa verkossa.
– Tässä kohtaa kysymys muille puolueille, myös perussuomalaisille on hyvin yksinkertainen: mitä te aiotte tehdä verkossa rehottavalle lasten houkuttelulle seksuaalisiin tarkoituksiin ja muulle seksuaaliväkivallalle? Ei riitä, että sanoo kannattavansa tavoitetta, jos samalla torjuu keinot yksi toisensa jälkeen, eikä tarjoa tilalle toimivaa ratkaisua. Käsien levittely ei suojele yhtäkään lasta, Vestman sanoo.
Vestman korostaa, ettei lainsäädännöllä ole tarkoitus ulkoistaa vanhempien vastuuta valtiolle.
– Vanhemmilla on ja pitää olla ensisijainen vastuu lastensa somenkäytöstä. Lain yhteisiä sääntöjä tarvitaan vanhempien tueksi, ei vanhempien vastuun tilalle. Somen haitat ovat niin laaja ongelma, että myös yhteiskunnan toimia tarvitaan kamppailussa maailman suurimpien teknologiajättien koukuttavia palveluita vastaan.
Vestmanin mukaan ikärajaratkaisua ei myöskään pidä rakentaa kansalaisten vahvan tunnistautumisen varaan.
– Lasten suojeleminen ja ihmisten yksityisyys eivät ole vastakkaisia tavoitteita. Tarvitsemme mallin, jolla ikäraja voidaan asettaa ilman, että jokaisen suomalaisen pitäisi tunnistautua vahvasti päästäkseen sosiaaliseen mediaan. Sellainen on myös mahdollista tehdä. Tätä periaatetta Suomen pitää puolustaa vahvasti myös EU:ssa, Vestman sanoo.
Vestmanin mukaan keskustelu some-rajoituksesta ei pääty budjettiriiheen.
– Maailma liikkuu tässä asiassa yhteen suuntaan: yhä useammassa maassa ymmärretään, ettei lasten pääsyä koukuttaviin ja heille haitallisiin palveluihin voida jättää yksin markkinoiden vastuulle. Kokoomus aikoo jatkaa ratkaisun ajamista. Tässä asiassa kannattaa olla historian oikealla puolella, lasten puolella, Vestman sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Heikki VestmanKansanedustaja
Uudenmaan vaalipiiri
Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä
Kokoomuksen Multala: Sähköauton akkua pitää voida korjata ilman kohtuutonta byrokratiaa2.9.2026 10:50:19 EEST | Tiedote
Ympäristö- ja ilmastoministeri, kokoomuksen varapuheenjohtaja Sari Multala vaatii selkeyttä sähköautojen akkujen korjaamista koskeviin ohjeisiin. Hänen mukaansa sähköautoilijan pitää voida luottaa siihen, ettei sääntely tee akun korjaamisesta kohtuuttoman vaikeaa tai kallista.
Kokoomuksen Lahdenperä: Suomi ei voi vaurastua laskevalla koulutustasolla2.9.2026 09:31:28 EEST | Tiedote
Etla varoittaa nuorten aikuisten matalaksi jäävän koulutustason uhkaavan Suomen pitkän aikavälin talouskasvua. Kokoomuksen kansanedustaja ja sivistysvaliokunnan jäsen Milla Lahdenperä vaatii koulutustason kääntämistä määrätietoisesti nousuun.
Kokoomuksen Kaunisto: Yhteisöveron kevennys vauhdittaa käynnistynyttä talouskasvua1.9.2026 21:05:50 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Ville Kaunisto pitää hallituksen päätöstä yhteisöveron keventämisestä tärkeänä, kasvua laajasti vahvistavana toimena. Ensi vuonna yhteisövero laskee 20 prosentista 18 prosenttiin.
Kokoomuksen Autto: Budjettiriihessä satsattiin Suomen puolustuskykyyn laajalla rintamalla1.9.2026 20:47:46 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja ja puolustusvaliokunnan puheenjohtaja Heikki Autto pitää tänään julkistettuja budjettiriihen päätöksiä vahvana osoituksena siitä, että hallitus jatkaa määrätietoisesti Suomen puolustuskyvyn ja turvallisuuden vahvistamista.
Kokoomuksen Fagerström: Startupien pitkään odottama optioverouudistus maaliin – vero maksuun vasta osakkeiden myynnin yhteydessä1.9.2026 20:43:26 EEST | Tiedote
Kokoomuksen yrittäjäkansanedustaja Noora Fagerström iloitsee hallituksen budjettiriihen ratkaisusta uudistaa listaamattomien yhtiöiden työsuhdeoptioiden verotusta. Uudistuksen myötä optioista määräytyvän veron maksua voidaan tietyin edellytyksin lykätä siihen asti, kun optioilla hankitut osakkeet myydään. Fagerströmin mukaan pitkään odotettu uudistus parantaa erityisesti startup- ja kasvuyritysten mahdollisuuksia houkutella ja sitouttaa huippuosaajia.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme