Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsinki selvitti vaikuttavimpia keinoja lisätä kitkarenkaiden käyttöä

3.9.2026 08:53:20 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Jaa

Katupölyn torjumiseksi nastarenkaiden käytön vähentäminen on tärkeää. Helsingissä kitkarenkaiden osuutta on saatu vähitellen kasvatettua viestinnän ja nastarengaskieltokokeilun avulla. Vaikuttavimpia keinoja muissa Pohjoismaissa ovat olleet nastarengasmaksut ja -kiellot. Suomen nykyinen lainsäädäntö ei mahdollista maksujen keräämistä.

jalankulkijoita ja pysäköity auto.
Nastarenkaat aiheuttavat jopa puolet katupölystä rouhiessaan tienpäällystettä Roni Rekomaa

Nastarenkaat aiheuttavat jopa puolet katupölystä. Terveydelle haitallista katupölyä syntyy, kun nastat rouhivat tienpäällystettä. Helsingin tavoitteena on, että talvirenkaista 70 prosenttia on kitkarenkaita vuonna 2030. Nyt kitkarenkaiden osuus on noin 45 prosenttia. Osuus on kasvanut viimeisen kymmenen vuoden aikana noin kaksi prosenttiyksikköä vuosittain.

Kitkarenkaiden käyttöä on Helsingissä edistetty viestimällä laajasti niiden hyödyistä ja kokeilemalla nastarengaskieltoa Lönnrotinkadulla. Kaupunki selvitti keinoja, joilla nastattomien talvirenkaiden käyttöä voitaisiin edelleen edistää Helsingissä.

Muissa Pohjoismaissa kitkarenkaiden käyttöä on lisätty esimerkiksi nastarengasmaksujen ja -kieltojen, hankintatukien ja viestinnällisten keinojen avulla. Näiden toimenpiteiden soveltuvuutta Helsingissä arvioitiin erityisesti toteutettavuuden ja vaikuttavuuden näkökulmasta.

Selvityksen mukaan tehokkain keino lisätä kitkarenkaiden käyttöä olisivat nastarengasmaksut, koska ne voidaan ulottaa kieltoja helpommin maantieteellisesti laajalle alueelle. Maksut eivät ole kiellon tavoin ehdoton ohjauskeino, jolloin niiden sosiaaliset vaikutukset olisivat lievemmät. Norjan kaupungeissa pitkään käytössä olleilla maksuilla on ollut merkittävä vaikutus nastarengasosuuden pienenemiseen. Suomen nykyinen lainsäädäntö ei kuitenkaan mahdollista nastarengasmaksujen käyttöönottoa.

Toteuttamiskelpoisimmiksi arvioidut keinot ovat Helsingissä jo käytössä: katukohtaiset nastarengaskiellot, kitkarenkaiden suosiminen julkisissa hankinnoissa ja viestintä. Lisäksi selvityksessä nousee pysäköinnin hinnoittelun muuttaminen yhdeksi mahdollisesti toteuttamiskelpoiseksi toimeksi.

Valvonnan osalta mikään toimenpide ei ole täysin ongelmaton. Esimerkiksi nastarengasmaksu, katukohtaiset kiellot ja pysäköintimaksujen eriyttäminen vaatisivat kattavaa valvontaa ja mahdollisesti teknisiä ratkaisuja.

Katupölyn vähentäminen on oleellinen ilmanlaatuun vaikuttava tavoite niin Helsingissä kuin muissa kaupungeissa. Euroopan unionin uuden ilmanlaatudirektiivin myötä raja-arvot ilmansaasteiden enimmäispitoisuuksille ulkoilmassa kiristyvät merkittävästi vuonna 2030. Uusien raja-arvojen toteutumista tulee kuitenkin seurata jo nyt.

Erityisen haastavaa Helsingille, kuten usealle muullekin Suomen kaupungille, on saavuttaa katupölyn eli hengitettävien hiukkasten uusi vuorokausiraja-arvo. Hiukkaset aiheuttavat viihtyisyyshaittojen ja ärsytysoireiden lisäksi merkittäviä terveyshaittoja.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Milla Susi
Ympäristöasiantuntija
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Ympäristöpalvelut
Ympäristönsuojelu ja ohjaus
Puh. 040 6850953
milla.susi@hel.fi

Laura Walin
Ympäristönsuojelu ja ohjaus -yksikön päällikkö
Helsingin kaupunkiympäristön toimiala
Ympäristöpalvelut
Puh. 040 6872069
laura.walin@hel.fi

Kuvat

jalankulkijoita ja pysäköity auto.
Nastarenkaat aiheuttavat jopa puolet katupölystä rouhiessaan tienpäällystettä
Roni Rekomaa
Lataa

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye