SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työpaikkoja alkaa syntyä – mutta missä ovat toimet työttömille?

2.9.2026 13:59:03 EEST | SDP | Tiedote

Jaa

Pääministeri Petteri Orpo vakuutti budjettiriihen tiedotustilaisuudessa, että työpaikkoja alkaa syntyä ja työllisyyden voi odottaa paranevan tämän syksyn aikana. SDP:n 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm kysyy, missä ovat hallituksen konkreettiset toimet niille suomalaisille, jotka ovat työttöminä juuri nyt. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli heinäkuussa 289 000 työtöntä ja alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli 16,9 prosenttia.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

Malm pitää budjettiriihen työllisyyspolitiikkaa riittämättömänä tilanteessa, jossa työttömyys on edelleen korkealla. Hänen mukaansa hallitus ei voi luottaa siihen, että talouskasvu itsessään ratkaisee työttömyyden.
 
”Pääministeri puhuu, että nyt niitä työpaikkoja alkaa syntyä. Minä haluaisin kuulla, mitä hallitus tekee niiden ihmisten eteen, jotka ovat työttöminä tänään. Työttömien määrä on kasvanut vuodessa 20 000 ihmisellä ja nuorten työttömyys on lähes 17 prosenttia. Pelkkä odottaminen ei ole työllisyyspolitiikkaa”, Malm sanoo.
 
Malm muistuttaa, että SDP on esittänyt hallitukselle konkreettisia keinoja työttömyyteen puuttumiseksi. Puolue on nostanut esiin muun muassa uuden nuorisotakuun, paremman mallin työllisyysseteleihin sekä työttömyys- ja asumistuen suojaosien palauttamisen.
 
”Me olemme esittäneet uuden nuorisotakuun, parempaa mallia työllisyysseteleihin ja suojaosien palauttamista. Ne ovat konkreettisia keinoja, joilla voidaan madaltaa kynnystä ensimmäiseen työpaikkaan ja tehdä lyhyenkin työn vastaanottamisesta kannattavaa. Nyt olisi ollut aika ottaa näistä ehdotuksista koppi”, Malm päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n Malm vaatii pääministeri Orpoa selvittämään Kotkan akkumateriaalitehtaalla ilmennyttä työntekijöiden hyväksikäyttöä31.8.2026 14:03:27 EEST | Tiedote

Yle on tänään uutisoinut laajasti Kotkan akkumateriaalitehdaan työmaalla paljastuneista ongelmista, jotka kohdistuvat sen työntekijöihin. Työmaan kiinalaisia työntekijöitä on vaadittu allekirjoittamaan sopimus, joka on lainvastainen ja sallisi esimerkiksi palkkojen takaisinperinnän ja kieltää valitukset. Rakentamisesta vastaava tehdasyhtiö on osin valtio-omisteinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye