SDP:n Pia Viitanen: Hallitus korottaa sairastamisen hintaa ja leikkaa vanhustenhoivasta samalla kun jakaa veronalennuksia suuryrityksille
2.9.2026 14:03:09 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
-Orpon hallituksen budjettiriihen päätökset osuvat jälleen kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin suomalaisiin, sanoo valtiovarainvaliokunnan jäsen, kansanedustaja Pia Viitanen (sd.). Hallitus päätti korottaa rajusti jo ennestään liian korkeita sosiaali- ja terveydenhuollon asiakasmaksuja lähes 88 miljoonalla eurolla.

-Kyse on väärästä arvovalinnasta. Asiakasmaksujen korotukset iskevät erityisesti pienituloisiin, eläkeläisiin, pitkäaikaissairaisiin ja työttömiin, jotka käyttävät palveluja eniten. Monelle suomalaiselle sairastuminen tarkoittaa jo nyt kasvavia laskuja, eikä hoitoon hakeutumisen kynnystä pitäisi nostaa entisestään. Kun ihmiset lykkäävät lääkärissä käyntiä tai tarvitsemaansa hoitoa kustannusten vuoksi, seurauksena ovat usein vakavammat ongelmat ja suuremmat kustannukset myöhemmin, Viitanen jatkaa.
Huolestuttavaa on, että hallitus hakee säästöjä myös iäkkäiden ihmisten palveluista. Asiakasmaksujen korotusten lisäksi eduskunnassa on käsiteltävänä hallituksen esitys, jossa ikääntyneiden palveluista tavoitellaan yli 50 miljoonan euron säästöjä lisäämällä teknologiaa ympärivuorokautisessa hoivassa ja kotihoidossa.
-Kyseessä on puhdas leikkaus ikäihmisten hoivaan. Teknologiaa ei voi käyttää tekosyynä henkilöstön ja hoivan resursseista leikkaamiseen. Ikäihmiset tarvitsevat edelleen ihmistä, läsnäoloa ja hoivaa, eivät pelkästään teknisiä ratkaisuja, Viitanen moittii.
Samaan aikaan, kun asiakasmaksuja nostetaan ja vanhustenhoivasta leikataan, on hallituksella varaa käyttää huomattavasti enemmän rahaa yhteisöveron alentamiseen 20 prosentista 18 prosenttiin. Muutos vähentää verotuloja yli 800 miljoonalla eurolla.
-Hallitus siis pyytää sairaita, eläkeläisiä ja paljon palveluja tarvitsevia osallistumaan säästötalkoisiin samalla, kun se jakaa mittavia verohelpotuksia, joista eniten hyötyvät suuret yritykset ja niiden osingonsaajat, Viitanen painottaa.
Yhteisöveron alennuksen kasvuvaikutukset ovat epävarmoja, mutta asiakasmaksujen korotusten ja hoivapalvelujen säästöjen vaikutukset ovat varmoja: ne heikentävät pienituloisten ihmisten toimeentuloa ja palvelujen saavutettavuutta. Hallitus valitsee tietoisesti linjan, jossa lasku sysätään niiden maksettavaksi, joilla on kaikkein vähiten mahdollisuuksia kantaa sitä.
-Suomi tarvitsee kasvua, työllisyyttä ja vastuullista talouspolitiikkaa. Niitä ei kuitenkaan rakenneta korottamalla sairastamisen hintaa, heikentämällä vanhuspalveluja ja kasvattamalla pienituloisten taakkaa. Budjettiriihen ratkaisut osoittavat jälleen, että hallituksen arvovalinnat ovat väärät, päättää Viitanen.
Yhteyshenkilöt
Pia ViitanenKansanedustaja
Puh:050 511 3039Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Laine-Nousimaa: Kokoomus ei ymmärrä, mitä lääkärimaksu tarkoittaa pienellä eläkkeellä elävälle12.9.2026 10:34:21 EEST | Tiedote
Hallituksen päätös korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja osuu erityisen kovaa pienillä eläkkeillä eläviin ikäihmisiin. SDP:n kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa muistuttaa, että monelle pienituloiselle eläkeläiselle lääkärikäynnin tai lääkkeiden hinta voi ratkaista sen, hakeutuuko hän hoitoon lainkaan.
SDP:n Piritta Rantanen: Hallitus nostaa sairastamisen hintaa – pienituloiset maksavat laskun10.9.2026 16:52:52 EEST | Tiedote
Hallitus korottaa jälleen terveydenhuollon asiakasmaksuja tilanteessa, jossa hoitoon pääsy on jo vaikeutunut. SDP kansanedustaja Piritta Rantanen pitää kehitystä kohtuuttomana erityisesti pienituloisten ja paljon hoitoa tarvitsevien kannalta.
SDP:n Marko Asell kysyy hallitukselta: Kuka maksaa datakeskusten kasvavan sähkönkulutuksen?10.9.2026 14:55:40 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Marko Asell (sd.) vaatii hallitukselta toimia, joilla varmistetaan sähkön riittävyys ja kohtuullinen hinta datakeskusten sähkönkulutuksen kasvaessa. Asell on jättänyt aiheesta kirjallisen kysymyksen hallitukselle.
SDP:n Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning: Esteettisten hoitojen ongelmat tiedetty jo vuosia – miksi toimia vasta nyt?10.9.2026 14:15:25 EEST | Tiedote
SDP:n kansanedustajat Eveliina Heinäluoma ja Paula Werning vaativat hallitukselta ripeitä toimia esteettisten pistoshoitojen ja muiden esteettisten hoitojen potilasturvallisuuden varmistamiseksi. Edustajat nostivat asian esiin jo vuonna 2024 jättämällään kirjallisella kysymyksellä.
SDP:n Eveliina Heinäluoma: Aso-järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas9.9.2026 14:59:12 EEST | Tiedote
– On hyvä, että hallitus pyrkii vapauttamaan tyhjeneviä tai rahoitusongelmista kärsiviä yksittäisiä asumisoikeustaloja omistus- tai vuokra-asumiseen, mutta valtion aso-rakentamisen lakkauttaminen on liian pitkälle menevä toimi ja kaventaa kohtuuhintaisten asuntojen tarjontaa. Asumisoikeusasuntojen tarve ei ole kadonnut mihinkään, joten järjestelmää on kehitettävä, ei ajettava alas, huomauttaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme