Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Pihlajiston alueelle uusia suunnitelmia

3.9.2026 11:04:56 EEST | Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala | Tiedote

Jaa

Pihlajiston eteläosan asemakaavan muutos etenee. Alueelle on laadittu kolme vaihtoehtoista luonnossuunnitelmaa. Pihlajalaakson puistosuunnitelma saa vaikutteita alueen luonnonhistoriasta ja jääkauden muodostelmista.

Ilmakuva Pihlajistosta.
Pihlajisto sijaitsee Lahdenväylän varressa.

Vaihtoehtoja matalista rivitaloista korkeisiin kerrostaloihin

Lahdenväylän varteen Pihlajiston eteläpuolelle suunnitellaan viihtyisää ja vehreää asuinaluetta noin 1500 asukkaalle. Kaavamuutoksen tavoitteena on kehittää Pihlajiston eteläosaa keskustamaisena, tiiviinä ja urbaanina ympäristönä. Nykyisellään suunnittelualueella sijaitsee kerrostaloja, toimitilaa, pysäköintialueita ja koulu sekä kallioista metsäaluetta. Alueen eteläpuolella kulkee Lahdenväylä. Syksyllä 2025 käynnistynyt asemakaavan muutos on edennyt kaavaluonnosvaiheeseen.

"Olemme laatineet alueelle kolme vaihtoehtoista suunnitelmaa, joiden avulla tutkimme erilaisten ratkaisujen toimivuutta. Suunnitelmista saadun palautteen jälkeen valitsemme vaihtoehdoista yhden jatkokehitykseen tai laadimme uuden, eri vaihtoehtojen parhaita puolia yhdistelevän ratkaisun", kertoo arkkitehti Sofia de Vocht.

Kaavamuutosalueen länsi- ja itälaidoilla on nykyisin pysäköintialueita ja toimitilatontteja, joille suuri osa suunnitellusta rakentamisesta sijoittuu kaikissa vaihtoehdoissa. Myös Pihlajiston ala-asteen viereen sijoitettu uusi päiväkotirakennus on esitetty vaihtoehdoissa samalla tavalla.

Suunnitelmat eroavat toisistaan muun muassa rakennusten korkeuden ja kortteleiden laajuuden suhteen. Eniten vaihtelevuutta on Lahdenväylän varressa olevissa kortteleissa.

Kaavamuutosalueen keskiosassa on metsäaluetta, jota voidaan säilyttää vaihtelevasti eri vaihtoehdoissa. Suunnittelualueen keskivaiheilla oleva Pihlajistonkallio, kostea lehto suunnittelualueen pohjoisosassa ja osa alueen itäosassa olevasta vaahterarinteestä on kaikissa vaihtoehdoissa rajattu rakentamisen ulkopuolelle.

Kaupunkilaiset voivat tutustua suunnitelmavaihtoehtoihin Kerrokantasi-verkkokyselyssä ja kertoa mielipiteensä niistä 24. syyskuuta asti. 

Aluetta voidaan alkaa rakentamaan aikaisintaan 2030-luvulla.

Muinaisranta tuo vaikutteita puistosuunnitelmaan

Pihlajiston ja Pihlajamäen välissä sijaitsevaa Pihlajalaakson puistoaluetta uudistetaan. Puistosuunnitelma perustuu alueen luonnonhistoriaan sekä jääkauden muovaamiin maisemanmuotoihin. Puiston lähellä sijaitsevan muinaisrannan piirteet näkyvät puiston maastonmuotoilussa. Puistoon rakennetaan maastokumpuja, jotka tarjoavat paikkoja oleskeluun, leikkiin ja monipuolisille istutuksille. Alueelle toteutetaan myös hulevesipainanne.

Puistoon on suunniteltu myös liikuntatoimintoja sekä erilajisia istutuksia, jotka lisäävät alueen viihtyisyyttä, luonnon monimuotoisuutta ja vuodenaikojen vaihtelun näkyvyyttä. Tavoitteena on luoda omaleimainen ja elämyksellinen puisto, joka tarjoaa virkistysmahdollisuuksia eri-ikäisille käyttäjille ympäri vuoden.

Jos puistosuunnitelma hyväksytään loppuvuodesta 2026, puiston rakentaminen voisi alkaa alustavan aikataulun mukaan syksyllä 2027.

Pihlajiston suunnitelmista keskustellaan 17. syyskuuta

Pihlajiston eteläosan ja Pihlajalaakson suunnitelmista keskustellaan asukastilaisuudessa 17. syyskuuta klo 17.00–18.30 Pihlajamäen nuorisotalolla, osoite Moreenitie 2. Tarkemmat tiedot tilaisuudesta löytyvät verkosta osoitteesta hel.fi/asukastilaisuudet.

Pihlajiston eteläosan suunnitelmiin voi tutustua 3.–24.9.2026 Pihlajamäen nuorisotalolla (Moreenitie 2) sekä osoitteessa hel.fi/suunnitelmat. Pihlajalaakson puistosuunnitelmaluonnokseen voi tutustua 9.–22.9.2026 kaupungin verkkosivulla hel.fi/suunnitelmat kohdassa Katu- ja puistosuunnitelmat.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Pihlajiston eteläosan asemakaavoitus:
Sofia De Vocht
Arkkitehti
kaupunkiympäristön toimiala
asemakaavoitus
p. 09 310 20316
sofia.devocht@hel.fi

Pihlajalaakson puistosuunnitelma:
Sara Saarikoski
Projektinjohtaja
kaupunkiympäristön toimiala
kaupunkitila- ja maisemasuunnittelu
p. 09 310 52286
sara.saarikoski@hel.fi

Kuvat

Havainnekuva vaihtoehdosta 1.
Pihlajiston eteläosan suunnitelmavaihtoehto 1: Nauha
Oladesign Oy
Lataa
Havainnekuva suunnitelmavaihtoehdosta 2.
Pihlajiston eteläosan suunnitelmavaihtoehto 2: Viuhka.
Oladesign Oy
Lataa
Havainnekuva vaihtoehdosta 3.
Pihlajiston eteläosan suunnitelmavaihtoehto 3: Palapeli.
Oladesign Oy
Lataa
Kaavapiirros suunnittelualueesta, vaihtoehto 1.
Pihlajiston eteläosan suunnitelmavaihtoehto 1: Nauha.
Lataa
Kaavapiirros vaihtoehdosta 2.
Pihlajiston eteläosan suunnitelmavaihtoehto 2: Viuhka.
Lataa
Kaavapiirros vaihtoehdosta 3.
Pihlajiston eteläosan suunnitelmavaihtoehto 3: Palapeli.
Lataa
Havainnekuva ilmasta kuvattuna, suunnitelmavaihtoehto 1.
Pihlajiston eteläosan suunnitelmavaihtoehto 1: Nauha.
Oladesign Oy
Lataa
Havainnekuva ilmasta kuvattuna, vaihtoehto 2.
Pihlajiston eteläosan suunnitelmavaihtoehto 2: Viuhka
Oladesign Oy
Lataa
Havainnekuva ilmasta kuvattuna, vaihtoehto 3.
Pihlajiston eteläosan suunnitelmavaihtoehto 3: Palapeli
Oladesign Oy
Lataa

Linkit

Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala
PL 58200, 00099 Helsingin kaupunki
09 310 2611

http://www.hel.fi/kaupunkiymparisto

Kaupunkiympäristön toimiala huolehtii Helsingin kaupunkiympäristön suunnittelusta, rakentamisesta ja ylläpidosta, rakennusvalvonnasta sekä ympäristöön liittyvistä palveluista.

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, kaupunkiympäristön toimiala

Helsingfors utredde vilka metoder som effektivast ökar användningen av friktionsdäck3.9.2026 08:53:20 EEST | Pressmeddelande

Att minska användningen av dubbdäck är en viktig åtgärd i bekämpningen av gatudamm. I Helsingfors har man gradvis lyckats öka andelen friktionsdäck genom informationskampanjer och ett försök med förbud mot dubbdäck. Dubbdäcksavgifter och -förbud har varit de effektivaste åtgärderna i de övriga nordiska länderna. Den nuvarande lagstiftningen i Finland tillåter inte avgifter.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye