SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto: Junalipun ostaminen turvattava jatkossakin ilman verkkoasiointia

3.9.2026 09:49:33 EEST | SDP | Tiedote

Jaa

VR ilmoitti 1.9.2026 poistavansa lippuautomaatit rautatieasemilta viimeistään marraskuun lopussa. Liikenne- ja viestintävaliokunnan jäsen, SDP:n varapuheenjohtaja Pinja Perholehto vetoaa VR:ään, että yhtiö ryhtyy toimiin riittävän kattavan fyysisen myyntiverkoston turvaamiseksi.

Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP
Kuva: Jukka-Pekka Flander / SDP

– Samaan aikaan kun VR poistaa lippuautomaatteja, sen valtakunnallinen myyntiverkosto harvenee hurjaa vauhtia. Lippuja myyvien R-kioskien määrä on vähentynyt parissa vuodessa viidenneksellä. Tämä näkyy erityisesti Etelä-Suomen lähijunaliikenteessä ja koskettaa suomalaisia niin pienissä kuin keskisuurissakin kunnissa. Junalipun ostamisen on onnistuttava jatkossakin myös ilman älypuhelinta, tietokonetta tai sähköpostiosoitetta, toteaa Pinja Perholehto.

Kaukoliikenteessä lipun voi ostaa myös junassa konduktööriltä, mutta tällöin matkustaja ei hyödy ennakkoon ostettavan lipun dynaamisesta hinnoittelusta eikä saa paikkalippua.

– Kaikki eivät pysy digitalisoitumisen vauhdissa heistä riippumattomista syistä. Digisyrjäytyminen voi koskettaa iäkkäitä tai johtua taloudellisista haasteista, henkilön toimintakyvyn rajoitteista tai täysin ymmärrettävästä teknologiapelosta. Julkisten palveluiden pitää olla saavutettavia myös heille, Perholehto huomauttaa.

– Yli 300 000 digitaitoihin vailla olevaa ikääntyvää ei ole marginaalinen erityisryhmä, jonka palvelut voidaan kuitata poikkeusjärjestelyillä tai sillä, että joku läheinen kyllä auttaa.

Perholehto pitää ymmärrettävänä, että VR pyrkii vähentämään automaateista aiheutuvia kustannuksia tilanteessa, jossa valtaosa matkustajista ostaa lippunsa digitaalisesti. Säästöjä ei kuitenkaan pidä tehdä saavutettavuuden kustannuksella.

– VR:lle on luontevaa uudistaa palveluita, mutta jos yksi myyntikanava poistetaan, tilalle täytyy jäädä aidosti käyttökelpoisia vaihtoehtoja. Olisi tärkeää, että VR laatii selvityksen siitä, miten riittävän kattava fyysinen myyntiverkosto turvataan jatkossa, Perholehto vetoaa.

– Lipunmyynnin vaihtoehtoja on syytä arvioida ennakkoluulottomasti. Tarkasteluun voisi nostaa esimerkiksi uudet kolmannen osapuolen lipunmyyjät R-kioskien rinnalle tai mahdollistaa lipunmyynnin taas lähijunissa kaukoliikenteen tapaan. Olennaisinta suomalaisten asioinnin kannalta on lopputulos: junaan pitää päästä myös ilman digitaitoja.

Yhteyshenkilöt

SDP

Siltasaarenkatu 18-20 C

00530 HELSINKI

09 478 988 (vaihde)

https://www.sdp.fi/

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta SDP

SDP:n varapuheenjohtaja Niina Malm: Työpaikkoja alkaa syntyä – mutta missä ovat toimet työttömille?2.9.2026 13:59:03 EEST | Tiedote

Pääministeri Petteri Orpo vakuutti budjettiriihen tiedotustilaisuudessa, että työpaikkoja alkaa syntyä ja työllisyyden voi odottaa paranevan tämän syksyn aikana. SDP:n 2. varapuheenjohtaja, kansanedustaja Niina Malm kysyy, missä ovat hallituksen konkreettiset toimet niille suomalaisille, jotka ovat työttöminä juuri nyt. Tilastokeskuksen mukaan Suomessa oli heinäkuussa 289 000 työtöntä ja alle 25-vuotiaiden nuorten työttömyysaste oli 16,9 prosenttia.

SDP:n Malm vaatii pääministeri Orpoa selvittämään Kotkan akkumateriaalitehtaalla ilmennyttä työntekijöiden hyväksikäyttöä31.8.2026 14:03:27 EEST | Tiedote

Yle on tänään uutisoinut laajasti Kotkan akkumateriaalitehdaan työmaalla paljastuneista ongelmista, jotka kohdistuvat sen työntekijöihin. Työmaan kiinalaisia työntekijöitä on vaadittu allekirjoittamaan sopimus, joka on lainvastainen ja sallisi esimerkiksi palkkojen takaisinperinnän ja kieltää valitukset. Rakentamisesta vastaava tehdasyhtiö on osin valtio-omisteinen.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye