Palkittu hollantilainen suurromaani kirjallisuudesta, rakkaudesta ja kuoleman jäljistä
12.10.2026 11:13:02 EEST | Kustantamo S&S | Tiedote
Anjet Daanjen Laulu haikarasta ja dromedaarista on vuosisatoja kattava kirjallinen arvoitus ja rakkaudentunnustus kirjallisuudelle. Emily Brontën elämästä ja Humisevasta harjusta inspiroitunut romaani kertoo fiktiivisestä kirjailijasta, jonka elämä ja kuolema kiehtovat ihmisiä sukupolvesta toiseen. Titia Schuurmanin suomentama romaani ilmestyy 22. lokakuuta.

Laulu haikarasta ja dromedaarista (Het lied van ooievaar en dromedaris) rakentuu yhdestätoista toisiinsa kietoutuvasta kertomuksesta, jotka ulottuvat 1800-luvulta nykypäivään. Kirjeet, päiväkirjat, lehtiartikkelit ja elämäkerrat muodostavat moniäänisen kokonaisuuden, jossa yhden ihmisen elämä ja kirjallisuus alkavat elää yhä uusissa tarinoissa.
Romaanin keskushahmo Eliza May Drayden varttuu vaatimattomissa oloissa Yorkshiren nummilla ja julkaisee elinaikanaan vain yhden romaanin. Synkkä Haeger Mass herättää ilmestyessään pahennusta, mutta myöhemmin se nostetaan mestariteokseksi. Nuorena kuolleen Elizan elämästä ja kuolemasta syntyy arvoitus, jota yhä uudet sukupolvet yrittävät ratkaista. Hänen kuolemansa jälkeen löydetyt kirjeet, runot ja salaperäinen muistivihko ruokkivat tulkintoja, mutta mitä enemmän Elizasta saadaan tietää, sitä vaikeammaksi hänen todellisen persoonansa tavoittaminen käy.
Romaanin keskiössä on paitsi kirjailija, myös ihmiset, joiden elämään hänen kirjallisuutensa tavalla tai toisella vaikuttaa. Laulu haikarasta ja dromedaarista pohtii kertomusten kautta rakkautta, kuolemaa, sisaruutta ja kaipuuta sekä sitä, miten kirjallisuus voi ylittää ajan ja kuoleman.
Laulu haikarasta ja dromedaarista on voittanut kaksi Hollannin merkittävintä kirjallisuuspalkintoa. Sitä on myyty kotimaassaan yli 100 000 kappaletta, ja se on valittu parhaaksi 2000-luvulla ilmestyneeksi hollanninkieliseksi kirjaksi.
Kansainvälinen kiinnostus Daanjea kohtaan on kasvanut nopeasti. The Wall Street Journalin kriitikko Sam Sacks kirjoitti 18.8.2026, että Alankomailla on Daanjessa varteenotettava ehdokas kirjallisuuden Nobel-palkinnon saajaksi.
”Jos kriitikko voisi kerran urallaan antaa kirjalle kuusi tähteä viiden sijaan, antaisin ne Laululle haikarasta ja dromedaarista.”
– NRC Handelsblad
Anjet Daanje (s. 1965) on hollantilainen kirjailija ja käsikirjoittaja, joka nousi kansainväliseen maineeseen Laulu haikarasta ja dromedaarista -romaanillaan. Hänen romaaninsa The Remembered Soldier (De herinnerde soldaat) oli vuonna 2026 International Booker Prize -palkinnon longlistalla.
Anjet Daanje: Laulu haikarasta ja dromedaarista ilmestyy 22.10.2026
Suomentanut Titia Schuurman
Arvostelukappaleet, PDF-tiedostot ja haastattelupyynnöt:
susanna.sucksdorff@sets.fi
Daanje ei matkusta kirjailijavierailuille, mutta antaa rajallisesti etähaastatteluja sekä haastatteluja kotikaupungissaan Groningenissa. Autan haastatteluyhteyden järjestämisessä.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Susanna SucksdorffTuottaja
Puh:0505746966susanna.sucksdorff@sets.fiKuvat
Linkit
Kustantamo S&S
Kustantamo S&S
Ritarikatu 5
00170 Helsinki
https://kustantamo.sets.fi/
Kustantamo S&S – ystävien kesken S&S – julkaisee laadukasta kauno-, tieto- ja lastenkirjallisuutta. S&S on osa Schildts & Söderströmsiä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kustantamo S&S
S&S avaa Kirjakulma-kirjakaupan Kruununhakaan10.9.2026 13:12:58 EEST | Tiedote
S&S avaa 16. syyskuuta kaksikielisen kustantamokirjakaupan Kirjakulman osoitteessa Kirkkokatu 10 Helsingissä. Hyllyiltä löytyy sekä uusia että vanhempia Kustantamo S&S:n ja Schildts & Söderströmsin kirjoja.
"Menestys herättää usein kateutta” – uusi dekkari sijoittuu suomenruotsalaiseen kirjallisuusmaailmaan25.8.2026 14:34:34 EEST | Tiedote
Kuinka vaaralliseksi kilpailu voi äityä pienissä kirjallisuuspiireissä? Anne Hietasen ja Michaela von Kügelgenin uudessa jännitysromaanissa Viimeinen piste murha tapahtuu Helsingin kirjamessujen aikana. Kohteliaan ja hienotunteisen kulttuurikuplan sisältä paljastuu klaustrofobinen maailma, jota hallitsevat kilpailu, kateus ja hyvä veli -verkostot. Teos aloittaa uuden Koski & Fors -rikossarjan ja esittelee uuden Helsinki grey -genren.
KAJ:n Jakob Norrgård debytoi lastenkirjailijana17.8.2026 18:00:53 EEST | Tiedote
Mistä kaikki ideat tulevat? Tietenkin ideatehtaasta! Jakob Norrgårdin Kipinä eli kapuloita ideatehtaan rattaissa (suom. Henriikka Tavi) on 3–6-vuotiaille suunnattu riimitelty kuvakirja ideoista, luovuudesta ja siitä, miten välillä on hyvä mokailla. Kirjan on kuvittanut Lotta Fors ja suomeksi riimitellyt runoilija Henriikka Tavi.
Uusi kuvakirja haastaa pohtimaan, kuka on todellinen ystävä7.8.2026 11:15:00 EEST | Tiedote
Ystävyys on yksi lastenkirjallisuuden ikiaiheista, mutta Petra Heikkilän ja Mirkka Eskosen uudessa kuvakirjassa sitä tarkastellaan tuoreesta kulmasta. Todellinen ystävä on tarina paitsi ystävyydestä, myös leikin ja mielikuvituksen voimasta. Tarinan yksityiskohdat palkitsevat tarkkaavaisen lukijan ja houkuttelevat palaamaan kirjan äärelle yhä uudelleen. Tekijäparin edellinen kuvakirja Huolisyöppö voitti Arvid Lydecken -palkinnon vuonna 2025 ja oli myös Runeberg Junior -ehdokas.
Yksi ensimmäisistä kotimaisista lätkäromansseista vie huipputason jääkiekon maailmaan16.6.2026 11:45:44 EEST | Tiedote
Entinen jääkiekkotoimittaja Marianne Suntio sijoitti esikoisromaaninsa huippukiekon maailmaan. Yhden kesän pelisuunnitelma kuvaa olympiakisoissa loukkaantuneen Ilonan ja NHL-tähti Jonaksen kesää, jonka aikana molemmat joutuvat pohtimaan suhdettaan intohimolajiinsa – ja toisiinsa. Onko rakkaudelle tilaa ammattikiekon kovassa maailmassa? Romaani nostaa esiin myös sen näkymättömän työn, jota etenkin naiskiekkoilijat tekevät pysyäkseen mukana lajissa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme

