SDP Helsingin kaupunginhallitusryhmä vaatii selvitystä Helsingin mahdollisuudesta kompensoida HSL:n lippujen hintojen mahdolliset korotukset helsinkiläisille
4.9.2026 07:39:40 EEST | SDP Helsinki | Tiedote
Kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 7.9. HSL:n talous- ja toimintasuunnitelmaa vuosille 2027–2029. Helsingin SDP vastustaa HSL:n lippujen hintojen korotuksia.

SDP:n tavoitteena on estää joukkoliikenteen lippujen hintojen korotukset, joiden toteuttamisesta tai toteuttamatta jättämisestä HSL:n hallitus tekee lopullisen päätöksen syksyllä. HSL on yhdeksän erilaisen kunnan kuntayhtymä, jonka asioista Helsinki ei voi yksin päättää. Jos HSL:n hallitus päätyy syksyllä korottamaan hintoja, SDP haluaa selvittää, voisiko Helsinki kompensoida mahdollisen korotuksen omalla rahoituksellaan Helsingin asukkaille.
– Meidän tavoitteemme on selkeä: helsinkiläisten joukkoliikenteen lippujen hinnat eivät saa nousta. Moni kokee hinnat liian korkeiksi ja esimerkiksi nykyisen työttömyyskriisin aikana julkisilla liikkuminen tulee työttömille ja pienituloisille ihmisille varsin kalliiksi, SDP Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja Elisa Gebhard sanoo.
SDP:n kaupunginhallitusryhmä aikoo pyytää, että Helsinki selvittää yhteistyössä HSL:n kanssa mahdollisuutta kompensoida helsinkiläisille HSL:n mahdollisesti päättämät lippujen hintojen korotukset Helsingin omalla rahoituksella.
– Helsinki ei voi yksin päättää HSL:n hinnoista, mutta Helsinki voi selvittää, olisiko sillä mahdollisuus turvata omille kaupunkilaisilleen kohtuuhintainen joukkoliikenne omalla rahoituksellaan. Helsinki ylitti juuri 700 000 asukkaan rajan ja kasvu jatkuu. Toimiva ja kohtuuhintainen joukkoliikenne on kasvavalle kaupungille välttämättömyys, SDP Helsingin valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja Niilo Toivonen toteaa.
SDP Helsinki ei kannata lippujen hintojen tai tarkastusmaksun korottamista. Joukkoliikenteen on oltava laadukasta, kattavaa ja hinnaltaan kohtuullista, jotta se on aidosti kaikkien helsinkiläisten käytettävissä.
– Joukkoliikenteen lippujen hinnat ovat nousseet viime vuosina toistuvasti. Kehitykselle on saatava stoppi. HSL:n rahoitusmallia on uudistettava niin, etteivät kalliiden, mutta tarpeellisten raidehankkeiden kustannukset siirry jatkuvasti matkustajien maksettaviksi korkeampina lippujen hintoina, Elisa Gebhard sanoo.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Elisa GebhardSDP Helsingin valtuustoryhmän puheenjohtaja
Puh:+358505751723elisa.gebhard@gmail.comNiilo ToivonenSDP Helsingin valtuustoryhmän 1. varapuheenjohtaja ja kaupunginhallitusryhmän vetäjä
Puh:+358 50 4915650toivonenniilo@gmail.comTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP Helsinki
Hilkka Ahde ehdolle eduskuntavaaleihin Helsingissä27.8.2026 15:22:49 EEST | Tiedote
SDP Helsingin piirihallitus nimesi Ahteen eduskuntavaaliehdokkaaksi kevään 2027 vaaleihin. Ahde pääsi vuonna 2023 varakansanedustajaksi Helsingin vaalipiiristä.
SDP:n apulaispormestari Laisaari: Östersundom tarvitsee koteja ja palveluita lapsiperheille sekä muille helsinkiläisille18.8.2026 20:09:53 EEST | Tiedote
Östersundomin osayleiskaavaehdotus on paraikaa kaupunkiympäristölautakunnan käsittelyssä – asiaa käsiteltiin lautakunnassa tänään 18.8.2026. Östersundomin alue kuului aiemmin Sipooseen, mutta se liitettiin Helsinkiin vuonna 2009.
SDP:n apulaispormestari Laisaari: Jyrkkä ei lippujen hintojen ja tarkastusmaksujen korotuksille18.8.2026 08:51:25 EEST | Tiedote
Helsingin kaupunkiympäristölautakunta lausuu tiistaina 18.8. kantansa muun muassa HSL:n lippujen hintojen ja tarkastusmaksujen korotuksiin. Kokouksessa käsitellään myös uutta pikaratikkalinjaa.
SDP:n Laisaari ja Heinäluoma: Lapsiperheiden Helsinkiin toivomat pientaloalueet vähentävät toimivasti asuinalueiden segregaatiota18.6.2026 07:31:39 EEST | Tiedote
Helsinki edistää tämän valtuustokauden aikana pientalorakentamisen mahdollisuuksia SDP:n esityksestä. Ensimmäiset päätökset pientalotonttien tarjonnan lisäämiseksi tehtiin tiistaina 16.6. kaupunkiympäristölautakunnassa. Pientaloalueilla on aiemmin torjuttu toimivasti segregaatiota esimerkiksi Myllypurossa.
Metsälän lumenvastaanottopaikka palautui valmisteluun SDP:n esityksestä – Keskuspuiston puut säästettävä ja lumensulatuksessa tutkittava uusia innovaatioita16.6.2026 17:37:19 EEST | Tiedote
Kaupunkiympäristölautakunta käsitteli tiistaina 16.6. uutta lumenvastaanottopaikkaa Metsälän alueelle. SDP esitti asian palauttamista uudelleen valmisteltavaksi. Tavoitteena on rajata toiminta nykyiselle hiekkakentälle, jotta puita ei tarvitse kaataa, sekä etsiä yhä aktiivisemmin korvaavia paikkoja Länsi-Helsingistä. Apulaispormestari Johanna Laisaari väläyttää myös datakeskuksien potentiaalia lumien sulattamisessa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme