Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 8.9. kokouksen ennakkotiedote
4.9.2026 15:53:19 EEST | Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokous on tiistaina 8. syyskuuta klo 16.15. Lautakunta jatkaa toimialan ensi vuoden talousarvioehdotuksen ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelman käsittelyä. Lisäksi lautakunta käsittelee muun muassa omalääkäripalvelujen hankintaa.
Vuoden 2027 talousarvioehdotus ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelma
Lautakunta jatkaa tässä kokouksessa toimialan ensi vuoden talousarvion ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelman käsittelyä.
Toimiala tavoittelee ensi vuonna 31 miljoonan euron ylijäämäistä tulosta. Ylijäämällä varaudutaan valtion rahoituksen nopeaan tiukkenemiseen.
Toimialan vuoden 2027 arvioidut tulot ovat 288,6 miljoonaa euroa ja menot 3 446,1 miljoonaa euroa. Valtion rahoitus Helsingille on tämän hetken tiedon mukaan ensi vuodelle 3 185,6 miljoonaa euroa. Menojen arvioidaan kasvavan noin 4,8 prosenttia vuoden 2026 talousarvioon verrattuna.
Merkittävimmät kustannusten kasvua selittävät tekijät ovat palkankorotukset, ostettavien palvelujen ja tarvikkeiden kustannustason nousu sekä lakisääteisten muutosten kustannusvaikutukset.
Lisätietoa
- Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimialan talousarvioehdotus 2027 ja talousarviosuunnitelma 2027–2029
- toimialajohtaja Juha Jolkkonen, p. 09 310 42215, juha.jolkkonen@hel.fi
- talous- ja strategiajohtaja Sampo Pajari, p. 09 310 42246, sampo.pajari@hel.fi
Helsinki haluaa parantaa hoitoon pääsyä ja hoidon jatkuvuutta omahoitaja-omalääkärimallilla
Lautakunnalle esitetään, että Helsinki hankkisi omalääkärin palveluja yrittäjänä toimivilta lääkäreiltä. Hankinnan tavoitteena on parantaa hoitoon pääsyä, vahvistaa hoidon jatkuvuutta ja tukea omahoitaja-omalääkärimallin käyttöönottoa Helsingin terveysasemilla.
Terveysasemilla otetaan asteittain käyttöön omahoitaja-omalääkärimalli. Hankinta tukee toimintamallin ripeää laajentamista ja tarjoaa yhä useammalle helsinkiläiselle mahdollisuuden asioida tuttujen ammattilaisten kanssa.
Omahoitaja-omalääkärimalli tukee myös terveys- ja hyvinvointikeskusten toimintatapaa, joka takaa helsinkiläisille tarvittaessa moniammatillisen tuen.
Lautakunta käsittelee periaatteita, joiden mukaisesti omalääkäripalveluja hankittaisiin Omalääkärirekisteriin hyväksytyiltä palveluntuottajilta.
Omalääkäri hoitaa asiakkaansa kokonaisvaltaisesti
Omalääkärimallissa lääkäri vastaa sovitun väestön omalääkäripalveluista pitkäjänteisesti ja sitoutuu huolehtimaan asiakkaidensa hoidosta kokonaisvaltaisesti. Yrittäjäomalääkärit eivät ole virkasuhteessa Helsinkiin, vaan he tarjoavat palveluja sovitun alueen asukkaille sopimuksen mukaisesti.
Tavoitteeksi on asetettu, että Helsingissä toimisi vuoden 2027 loppuun mennessä kymmenen yrittäjäomalääkäriä. Yhteensä Helsingin terveysasemilla työskentelee yli 400 lääkäriä.
Ammatinharjoittajamallin kokeilu tukee omahoitaja-omalääkärimallin laajentamista
Helsingin kaupunkistrategian 2025–2029 ja toimialan palvelustrategian tavoitteena on parantaa hoidon saatavuutta ja jatkuvuutta sekä ottaa käyttöön omalääkärimalli. Strategioissa on lisäksi asetettu tavoitteeksi kokeilla ammatinharjoittajamallia, jossa omalääkärinä toimii yrittäjä.
Helsinki on saanut hoidon jatkuvuuden parantamiseen ja ammatinharjoittajamallin kehittämiseen valtionavustusta 4,33 miljoonaa euroa.
Lisätietoa:
- terveysasemien johtajalääkäri Kaisa Kivistö, p. 09 310 42700, kaisa.kivisto@hel.fi
Linkit
- Kokouksen esityslista liitteineen
- Kokouksen päätöstiedote julkaistaan sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan verkkosivuilla kokouksen jälkeen.
Yhteyshenkilöt
Jaana Juutilainen-SaariViestintä- ja osallisuuspäällikkö
Puh:09 310 42240jaana.juutilainen-saari@hel.fiOuti HuidaPalvelu- ja henkilöstöviestintäpäällikkö
Puh:09 310 27979outi.huida@hel.fiHelsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta helsinkiläisille yhteistyöllä ja vahvalla osaamisella
Toinen linja 4A
PL 6000 00099 Helsingin kaupunki
09 310 5015 (vaihde)
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Helsingin kaupunki, sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 1.9. kokouksen päätöstiedote1.9.2026 19:24:08 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 1. syyskuuta 2026. Lautakunta jätti pöydälle toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotuksen ja vuosien 2027 - 2029 taloussuunnitelman. Lautakunta jatkaa näiden käsittelyä viikon päästä tiistaina 8. syyskuuta. Tämän kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Helsinki etsii uusia sijais-, vastaanotto- ja tukiperheitä – Ajoissa kotiin -kampanja muistuttaa perhehoidon tärkeydestä31.8.2026 09:46:28 EEST | Tiedote
Helsingin perhehoito järjestää keskiviikkona 16. syyskuuta infotilaisuuden, johon ovat tervetulleita kaikki perhehoidosta kiinnostuneet. Tilaisuudessa esittelemme perhehoidon eri toimintamuotoja. Paikan päällä on myös kokemusasiantuntijoita kertomassa omasta polustaan ja kokemuksistaan.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 1.9. kokouksen ennakkotiedote28.8.2026 12:46:39 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan kokous on tiistaina 1. syyskuuta klo 16.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa toimialan vuoden 2027 talousarvioehdotusta ja vuosien 2027–2029 taloussuunnitelmaa. Sosiaali-, terveys- ja pelastustoimiala tavoittelee ensi vuodelle 31 miljoonan euron ylijäämäistä tulosta ja jatkaa muun muassa peruspalvelujen saatavuuden parantamista.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 25.8. kokouksen päätöstiedote25.8.2026 20:30:07 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnalla oli kokous tiistaina 25.8.2026. Kokouksen päätöstiedote on kaupungin verkkosivuilla.
Sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunnan 25.8. kokouksen ennakkotiedote21.8.2026 12:30:16 EEST | Tiedote
Helsingin sosiaali-, terveys- ja pelastuslautakunta kokoontuu tiistaina 25. elokuuta klo 16.15. Kokouksessa käsitellään muun muassa toimialan vuoden toista toiminnan ja talouden ennustetta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme