Naantalin kaupunki

Aurinkotien työmaa etenee Piispantien risteykseen

4.9.2026 10:45:46 EEST | Naantalin kaupunki | Tiedote

Jaa

Aurinkotien jalankulku- ja pyöräilyväylän uudistaminen jatkuu, ja kaivuutyöt siirtyvät seuraavaksi Piispantien risteykseen. Työt aiheuttavat tilapäisiä muutoksia jalankulun, pyöräilyn ja Piispantien ajoneuvoliikenteen järjestelyihin.

Aurinkotien ja Piispantien risteys, jossa on väliaikaisia liikennejärjestelyitä jalankulun ja pyöräilyväylän uudistamisurakan aikana.
Piispantielle rakennetaan ajosillat kaivannon yli, jotta liikenne pääsee kulkemaan kiertoliittymästä Piispantielle myös töiden aikana. Kaistoja joudutaan kuitenkin sulkemaan väliaikaisesti, mikä voi aiheuttaa häiriöitä liikenteeseen. Naantalin kaupunki

Liikennejärjestelyt ovat pääosin käytössä viikosta 37 urakan valmistumiseen eli marraskuun puoliväliin saakka. Järjestelyjen toteuttaminen on jo aloitettu.

Piispantielle tehdään työmaan ajaksi väliaikainen suojatie. Jalankulku ja pyöräily ohjataan suojatietä pitkin Aurinkotien eteläpuolella kulkevalle jalankulku- ja pyöräilyväylälle. 

Piispantielle rakennetaan ajosillat kaivannon yli, jotta liikenne pääsee kulkemaan kiertoliittymästä Piispantielle myös töiden aikana. Kaistoja joudutaan kuitenkin sulkemaan väliaikaisesti, mikä voi aiheuttaa häiriöitä liikenteeseen. 

Alueella liikkuvien tulee noudattaa tilapäisiä liikennemerkkejä ja työmaaopasteita sekä varata kulkemiseen tavallista enemmän aikaa. Erityistä varovaisuutta pyydetään noudattamaan Piispantien risteyksessä. 

Aurinkotien nykyinen yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä uudistetaan erillisiksi jalankulun ja pyöräilyn väyliksi Piispantien ja kylpylän alikulun välisellä osuudella. Samassa yhteydessä alueella uusitaan kaukolämpöverkkoa. Urakan on määrä valmistua marraskuun puolivälissä. 

Työnaikaiset liikennejärjestelyt on esitetty liitteenä olevassa kartassa.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kuvat

Aurinkotien ja Piispantien risteys, jossa on väliaikaisia liikennejärjestelyitä jalankulun ja pyöräilyväylän uudistamisurakan aikana.
Piispantielle rakennetaan ajosillat kaivannon yli, jotta liikenne pääsee kulkemaan kiertoliittymästä Piispantielle myös töiden aikana. Kaistoja joudutaan kuitenkin sulkemaan väliaikaisesti, mikä voi aiheuttaa häiriöitä liikenteeseen.
Naantalin kaupunki
Lataa
Aurinkotien ja Piispantien risteys, jossa on väliaikaisia liikennejärjestelyitä jalankulun ja pyöräilyväylän uudistamisurakan aikana.
Jalankulku ja pyöräily ohjataan suojatietä pitkin Aurinkotien eteläpuolella kulkevalle jalankulku- ja pyöräilyväylälle.
Naantalin kaupunki
Lataa
Aurinkotien ja Piispantien risteys, jossa on väliaikaisia liikennejärjestelyitä jalankulun ja pyöräilyväylän uudistamisurakan aikana.
Alueella liikkuvien tulee noudattaa tilapäisiä liikennemerkkejä ja työmaaopasteita sekä varata kulkemiseen tavallista enemmän aikaa. Erityistä varovaisuutta pyydetään noudattamaan Piispantien risteyksessä.
Naantalin kaupunki
Lataa
Aurinkotien ja Piispantien risteys, jossa on väliaikaisia liikennejärjestelyitä jalankulun ja pyöräilyväylän uudistamisurakan aikana.
Aurinkotien nykyinen yhdistetty jalankulku- ja pyöräilyväylä uudistetaan erillisiksi jalankulun ja pyöräilyn väyliksi Piispantien ja kylpylän alikulun välisellä osuudella.
Naantalin kaupunki
Lataa

Liitteet

Naantalin kaupunki

Naantali on perustettu jo 1400-luvulla. Se on viehättävä ja kasvava yli 20 000 asukkaan kaupunki Varsinais-Suomessa. Merellisyys on vahvasti läsnä kaupungin arjessa: Naantaliin kuuluu 1 000  saarta ja 1 000 kilometriä rantaviivaa. Naantalissa voi valita, asuuko kaupungissa vai saaristossa – meillä jokainen pääsee nauttimaan  vahvasta yhteisöstä, hyvistä palveluista ja ainutlaatuisista kulttuuri- ja virkistysmahdollisuuksista. 

Naantali on yrittäjämyönteinen ja kehittyvä satamakaupunki.  Sujuvat liikenneyhteydet maitse ja meritse tukevat elinvoimaista arkea ja yritystoimintaa: kaupungissa toimii jo yli 1 600 yritystä. 

Naantalissa on tilaa kasvaa ja ilo olla.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Naantalin kaupunki

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye