Jessi Jokelainen: Hallitus syrjäyttää nuoret miehet
4.9.2026 12:05:39 EEST | Vasemmistoliitto | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Jessi Jokelaisen mukaan hallitus on täysin välinpitämätön leikkaustensa vaikutuksista nuoriin miehiin.

- Syrjäseuduilla, lähiöissä, vierasmajoissa, porttikongeissa, pimeissä yksiöissä ja välitiloissa elää valtava joukko nuoria miehiä, jotka ovat pudonneet turvaverkon ohi ja jotka oikeistohallitus jättää kaikkien katseilta syrjään, Jokelainen sanoo.
Toimeentulotuen leikkaukset ovat astuneet voimaan. Tuoreen tilaston mukaan alle 35-vuotiaat miehet muodostavat hälyttävän enemmistön niistä, joiden toimeentulotuen perusosaa on alennettu ja joita kukaan tai mikään taho ei tavoita.
- Nuo miehet elävät alta riittävän perusturvan tason.
Päihde- ja mielenterveysongelmat korostuvat toimeentulotukea saavien nuorten miesten keskuudessa. Miesten syrjäytyminen on ollut keskeinen ongelma ja kehityssuunta jo pitkään.
- Palveluiden keskittäminen, järjestöjen päihde- ja mielenterveystyöstä leikkaaminen, heikko työllisyystilanne ja näiden seurauksena asunnottomuuden lisääntyminen osuvat suoraan siihen ihmisryhmään, joka on ollut jo valmiiksi suurimmassa riskissä syrjäytyä, sairastua ja unohtua yhteiskunnan toimintojen ulkopuolelle. Nuoret miehet.
Vasemmistoliitto on julkaissut oman miespoliittisen ohjelmansa, jossa tilanteeseen tarjotaan paljon ratkaisuja. Jokelaisen mukaan myös oikeistossa on herättävä nuorten miesten tilanteeseen.
- Oikeistolaiset toimijat usein vaativat aiheesta puhuttavan enemmän – ja etenkin silloin kun naisia koskettavista sukupuolittuneista rakenteista puhutaan –, mutta ratkaisuja eivät esitä ne, joilla olisi valtaa ratkaista.
Yhteyshenkilöt
Jessi Jokelainenkansanedustaja
Puh:050 407 4240jessi.jokelainen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Vasemmistoliitto
Pia Lohikoski: Hallitus avaa rahapelimarkkinat, mutta sulkee oven pelihaittojen ehkäisyltä4.9.2026 08:00:00 EEST | Tiedote
Hallitus ei ole edelleenkään turvannut rahapelihaittoja ehkäisevien järjestöjen rahoitusta, vaikka rahapelien tarjonnan ja näkyvyyden lisääminen tulee pian kasvattamaan rahapelihaittoja. Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mukaan vaarana on, että peliongelmat lisääntyvät, mutta apua tarvitseville ei ole tarjolla riittävästi tukea.
Laura Meriluoto: Oikeisto ei pidä moniäänisestä kansalaisyhteiskunnasta2.9.2026 10:46:30 EEST | Tiedote
Budjettiriihen jälkeen varmistui, että hallitus jatkaa sosiaali- ja terveysjärjestöiltä leikkaamista. Tällä hallituskaudella järjestöjen rahoituksesta leikataan noin puolet. Vasemmistoliiton kansanedustaja Laura Meriluoto varoittaa, että Orpon hallituksen linja uhkaa romuttaa suomalaisen kansalaisyhteiskunnan perustaa. Järjestöt ovat monelle suomalaiselle sekä arjen turvaverkko että keino saada äänensä kuuluviin.
Pia Lohikoski: Kunnilta leikkaaminen on valtava koulutusleikkaus2.9.2026 09:05:16 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski varoittaa, että hallituksen linja syventää kuntien talousahdinkoa ja iskee suoraan koulutuksen ytimeen. Hallitus on leikannut kuntien valtionosuuksia lähes 200 miljoonaa euroa.
Minja Koskela: Oikeistohallituksen budjettiesitys sulkee silmät todellisuudelta1.9.2026 20:28:01 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Minja Koskelan mukaan hallituksen tänään esittelemä budjettiehdotus on vahvasti irrallaan todellisuudesta.
Mai Kivelä: Ketkä olivat tietoisia Israel-pöytäkirjan allekirjoittamisesta?1.9.2026 12:02:36 EEST | Tiedote
Vasemmistoliiton kansanedustajat tekivät hallitukselle yhteisen kirjallisen kysymyksen pöytäkirjasta, joka varmistaa Suomen ja Israelin puolustusyhteistyön kymmeneksi vuodeksi. Tarkoituksena on selvittää, keskusteltiinko päätöksestä hallituksen sisällä, vai toimiko puolustusministeri Häkkänen yksin.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme