Kokoomuksen Elina Valtonen: Suomesta Euroopan johtava kasvuyritysten kotimaa
5.9.2026 08:00:00 EEST | Kansallinen kokoomus | Tiedote
Lauantaina 5.9. vietetään valtakunnallista Yrittäjän päivää. Kokoomus haluaa nostaa Suomen Euroopan johtavaksi kasvuyritysten kotimaaksi ja vahvistaa suomalaista yrittäjyyttä jo nuoresta lähtien. Yrittäjän päivän kunniaksi kokoomus lahjoittaa yli tuhat Startup-käsikirjaa nuorille ympäri Suomen kannustaakseen heitä yrittämisen tielle.

Kokoomuksen ulkoministeriministeri Elina Valtosen mukaan Suomen on asetettava tavoitteensa korkealle ja tavoiteltava nykyistä kunnianhimoisemmin maailman startup-kärkeä. Kokoomuksen tavoitteena on, että Suomesta tulee 2040-luvulla Euroopan johtava kasvuyritysten kotimaa. Valtosen mukaan se tarkoittaa yhteiskuntaa, jossa yhä useampi nuori uskaltaa ryhtyä yrittäjäksi, yhä useampi yritys kasvaa kansainväliseksi menestyjäksi ja suomalainen osaaminen tunnetaan kaikkialla maailmassa.
”Suomen ei pidä tyytyä seuraamaan muiden menestystä. Meillä on olemassa kaikki edellytykset, ja siksi on asetettava tavoitteeksi, että Suomessa syntyy enemmän kasvuyrityksiä kuin missään muussa Euroopan maassa. Haluamme kokoomuksessa nähdä päivän, jolloin maailman arvokkaimpien yritysten joukossa on suomalainen yritys. Se vaatii rohkeutta, kunnianhimoa ja pitkäjänteistä politiikkaa”, sanoo Valtonen.
Kokoomus on kuluvalla hallituskaudella tehnyt monia yrittäjyyden edellytyksiä parantavia uudistuksia. Lisäksi kokoomuksen eduskuntaryhmä on julkaissut startup-raportin kesäkuussa 2026, jossa mm. peräänkuulutettiin verokannusteita, yrittäjyyskasvatusta kouluihin ja korkeakouluihin, startup-hubien ja innovaatioyhteisöjen vahvistamista, konkurssin tehneiden yrittäjien uuden alun helpottamista sekä byrokratian vähentämistä yrittäjyyden edellytysten parantamiseksi. Budjettiriihessä syyskuussa 2026 hallitus päätti raportin ehdotusten mukaisesti selvittää verokannustinta uudelleensijoituksille nuoriin kasvuyrityksiin, sekä osakesäästötilin laajentamista listaamattomiin yrityksiin ja niihin sijoittaviin rahastoihin.
Valtosen mukaan nyt ollaan oikealla tiellä, mutta Suomen tulevaisuuden menestyksen takeeksi on vielä paljon tehtävää myös ruohonjuuritasolla. Yrittäjyyden on oltava etenkin nuorille varteenotettava ja mielenkiintoinen, innostava vaihtoehto. Yrittäjän päivän kunniaksi kokoomus lahjoittaakin yli tuhat Startup-käsikirjaa nuorille ympäri Suomen. Timo Ahopellon ja Jyri Engeströmin kirjoittama käsikirja tarjoaa käytännön neuvoja yrittäjyyden eri vaiheisiin liikeidean kehittämisestä ja rahoituksen hankkimisesta aina tiimin johtamiseen ja markkinointiin.
”Suomen seuraavan yksisarvisen perustaja voi tällä hetkellä istua koulun penkillä, opiskelija-asunnossa tai ensimmäisessä työpaikassaan. Haluamme nähdä entistä enemmän nuoria, jotka perustavat yrityksiä, ottavat riskejä, kansainvälistyvät ja tavoittelevat rohkeasti tähtiä. Meidän tehtävämme on varmistaa, että kun idea seuraavasta menestystarinasta syntyy, Suomi on paras paikka maailmassa tehdä siitä totta”, Valtonen sanoo.
Valtosen mukaan kasvuyrittäjyyden vahvistaminen vaatii myös muutosta siinä, miten Suomessa puhutaan yrittämisestä, onnistumisesta ja riskinotosta.
”Liian usein Suomessa puhutaan siitä, mikä voi mennä pieleen. Meidän pitäisi puhua enemmän siitä, missä kaikessa voimme onnistua. Haluan Suomen, jossa nuoret tietävät voivansa rakentaa seuraavan kansainvälisen menestystarinan ja jossa yhteiskunta kannustaa heitä tavoittelemaan juuri sitä”, Valtonen päättää.
Yhteyshenkilöt
Oskari NivalaViestintäpäällikkö
Puh:+358 400 563 884oskari.nivala@kokoomus.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Kansallinen kokoomus
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä: SDP näkee yrittäjässä veronmaksajan, kokoomus työpaikkojen tekijän5.9.2026 10:00:00 EEST | Tiedote
Kokoomuksen kansanedustaja Pauli Aalto-Setälä näkee puolueiden talouspolitiikassa selvän linjaeron: siinä missä kokoomus vahvistaa kasvun edellytyksiä keventämällä työn ja yrittämisen verotusta, alentamalla yhteisöveroa ja kannustamalla investointeihin, SDP tarjoaa Aalto-Setälän mukaan kerta toisensa jälkeen samaa lääkettä: lisää veroja yrittäjille, sijoittajille ja omistajille.
Kokoomus esittää pidempää ja parempaa vanhempainpäivärahaa19.8.2026 10:59:46 EEST | Tiedote
Kokoomuksen ministeriryhmä ehdottaa perhevapaajärjestelmän uudistamista seuraavalla vaalikaudella. Ministeriryhmä on kokoontunut kesäkokoukseen Pirkanmaalle ja Päijät-Hämeeseen 18.-19.8.2026.
Esteetön ja yhdenvertainen Suomi – Kokoomus julkisti vammaispoliittisen ohjelmansa18.8.2026 15:37:21 EEST | Tiedote
Kokoomus on julkaissut puolueen vammaispoliittisen ohjelman osana puolueen ministeriryhmän kesäkokousta Tampereella. Kyseessä on päivitys edelliseen, vuonna 2005 valmistuneeseen ohjelmaan.
Velipekka Nummikoski kokoomuksen ministeriryhmän neuvonantajaksi18.8.2026 12:56:43 EEST | Tiedote
Kokoomus on kutsunut Veikkauksen entisen varatoimitusjohtajan Velipekka Nummikosken, 64, kokoomuksen ministeriryhmän neuvonantajaksi. Nummikosken tehtävä sijoittuu osaksi pääministeri Petteri Orpon esikuntaa, mutta Nummikoski toimii vaalikauden loppuun koko ministeriryhmän palveluksessa. Nummikosken tehtävänä on tukea ministereitä erityisesti yleispoliittisessa toiminnassa, viestinnässä sekä ministereiden priorisoimien hankkeiden loppuun viemisessä. Neuvonantaja toimii tarvittaessa kokoomuksen ministeriryhmän sihteerin Katri Mannisen sijaisena. Nummikoski on aiemmin toiminut muun muassa Raha-automaattiyhdistyksen toimitusjohtajana. Hän jättää tehtävänsä Veikkaus Oy:ssä elokuun lopussa. Aiemmin Nummikoski on työskennellyt muun muassa Elisan ja Radiolinjan palveluksessa.Nummikoski oli pääministeri Jyrki Kataisen valtiosihteeri 2011–2012 ja valtiosihteeri vuosina 2007–2011 Kataisen toimiessa valtiovarainministerinä. Hän on ollut usean kokoomusministerin erityisavustaja sekä kokoomuksen ed
Pääministeri Petteri Orpo: Olemme menossa suuntaan, jota olemme tavoitelleet18.8.2026 12:10:41 EEST | Tiedote
Kokoomuksen ministeriryhmä on kokoontunut kesäkokoukseensa Tampereelle. Kesäkokouspuheessaan pääministeri Petteri Orpo linjasi, että julkisen talouden haasteiden ratkaiseminen edellyttää määrätietoista työtä myös seuraavalla vaalikaudella. Orpon mukaan talouskasvu, investoinnit ja viennin vahva kehitys osoittavat, että hallituksen tekemät uudistukset alkavat tuottaa tulosta.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme