Suomen Salibandyliitto ry

Salibandymaajoukkueet taipuivat johtoasemasta Sveitsille

4.9.2026 23:08:28 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote

Jaa

Sekä Suomen miehet Chomutovissa että naiset Gümligenissä aloittivat EFT-turnauksensa tappiolla Sveitsille ehdittyään johtaa otteluitaan. Miesten 3–1-johto suli 3–4-tappioksi, ja toisessa erässä 2-1 johtaneet naiset hävisivät lopulta 2-6. 

Heikki Iiskola sivalsi Suomen miehet oikeasta laidasta johtoon avauserän ainoalla osumalla, ja toisessa Antti Suomela kiskaisi ensimmäisellä maajoukkuemaalillaan tilanteeksi jo 2-0. Sveitsin kavennuskaan ei vielä Suomea hätkäyttänyt, vaan keskellä tilaa saanut Alpo Laitila sijoitti toisen tauon tilanteeksi 3-1.

Päätöserästä tuli tänään kuitenkin pannukakku. Sveitsi jalosti sen alussa keskialueen pallonriiston maaliksi, ja ratkaisevat osumat nähtiin runsaat kuusi minuuttia ennen ottelun loppua kahdessa perättäisessä vaihdossa. Niin tasoituksessa kuin voittomaalissakin vastaisku eteni oikeaa laitaa syvälle, ja ensin Noah Siegenthaler ja sitten Jan Ziehli lapioi maalin eteen syötetyn pallon puolustajan jaloista Markus Laakson verkkoon.

Lauantaina Suomen turnaus jatkuu ottelulla Ruotsia vastaan klo 13. Suora lähetys nähdään tutusti SalibandyTV;ssä.

Salibandya, Chomutov, Tshekki

Miesten EFT-turnaus

Suomi–Sveitsi 3-4 (1-0, 2-1, 0-3)

1. erä: 17.29 Heikki Iiskola (Miska Mäkinen) 1-0.
2. erä: 21.20 Antti Suomela (Iiskola) 2-0, 30.07 Levin Conrad (Jan Bürki) 2-1, 37.00 Alpo Laitila (Mäkinen) 3-1.
3. erä: 46.16 Marco Louis (Niclas Graf) 3-2, 53.31 Noah Siegenthaler (Louis) 3-3, 53.57 Jan Ziehli (Jan Zaugg) 3-4.

Maalivahdit:
Markus Laakso Suomi,
Nils Schälin Sveitsi.

Jäähyt: Suomi 0 min, Sveitsi 0 min.

Erotuomarit: Lukas Cizek ja Lukas Lastovicka, Tshekki.

Yleisöä: 216.

Suomen parhaana palkittiin Heikki Iiskola.

Ensimmäistä naisten maaotteluaan pelannut Josefiina Nissilä avasi heti maalitilinsä, kun hän kuittasi Sveitsin avausosuman komealla ylivoimaosumalla Suvi Hämäläisen pitkästä poikkisyötöstä. Oona Kauppi livautti Suomen toisessa erässä johtoon, kun nopea laukaus Alma Laitilan pudotuksesta livahti Sveitsin maalin takakulmaan. Sen jälkeen Suomen ote kuitenkin alkoi kirvota. Ronja Niederberger sai tilaa tasoitukseen Suomen pehmeästi puolustaneen viisikon keskeltä, ja kolmannessa erässä tuli lisää. Seraina Fitzi ja Anja Wyss rankaisivat Josefiina Nissilän pallonmenetyksestä voittomaaliksi jääneellä 3–2-osumalla, ja kahdella nopealla syötöllä kaksin maalivahti Miia Maarasen kanssa pelattu Norina Reusser kieputti eron kahteen. Lopussa Sveitsi liidätti vielä kaksi palloa tyhjään verkkoon Suomen koettaessa riskillä.

Lauantaina Suomi saa klo 14 vastaansa Tshekin, ja myös tuo ottelu nähdään suorana SalibandyTV:ssä.

Salibandya, Gümligen, Sveitsi

Naisten EFT-turnaus

Sveitsi–Suomi 6-2 (1-1, 1-1, 4-0)

1. erä: 6-53 Anja Wyss (Seraina Fitzi) 1-0, 15.07 Josefiina Nissilä (Suvi Hämäläinen) 1-1 yv.
2. erä: 24.40 Oona Kauppi (Alma Laitila) 1-2, 37.58 Ronja Niederberger (Annika Morf) 2-2.
3. erä: 43.20 Wyss (Fitzi) 3-2, 53.16 Norina Reusser (Niederberger) 4-2, 57.02 Fitzi 5-2 tm, 57.33 Isabelle Gerig (Nathalie Spichiger) 6-2 tm.

Maalivahdit:
Lara Heini Sveitsi
Miia Maaranen Suomi

Jäähyt: Sveitsi 3×2 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Nikola Husakova ja Vaclav Patera, Tshekki.

Yleisöä: 720.

Suomen parhaana palkittiin Henrika Maikola.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye