SDP:n Joona Räsänen: Jos kantti kestäisi, kokoomus olisi voinut leikata yritystukia jo nyt
5.9.2026 11:17:35 EEST | SDP EDUSKUNTA | Tiedote
Kokoomuksen Ville Valkosen mukaan kokoomus leikkaisi seuraavassa hallituksessa yritystukia. SDP:n kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan vastaava Joona Räsäsellä on kokoomukselle parempi idea: Leikataan yritystukia jo nyt.

– Onhan tämä surkuhupaisaa. Muste ei ole vielä ehtinyt kuivua hallituksen budjettiriihipöytäkirjoissa, kun pääministeripuolueesta muistetaan, että olisihan niitä yritystukiakin voinut leikata. Olisihan siellä riihessä Pena voinut edes jonkun uuden säästön keksiä, eikä vain keskittyä julkista taloutta heikentävien ratkaisujen ideointiin.
Räsänen muistuttaa, että hallitus päätti tällä viikolla budjetista, joka vahvistamisen sijaan heikentää Suomen julkista taloutta.
– Kun nyt hallitus haluaa lähes miljardilla keventää yhteisöveroa velaksi, niin vähintä, mitä olisi pitänyt tehdä, olisi ollut leikata tehottomia yritystukia. Sen sijaan kokoomusvetoinen hallitus teki mieluummin julkista taloutta entisestään heikentävän budjetin. Olisipa kansanedustaja Valkonen muistuttanut pääministeri Orpoa yritystukien leikkaamisesta jo tiistaina.
Räsänen huomauttaa, että SDP on toistuvasti esittänyt useiden satojen miljoonien eurojen vähennyksiä yritystukiin, mutta Orpon hallitus on joka kerta torjunut nämä ehdotukset.
– Kokoomuksen kunnianhimon tasoa kuvaa hyvin se, että suurin toteutuva yritystukileikkaus tällä hallituskaudella on Marinin hallituksen päättämä. Marinin hallitus päätti, että energiaintensiivisen teollisuuden sähköistämistuki päättyy vuonna 2026.
– Kokoomus kertoilee nyt mielellään, millaisilla ehdoilla on valmis lähtemään hallitukseen. Itse kyllä mietin pikemminkin, että onkohan muilla puolueilla halua lähteä hallitukseen laittamaan Suomen julkista taloutta kuntoon yhdessä todellisten velkaantumisen salarakkaiden kanssa, Räsänen päättää.
Yhteyshenkilöt
Joona RäsänenKansanedustaja
Puh:050 547 5590joona.rasanen@eduskunta.fiTilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta SDP EDUSKUNTA
SDP:n Jani Kokko tiedonhankintamatkalle Israeliin ja Palestiinaan5.9.2026 08:59:00 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Jani Kokko matkustaa kansainvälisen delegaation mukana Israeliin ja Palestiinaan tiedonhankintamatkalle 5.-10.9.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa esittää lakialoitteella puhelinmyynnin kieltorekisteriä ja pyytämättömän kotimyynnin kieltoa4.9.2026 12:05:25 EEST | Tiedote
Kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.) esittää lakialoitteessaan ennakkoon pyytämättömän kotimyynnin kieltämistä sekä valtakunnallista puhelinmyynnin kieltorekisteriä. Tavoitteena on vahvistaa erityisesti ikäihmisten, muistisairaiden ja muiden haavoittuvassa asemassa olevien kuluttajansuojaa.
SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Hoitoon pääsy ei saa riippua lompakon paksuudesta3.9.2026 14:29:33 EEST | Tiedote
Eduskunnan tarkastusvaliokunnan jäsenenä olen tyytyväinen siihen, että valiokunnan mietintö terveydenhuollon toimivuudesta nostaa vahvasti esiin yhden keskeisen ongelman. Suomessa ihmisten mahdollisuudet päästä hoitoon eivät ole yhdenvertaiset, kertoo Hanna Laine-Nousimaa.
SDP:n Helena Marttila: Järjestöleikkaukset vaarantavat vammaisten ihmisten tarvitsemat neuvonta-, tuki- ja edunvalvontapalvelut3.9.2026 11:38:41 EEST | Tiedote
Budjettiriihen järjestöleikkaukset uhkaavat heikentää merkittävästi vammaisten ihmisten tarvitsemia neuvonta-, vertaistuki- ja edunvalvontapalveluja eri puolilla Suomea. Leikkausten seuraukset eivät kohdistu kasvottomiin järjestöihin vaan suoraan niihin ihmisiin, jotka tarvitsevat arjessaan tukea oikeuksiensa toteutumiseksi, kritisoi kansanedustaja Helena Marttila (sd.).
Karlsson (SDP) kräver enhetliga regler för förvaring av elmopeder som används som hjälpmedel3.9.2026 10:40:49 EEST | Pressmeddelande
SDP:s riksdagsledamot Anette Karlsson föreslår i sin åtgärdsmotion nationella anvisningar för hur elmopeder och andra batteridrivna rörelsehjälpmedel som beviljats som hjälpmedel för medicinsk rehabilitering ska förvaras och laddas i bostadsaktiebolag.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme