Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Kauma Räsäselle: Räsänen löysi miljardit – yrittäjien taskuista

5.9.2026 17:09:40 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Kokoomuksen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja Pia Kauma pitää SDP:n Joona Räsäsen talousvastuullisuuspuheita epäuskottavina. Kauma muistuttaa, että SDP:n johtama hallitus kasvatti valtion velkaa kymmenillä miljardeilla ja rakensi mm. pysyvästi kalliin hyvinvointialuehallinnon, jonka laskua nyt maksetaan.

Pia Kauma. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Pia Kauma. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

– Joona Räsänen yrittää pukea SDP:n harteille taloussankarin viittaa. SDP:n johtama hallitus kasvatti valtion velkaa kymmenillä miljardeilla aikana, jolloin korot olivat murto-osa nykyisestä ja silloisen ministerin toimesta lainarahan kerrottiin muutenkin olevan ilmaista. Samalla rakennettiin kallis sote-himmeli, jonka laskua suomalaiset nyt maksavat. SDP:n velkasaarnassa on hämmästyttävän lyhyt muisti, Kauma sanoo.

– Vaatii näyttäviä poliittisia kuperkeikkoja ottaa kunnia sähköistämistuen leikkaamisesta mutta jättää kertomatta, että SDP itse loi koko tuen. Vielä suuremman kuperkeikan vaatii kokoomuksen syyttäminen velkaantumisen salarakkaaksi samaan aikaan, kun hallitus sopeuttaa julkista taloutta kymmenellä miljardilla eurolla. SDP ei ole kannattanut näistä toimista ainuttakaan.

Kauma muistuttaa kuinka pahassa tilanteessa olisimme, jos hallitus ei olisi tehnyt säästöjä.

– Jos olisimme jatkaneet sillä linjalla, minkä hallitus peri aloittaessaan, velkaantuisimme yli 3 miljardia euroa enemmän joka vuosi, Kauma sanoo.

Kauman mukaan tehottomia ja kilpailua vääristäviä yritystukia pitää karsia osana julkisen talouden tasapainottamista.

– Jos SDP on valmis leikkaamaan tehottomia yritystukia, erinomaista. Mutta yritystuet eivät ole mikään miljardien taikaseinä, jonka taakse muut vaikeat säästöpäätökset voidaan piilottaa. SDP näyttää jälleen löytävän säästökohteet yrityksistä mutta ei julkisista menoista.

Räsänen on vaatinut myös yhteisöveron alentamisen perumista. Kauman mukaan vaatimus paljastaa puolueiden perustavanlaatuisen eron.

– Yhteisöveron alentaminen tarkoittaa, että valtio ottaa hieman vähemmän yrityksen itse tekemästä tuloksesta. Se jättää suomalaisiin yrityksiin enemmän rahaa investointeihin, kasvuun ja uusien työntekijöiden palkkaamiseen. SDP näkee veronalennuksessa vain menetyksiä valtiolle. Me näemme siinä suomalaisen yrityksen mahdollisuuden kasvaa.

Eduskuntaryhmän varapuheenjohtaja Pia Kauman mukaan Räsäsen vaatimus on erityisen karua kuultavaa tänään yrittäjän päivänä suomalaisille yrittäjille, jotka tekevät pitkää päivää, kantavat riskin ja luovat työpaikat, joilla hyvinvointiyhteiskunta rahoitetaan.

– SDP kutsuu kassanryöstöksi sitä, ettei valtio vie yrityksen tuloksesta aivan yhtä suurta osuutta kuin ennen. Meistä ryöstö ei ole se, että yrittäjälle jätetään enemmän hänen itse ansaitsemiaan rahoja. Perusteltu kysymys kuuluukin: kuka tässä oikein ryöstää ja ketä?

– Suomi ei nouse veroja korottamalla, yrittäjää kurittamalla tai kasvua leikkaamalla. Suomi nousee työllä, yrittämisellä ja investoinneilla. SDP tarjoaa yrityksille lisää laskuja. Kokoomus haluaa antaa niille lisää syitä kasvaa Suomessa, Kauma päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vestman: Siirtolinjojen rakentamisesta uusi korvaus maanomistajille takaamaan puhtaan siirtymän hyväksyttävyyden4.9.2026 16:05:55 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman vaatii, että maanomistajille aletaan maksamaan parempaa korvausta hyvityksenä siirtolinjojen alle jäävistä maa-alueista. Vestman esittää tänään julkaistun oikeusministeriön selvityksen perusteella uutta ”hyväksyttävyyskorvausta”, joka maksettaisiin lunastuskorvauksen lisäksi maanomistajille ja jolla hankkeiden taloudellinen hyöty jakautuisi oikeudenmukaisemmin. Hyväksyttävyyskorvauksen kaltainen, lunastuskorvauksen lisäksi maksettava malli on käytössä esimerkiksi Australiassa.

Kokoomuksen Kopra: Yksi vuosi ei kerro koko kuvaa – ilman hallituksen päätöksiä julkinen talous olisi ensi vuonna yli 3 miljardia heikompi2.9.2026 18:12:26 EEST | Tiedote

Kokoomuksen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jukka Kopra muistuttaa, että valtiovarainministeriön Ylelle antama arvio hallituksen vuoden 2027 uusien päätösten julkista taloutta heikentävästä vaikutuksesta jättää huomiotta vaalikauden kokonaiskuvan. Kun huomioidaan koko hallituskauden aikana tehdyt päätökset, julkinen talous on vuonna 2027 yli kolme miljardia euroa vahvempi kuin ilman hallituksen päätöksiä.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye