Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Laiho: Suomi vahvistaa terveydenhuollon valmiutta 67 miljoonalla eurolla

6.9.2026 09:00:00 EEST | Kokoomuksen eduskuntaryhmä | Tiedote

Jaa

Orpon hallitus on muuttuneen turvallisuustilanteen vuoksi panostanut terveydenhuollon varautumiseen ja valmiuteen historiallisessa mittakaavassa. Kehysriihen päätöksellä Puolustusvoimien terveydenhuollon valmiuden ja varautumisen hankintoihin sekä toiminnan ylläpitoon osoitetaan noin 67 miljoonaa euroa hyvinvointialueille, Helsingin kaupungille ja HUS-yhtymälle. Kokoomuksen lääkärikansanedustaja, Mia Laiho pitää päätöstä tärkeänä ja välttämättömänä jatkona hallituksen johdonmukaiselle varautumistyölle.

Mia Laiho. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.
Mia Laiho. Kuvaaja: Mikko Mäntyniemi.

– Turvallisuusympäristö on muuttunut pysyvästi. Ukrainan sota on karulla tavalla osoittanut, että sairaalat ja terveydenhuollon infrastruktuuri eivät ole sodankäynnissä suojattuja – päinvastoin. Saimme sosiaali- ja terveysvaliokunnan vierailulla Ukrainassa viime syksynä tärkeää ensikäden tietoa terveydenhuollon selviytymisestä hyökkäyssodan keskellä. Terveydenhuollon varautuminen on tärkeä osa Suomen puolustuskykyä, ja Orpon hallitus on toiminut sen mukaisesti, Laiho sanoo.

Hallitus on tällä vaalikaudella uudistanut varautumisen lainsäädäntöä laajasti. Hyvinvointialueet velvoitettiin varautumaan sotilaalliseen voimankäyttöön jo vuoden 2025 lopussa. Lisäksi sosiaali- ja terveydenhuollon ammattihenkilölakeja on muutettu niin, että kansainvälisen avun vastaanottaminen ja antaminen kriisitilanteessa on mahdollista nykyistä joustavammin.

– Puolustusvoimat tukeutuu lähes kokonaan sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujärjestelmään niin normaalioloissa kuin kriisin aikana. Siksi on välttämätöntä, että sairaalat, ensihoito ja henkilöstö ovat varautuneet ja valmiina vastaamaan sosiaali- ja terveydenhuollosta myös poikkeusoloissa, Laiho toteaa.

Hallituksen varautumiskokonaisuus täydentyy edelleen. Tänä syksynä eduskunnan käsittelyyn tulevat vielä muun muassa uusi tartuntatautilaki, laki lääkkeiden velvoitevarastoinnista sekä lääkelain muutos kansainvälistä lääkeapua koskien.

–  Aiemman kokemukseni perusteella päivystyksen johtajalääkärinä ja lääkintäpäällikkönä tiedän, että varautumista ei tehdä vain paperilla, vaan se vaatii pitkäjänteistä ja johdonmukaista työtä, henkilöstön koulutusta, yhteistyötä ja harjoituksia yli hallintorajojen, Laiho sanoo.

Kokoomus haluaa varmistaa, että Suomi kykenee takaamaan kansalaistensa turvallisuuden kaikissa olosuhteissa, Laiho päättää.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kansallinen Kokoomus on vuonna 1918 perustettu poliittinen puolue ja kansanliike, joka haluaa kehittää Suomea vastuullisesti. Politiikkamme perustuu arvoihin – uskomme yksilöön, vastuuseen ja vapauteen. Haluamme rakentaa yhteiskuntaa, jossa jokaisella on mahdollisuus menestyä ja jossa heikoimmista pidetään huolta. Kokoomuksen eduskuntaryhmä on 48 kansanedustajallaan suurin eduskuntaryhmä.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Kokoomuksen eduskuntaryhmä

Kokoomuksen Vestman: Siirtolinjojen rakentamisesta uusi korvaus maanomistajille takaamaan puhtaan siirtymän hyväksyttävyyden4.9.2026 16:05:55 EEST | Tiedote

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman vaatii, että maanomistajille aletaan maksamaan parempaa korvausta hyvityksenä siirtolinjojen alle jäävistä maa-alueista. Vestman esittää tänään julkaistun oikeusministeriön selvityksen perusteella uutta ”hyväksyttävyyskorvausta”, joka maksettaisiin lunastuskorvauksen lisäksi maanomistajille ja jolla hankkeiden taloudellinen hyöty jakautuisi oikeudenmukaisemmin. Hyväksyttävyyskorvauksen kaltainen, lunastuskorvauksen lisäksi maksettava malli on käytössä esimerkiksi Australiassa.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye