Suomen Salibandyliitto ry

Nuorten salibandymaajoukkueet dramaattisiin voittoihin Ruotsista

5.9.2026 21:15:30 EEST | Suomen Salibandyliitto ry | Tiedote

Jaa

Nuorten maajoukkueet vastasivat tänään Suomen salibandyn ilonaiheista, kun sekä U19-naiset että U19-miehet löivät Ruotsin kaksoismaaotteluiden ensimmäisissä osissa Täbyssä. U19-miesten 6–5-voittomaali syntyi ottelun viimeisellä sekunnilla ja U19-naisten 5–4-voitto-osuma puolitoista minuuttia ennen loppusummeria.

Suomen U19-naiset aloittivat nuorten kaksoismaaottelun Täbyssä kaatamalla Ruotsin 5-4. Vielä ottelun puolivälissä Suomi oli ollut kaksi maalia tappiolla.

Ruotsi vastasi Sofia Hämelinin avauserän avausmaaliin iskemällä toisessa erässä kolmesti peräkkäin. Suomen parhaana palkittu Hämelin sekä Venla Turkki toivat Suomen kuitenkin rinnalle ennen erätaukoa ja sen jälkeen Siiri Kainulainen ensi kertaa johtoon. Ruotsi kykeni vielä viimeisen viisiminuuttisen aluksi tasoitukseen, mutta puolitoista minuuttia ennen täyttä aikaa Veera Rostedt iski Suomelle voittomaalin.

Toinen kohtaaminen on vuorossa sunnuntaina klo 12.00, ja sekin nähdään suorana SalibandyTV:ssä.

Salibandya, Täby, Ruotsi

U19-naisten maaottelu

Ruotsi–Suomi 4-5 (0-1, 3-2, 1-2)

1. erä: 4.46 Sofia Hämelin (Siiri Kainulainen) 0-1.
2. erä: 24.55 Harriet Sandebäck (Alva Pettersson) 1-1, 27.35 Pettersson (Sandebäck) 2-1, 28.12 Hilda Lundh (Pettersson) 3-1 yv, 32.07 Hämelin (Iida Repo) 3-2, 36.02 Venla Turkki (Nea Kuittinen) 3-3.
3. erä: 41.31 Kainulainen (Siiri Tulla) 3-4, 55.06 Minna Lantz (Pettersson) 4-4, 58.27 Veera Rostedt 4-5.

Torjunnat:
Alicia Eckerhall Ruotsi 4+2+8=14,
Siiri Tulla Suomi 8+5+6=19.

Jäähyt: Ruotsi 0 min, Suomi 2×2 min.

Erotuomarit: Toni Nerg ja Anssi Saarinen, Suomi.

Yleisöä: 377.

Suomen parhaana palkittiin Sofia Hämelin.

Suomen U19-miehet avasivat viikonlopun kaksoismaaottelun dramaattisella voitolla, kun Ruotsi kaatui Topias Kärkkäisen viimeisen sekunnin maalilla 6-5. Joukkueet kohtaavat uudelleen sunnuntaina klo 15, ja ottelu nähdään suorana SalibandyTV:ssä.

Tänään Ruotsi käväisi avauserässä jo 3–1-johdossa, mutta seuraavat neljä osumaa laukoi Suomi siirtyen kolmannen erän puolivälissä 5–3-johtoon. Ruotsin kaksi maalia toivat isännät vielä rinnalle, mutta ajassa 59.59 Suomi hiljensi kotiyleisön Topias Kärkkäisen iskiessä voittomaalin Tuomas Metsärannan poikkisyötöstä.

Salibandya, Täby, Ruotsi

U19-miesten maaottelu

Ruotsi–Suomi 5-6 (3-2, 0-2, 2-2)

1. erä: 5.54 Milton Svensson 1-0, 8.08 Tuomas Metsäranta (Janne Naava) 1-1, 13.20 Oscar Liljeberg (Theo Wirestrand) 2-1, 14.43 Lukas Karlsson (Alex Carlstedt) 3-1, 16.59 Niklas Sutinen (Edvin Seppälä) 3-2.
2. erä: 28.34 Tuomas Mattila (Eelis Määttälä) 3-3, 38.51 Topias Kärkkäinen (Roni Tammi) 3-4.
3. erä: 48.29 Kärkkäinen (Metsäranta) 3-5, 52.38 Carlstedt (Nils Forsberg) 4-5, 54.11 Svensson (Alexander Isberg) 5-5, 59.59 Kärkkäinen (Metsäranta) 5-6.

Torjunnat:
Måns Käll Ruotsi 0+5+6=11,
Aatos Keskinen Suomi 4+11+6=21.

Jäähyt: Ruotsi 2 min, Suomi 0 min.

Erotuomarit: Martin Reichelt ja Tomas Kostinek, Tshekki.

Yleisöä: 543.

Suomen parhaana palkittiin Topias Kärkkäinen.

Yhteyshenkilöt

Tietoja julkaisijasta

Salibandy on yksi Suomen suurimmista urheilulajeista. Haluamme luoda liikettä, joka synnyttää elämyksiä, hyvinvointia ja menestystä. Salibandyllä ja sählyllä on Suomessa yhteensä noin 400 000 harrastajaa. Rekisteröityneitä pelaajia ja harrastajia on yli 50 000.

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Suomen Salibandyliitto ry

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye