Kirsi Haimakainen Prisma Kuopiosta on valittu Ässäpäälliköksi
6.9.2026 08:02:32 EEST | Osuuskauppa PeeÄssä | Tiedote
Prisma Kuopion palvelupäällikkö Kirsi Haimakainen on valittu arvostetuksi Ässäpäälliköksi. Ässäpäällikön valinta nostaa esiin esimerkillistä johtamista ja tuloksellista tiimityötä. Palkinto on julkistettu valtakunnallisten S-Päällikköpäivien yhteydessä Kotkassa.

Kirsi Haimakaisella on takanaan upea, yli 30 vuoden mittainen työura Osuuskauppa PeeÄssässä. Vuosikymmenten aikana hän on onnistunut erityisesti tiimin jatkuvassa perehdyttämisessä sekä uuden osaamisen ja johtajuuden kasvattamisessa. Hänen tiimistään on kehittynyt merkittävä kaupan alan osaajien kasvattajayhteisö.
Haimakainen johtaa tiimiään rohkeasti kohti maailmanluokan tekemistä, toimii itse eturintamassa ja rakentaa onnistumista yhdessä henkilöstönsä kanssa. Haimakaisen johtamisessa korostuvat kunnianhimoiset, yhdessä tiimin kanssa asetetut tavoitteet.
Hänelle on tärkeää, että jokainen heimon jäsen onnistuu omassa työssään ja että Yksi Yhteinen Prisma näkyy arjen tekemisessä joka päivä Savon suurimmassa lähikaupassa. Johtamisen ytimessä ovat merkitykselliset kohtaamiset niin henkilöstön kuin asiakkaiden kanssa. Haimakaisen tiimi tavoittelee parasta mahdollista asiakaskokemusta kohtaaminen kerrallaan ja jokaisessa työvuorossa.
– Kirsi johtaa rohkeasti tiimiään kohti maailmanluokan tekemistä ja toimii itse aina eturintamassa. Hänelle on tärkeintä, että heimo onnistuu omassa työssään ja että Yksi Yhteinen Prisma toteutuu joka päivä. Asiat tehdään oikein kerralla, ja asiakkaat voivat luottaa onnistuneeseen kauppareissuun, kommentoi Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Ässäpäällikkö-tunnustus on osoitus Haimakaisen pitkäjänteisestä työstä ihmisten, osaamisen ja asiakaskokemuksen hyväksi. Hänen johtamisensa luo perustan huipputiimille, joka onnistuu yhdessä ja vie koko työyhteisöä eteenpäin.
Yhteyshenkilöt
Tiina Tolvanenhenkilöstö- ja talousjohtaja
Puh:0504686686tiina.tolvanen@sok.fiKuvat
Osuuskauppa PeeÄssä
Olemme yli 135 000 asiakasomistajan omistama palvelualan yritys Pohjois-Savossa. Tehtävänämme on tuottaa kilpailukykyisiä etuja ja palveluja asiakasomistajille. Omalla työllämme kehitämme jäseniemme ja koko Pohjois-Savon hyvinvointia. Olemme kehittyvä ja yksi maakunnan suurimmista yrityksistä.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Osuuskauppa PeeÄssä
PeeÄssä laajentaa asiakasomistajien palveluita Leppävirralla – ”emme investoi pelkästään kasvukeskuksiin"28.8.2026 14:30:00 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut Leppävirran Kokoojatiellä sijaitsevan pinta-alaltaan noin 6000 m²:n tontin. Tontilla on tällä hetkellä polttonestejakelu. Tonttikaupalla vastataan PeeÄssän palvelutarjonnan tulevaisuuden tarpeisiin. – Jatkamme PeeÄssässä aktiivisesti uusien kauppapaikkojen hankintaa. Tämä tonttikauppa on tärkeä esimerkki siitä, että osuuskauppana investointimme kohdistuvat koko Pohjois-Savoon, ei vain kasvukeskuksiin. Leppävirta on elinvoimainen kunta ja alueen asiakasomistajat käyttävät runsaasti palveluitamme. Tulevaisuudessa pystymme parantamaan palveluiden saatavuutta entisestään, kertoo toimitusjohtaja Mikko Junttila.
Katso tulevat investoinnit autoilijoiden palveluihin Pohjois-Savon alueella25.8.2026 10:26:18 EEST | Tiedote
Uusia autoilijoiden palveluita Pohjois-Savoon 2026-2027: 2026 lokakuussa 4 uutta ABC Carwash -pesuhallia ABC Pitkälahteen 2027 keväällä uudet megalatauskentät Prisma Kuopio ja ABC Varkaus 2027 kevättalvella ABC Marjahakaan ja Siilinjärven Leppäkaarteeseen uusia suurteholatauspaikkoja
Prisma Kuopion alueen kehittäminen vahvistuu tonttikaupalla20.8.2026 10:28:18 EEST | Tiedote
Osuuskauppa PeeÄssä on ostanut A-katsastus Oy:ltä kiinteistötontin osoitteessa Savilahdentie 12, Kuopio. Tontti sijaitsee Prisma Kuopion välittömässä läheisyydessä. Alue on liike- ja toimistorakennusten korttelialuetta. Tonttikaupalla PeeÄssä vahvistaa tulevaisuudessa Prisma Kuopion seutua keskeisenä asiakasomistajien kauppapaikkana – Sen lisäksi, että parannamme ja kehitämme olemassa olevia kauppapaikkoja, teemme jatkuvasti työtä myös tulevaisuuden kauppapaikkojen eteen. Näin varmistamme, että omistajamme tulevat nyt ja jatkossa saamaan parhaan hyödyn oman osuuskauppansa palveluista, kertoo Osuuskauppa PeeÄssän toimitusjohtaja Mikko Junttila. Tonttikauppa ei tuo muutoksia lyhyellä tähtäimellä ko. osoitteessa toimivien tahojen toimintaan.
Osuuskauppa PeeÄssän liikevaihto kasvoi voimakkaasti – investoinnit palveluiden kehittämiseen ja panostus omistajahyötyyn näkyvät tuloksessa ja suositteluhalukkuudessa13.8.2026 11:18:21 EEST | Tiedote
Alkuvuoden aikana PeeÄssän liikevaihdossa nähtiin vahvaa kasvua. Panostaminen omistajahyötyyn ja investoinnit palveluiden kehittämiseen näkyvät tuloksessa. PeeÄssän jäsenyyttä suositellaan ja uusien liittyneiden asiakasomistajien määrä on kehittynyt edelleen hyvin.
Ruokarobotit mukana muistuttamassa turvallisesta koulutiestä7.8.2026 12:30:08 EEST | Tiedote
S-kaupat ja sen ruokarobotit muistuttavat liikenneturvallisuuden merkityksestä koulujen alkaessa Valppain mielin -tempauksella.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme
