Laskelma ei ole ehdotus – mitä tutkimuslaitos tekee ja mitä se ei tee

Viime viikolla Laboren erikoistutkija Lauro Carnicelli julkaisi blogikirjoituksen, jossa hän laski, kuinka paljon julkinen talous säästäisi, jos työeläkkeille asetettaisiin yläraja eri tasoilla. Teksti tarkasteli ja arvioi; se ei ehdottanut mitään. Osa mediasta uutisoi asian juuri näin. Osa ei. Muutamassa päivässä laskelma oli otsikoissa muuttunut Laboren ehdotukseksi ("Labore: Suomi tienaisi miljoonia varakkaiden eläkekatolla") ja sitten vaatimukseksi ("Eläkeläisiä vaaditaan säästötalkoisiin"). Sosiaalisessa mediassa laitoksen kerrottiin haluavan "sosialisoida" kymmenientuhansien ihmisten eläkkeet. Puolueet asettuivat kannattamaan ja tyrmäämään ehdotusta, jota ei ollut tehty, ja siitä teetettiin mielipidemittaus. Lopulta eräs kansanedustaja luonnehti Laborea "vasemmistoon kallellaan olevaksi tutkimuslaitokseksi", jolta tällaista ehdotusta saattoi "tietenkin" odottaa. Yksikään näistä käänteistä ei tapahtunut Laboressa, mutta ne kaikki tapahtuivat Laboren nimissä. 

Episodi antaa aiheen sanoa ääneen muutaman asian, joita olen laitoksen johtajana pitänyt selvinä, mutta joita ei ehkä ole kirjoitettu riittävän näkyvästi auki: mikä Labore on, mitä se tekee, kuka sen rahoittaa, ja miten nämä asiat vaikuttavat siihen, kuinka laitoksen julkaisuja tulisi lukea. 

Kuka Laborea rahoittaa ja mitä se tarkoittaa? 

Aloitan rahoituksesta, koska siitä keskustelu usein alkaa. Laboren toimintaan tarjoavat perusrahoitusta jäsenmaksuosuuksilla SAK, STTK ja Tradeka. Osuus on vajaa kolmannes kaikista tuloista. Loppuosan laitos hankkii ulkoa: merkittävä osa tulee hankkeista, joissa kilpailu on erittäin kovaa. Näihin rahoittajiin kuuluvat muun muassa Suomen Akatemia, EU ja valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminta. 

Rahoituspohja on julkinen tieto, eikä sitä haluta häivyttää. Sen sijaan on tarpeen sanoa selvästi, mitä rahoitus ei tarkoita. Se ei tarkoita, että rahoittajat päättäisivät tutkimusasetelmista, saatikka tuloksista. Se ei tarkoita, että rahoittajat hyväksyisivät julkaisuja ennen niiden ilmestymistä. Jos hankkeen tulokset täyttävät tutkimuksen laatukriteerit, rahoittaja ei voi estää niiden julkaisua. Eikä se tarkoita, että laitos ajaisi rahoittajiensa tavoitteita julkisessa keskustelussa. Kun aloitin Laboren johtajana, ensimmäisiä linjauksiani oli, että tutkimuslaitos ei anna hallitukselle politiikkasuosituksia. Sama koskee kaikkia muitakin päätöksentekijöitä, rahoittajat mukaan lukien. 

Tämä on myös pitkällä aikavälillä rahoittajien oma etu. Tutkimuslaitos, jonka tulokset olisi mahdollista päätellä rahoittajaluettelosta, olisi vaikuttavuudeltaan heikko. Laboren arvo rahoittajilleen, päätöksentekijöille ja julkiselle keskustelulle perustuu samaan asiaan: siihen, että laitoksen tuottama tieto kestää tarkastelun riippumatta siitä, kuka sen lukee ja mitä lukija toivoisi sen olevan. 

Mitä tutkimuslaitos tekee? 

Talouspoliittinen päätöksenteko on valintoja vaihtoehtojen välillä, ja hyvä valmistelu edellyttää, että vaihtoehtojen vaikutuksista on tietoa ennen kuin niistä päätetään. Tätä tietoa tutkimuslaitos tuottaa. Se tekee laskelmia siitä, mitä tapahtuisi, jos jotakin muutettaisiin: keitä muutos koskisi, kuinka paljon, mihin suuntaan ja millä hinnalla. Se tarkastelee myös vaihtoehtoja, joita kukaan ei ole vakavasti ehdottamassa, koska vaihtoehtojen vertailu on mahdollista vain, jos vertailtavaa on. 

Tästä seuraa asia, joka on tutkijoille itsestäänselvyys, mutta jota julkisessa keskustelussa toistuvasti sekoitetaan: politiikkatoimen vaikutusten laskeminen ei ole sen puoltamista. Jos laskemme, kuinka paljon eläkekatto säästäisi, emme ehdota eläkekattoa. Jos laskemme, mitä ansiosidonnaisen leikkaus tekisi työllisyydelle, emme ehdota leikkausta. Jos laskemme, kuinka paljon yhteisöveron alennus maksaisi, emme ehdota alennusta -- tai nostamista. Laskelma on tietoa, jonka pohjalta joku muu voi muodostaa kannan. Se on koko ajatuksen ydin: kannan muodostaminen ja päätöksen tekeminen kuuluvat poliittiselle järjestelmälle, joka vastaa niistä äänestäjille. Tutkimuslaitos vastaa siitä, että laskelma on tehty oikein ja että sen oletukset ja rajoitteet on kerrottu. 

Eläkekattolaskelma on tästä oppikirjaesimerkki. Se kertoi, että 6 200 euron kuukausikatto koskisi noin 1,2 prosenttia eläkeläisistä ja tuottaisi runsaan sadan miljoonan euron nettosäästöt vuodessa. Se ei kertonut, olisiko eläkekatto hyvä vai huono ajatus, koska siihen vastaaminen edellyttää arvovalintoja, joihin laskelma ei ota kantaa: mitä ajatellaan ansaittujen etuuksien koskemattomuudesta, sukupolvien välisestä oikeudenmukaisuudesta tai eläkejärjestelmän kannustimista.  

Tutkijan itsenäisyys ja laitoksen vastuu 

Toinen asia koskee tutkijoiden asemaa. Laboressa tutkijat etsivät tutkimuksellisia vastauksia kysymyksiin, joita laitoksen perusrahoituksella tai ulkoisella rahoituksella tehtävissä hankkeissa esitetään. Kysymykset voivat nousta hankkeista, rahoittajilta tai ajankohtaisesta keskustelusta, mutta vastaukset tulevat aineistosta ja analyysistä. Tutkimuslaitos antaa siis tutkijoilleen kysymyksiä vastattavaksi, ei vastauksia sanottavaksi. Lisäksi tutkijoilla on merkittävästi liikkumavaraa vastata myös kysymyksiin, jotka he ovat itse todenneet kiinnostaviksi – juuri sellainen oli eläkekattolaskelmakin. Tutkijat tekevät analyysinsa ja kirjoittavat johtopäätöksensä itse, eikä laitoksen johto ohjaa heidän sanomisiaan tai muokkaa heidän tuloksiaan, kunhan perustelut kestävät kriittisen tarkastelun. 

Ja ne kestävät. Laboren tutkijat ovat saaneet taloustieteellisen tutkijakoulutuksen, eli he ovat oppineet tekemään analyysinsa niin, että se kestää alan omat, tiukat arviointikäytännöt. Heidän työnsä tuloksiin sisältyy sekä ennakko- että jälkiarviointia: analyyseja käsitellään seminaareissa ennen julkaisemista, ja julkaisujen jälkeen niitä arvioivat kollegat laitoksen sisällä ja sen ulkopuolella. Myös blogikirjoitukset käyvät usein huolellisen kommenttikierroksen ennen julkaisua. Taloustieteilijät ovat tunnetusti kärkkäitä tuomaan esiin, jos analyysissä on virheitä tai puutteita. Tutkijan maine tiedeyhteisössä rakentuu sen varaan, että hänen työnsä kestää tämän tarkastelun, ja se maine on hänelle arvokkaampi kuin minkään yksittäisen laskelman lopputulos. Tutkijoillamme on siis sekä kyky että kannusteet tarjota objektiivista tietoa päätöksenteon tueksi. Se on paljon vahvempi tae kuin mikään johdon ennakkotarkastus voisi olla. 

Tämä on tietoinen valinta, ja sillä on hinta. Kun tutkijat kirjoittavat omissa nimissään, laitos ei voi eikä sen pidä allekirjoittaa jokaista lausetta ennalta. Se tarkoittaa, että Laboren blogissa julkaistu kirjoitus on kirjoittajansa analyysi, ei laitoksen kannanotto, ja että samasta aiheesta voi laitoksen sisällä olla perustellusti erilaisia näkemyksiä. Vaihtoehto olisi se, että johto päättää, mitä saa laskea ja mitä tuloksista saa sanoa. Sellainen laitos olisi ehkä helpompi viestinnällisesti hallita, mutta sen tuottamaan tietoon ei voisi luottaa. 

Tutkimuslaitoksen tehtävä on varmistaa, että tutkimuksen ja julkaisujen laatu on korkea, että menetelmät ja aineistot ovat läpinäkyviä, että virheet korjataan ja että erilaiset näkökulmat pääsevät esiin. Sen tehtävä on myös viestiä niin, että yksittäisen tutkijan tarkastelu ja laitoksen linja erottuvat toisistaan. Viimeisessä meillä on opittavaa. 

Mitä opimme? 

Olisi helppoa todeta, että vika oli mediassa, joka luki laskelman ehdotukseksi, tai poliitikoissa, jotka rakensivat kantansa virheellisen kehyksen varaan. Osittain näin olikin. Mutta tutkimuslaitos, joka haluaa vaikuttaa julkiseen keskusteluun tiedolla, ei voi vain valittaa siitä, miten sen tietoa käytetään. Sen on tehtävä oma osuutensa niin, että väärinlukemisen mahdollisuus on mahdollisimman pieni. 

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kun julkaisemme laskelmia poliittisesti herkistä aiheista, sanomme heti alussa eikä vasta tekstin keskivaiheilla, mitä laskelma on ja mitä se ei ole.  Ja se tarkoittaa, että kun virheellinen kehys lähtee liikkeelle, oikaisemme sen nopeasti ja julkisesti. 

Yksi konkreettinen johtopäätös on tehty jo. Tämän episodin johdosta Labore liittää jatkossa kaikkiin julkaisemiinsa blogiteksteihinmaininnan siitä, että kirjoituksessa esitetyt näkemykset ja johtopäätökset ovat kirjoittajien omia eivätkä edusta laitoksen kantaa. Tämä on ollut käytäntö monissa tutkimuslaitoksissa, keskuspankeissa ja kansainvälisissä järjestöissä iät ja ajat. Kuulemani mukaan asiaa on omassa organisaatiossammekin joskus aiemmin mietitty, mutta maininta päätettiin jättää pois, koska sen sisältöä pidettiin itsestään selvänä. Koska linja ei kuluneen viikon perusteella näytä olleen kaikille selvä, maininta otetaan nyt käyttöön. 

Ja koska linja itse on ollut voimassa koko ajan, maininta liitetään myös taannehtivasti aiempiin julkaisuihin. Käytännön syistä tämä tehdään kuitenkin vain kuluvan vuoden alkuun saakka. Sitä vanhempien julkaisujen lukijoihin joudumme luottamaan siinä, että he osaavat lukea tutkijan analyysin tutkijan analyysinä ilman erillistä muistutusta. Tämä kirjoitus on ensimmäinen, johon maininta liitetään – tosin hieman tavanomaisesta poikkeavassa muodossa. 

Emme aio lopettaa herkkien aiheiden käsittelyä. Päinvastoin: juuri niistä aiheista, joissa mielipiteet ovat jyrkimmät, tiedon tarve on suurin. Suomessa on kaikkien yhteinen etu, että talouspolitiikan vaihtoehdoista on saatavilla tietoa, joka on tuotettu huolellisesti ja jonka lähtökohdat ovat avoimia. Sitä Labore tekee nyt ja jatkossa – riippumatta siitä, miltä laskelman tulos kulloinkin näyttää, ja riippumatta siitä, toivoisiko joku sen näyttävän toiselta.