Näkymätön oppiminen näkyväksi – tuotantotalouden väitöstyö edistää epämuodollisen oppimisen johtamista
10.9.2026 08:38:00 EEST | Oulun yliopisto | Tiedote
Oulun yliopistossa tuotantotalouden alalla väittelevän Oona Vuorion mukaan tieto- ja asiantuntijatyön ohessa tapahtuvan epämuodollisen oppimisen johtaminen ja tukeminen voi tuoda uutta kilpailukykyä suomalaisille yrityksille ja organisaatioille.

Konsultointiyhtiö CGI:n palvelumuotoilijan ja liiketoiminnan kehittämisen seniorikonsultin, taiteen maisteri Oona Vuorion tutkimusura alkoi, kun hän pysähtyi kiinnostavaan ristiriitaan omassa työssään. Vuorio kertoo, että konsulttiyhtiöt myyvät työntekijöidensä osaamista, ja tarjouskilpailutuksiin osallistuessa pääpaino on käytännön työssä kertyneessä osaamisessa; ei siinä mitä on opiskellut, vaan mitä on oppinut ja esimerkiksi minkälaisiin projekteihin konsultti on osallistunut.
"Tarjouskilpailutuksiin osallistuessa mietitään kovasti mitä osaamista kelläkin on ja huomasin, ettei tätä osaamisen puolta johdeta. On itse asiassa hyvin sattumanvaraista onko joku muita motivoituneempi oppimaan ja siten pääsee kukoistamaan, ja onko joku muu enemmän oman onnensa nojassa."
Työssä tapahtuva oppiminen voi kasvattaa yksilön osaamista, mutta epämuodollisen oppimisen edellytyksiä johtamalla sitä voidaan paremmin muuttaa koko organisaation kyvykkyydeksi.
"Teknologiat muuttuvat ja työn tekemisen tavat muuttuvat, joten meidän on kehitettävä osaamistamme nopeammin kuin koskaan aiemmin. Oppimisen kehittäminen on myös näkökulma siihen, mistä saamme Suomeen talouskasvua.”
Mitä epämuodollinen oppiminen on?
Vuorion väitöstyössä muodollinen ja epämuodollinen oppiminen jaotellaan täsmällisemmin, mutta keskeinen ero liittyy siihen, miten oppiminen on järjestetty. Muodollinen oppiminen on tyypillisesti ennalta suunniteltua ja strukturoitua, kuten koulutuksia, kursseja tai sertifikaatteja.
"Keskeinen ero liittyy siihen, miten oppiminen on järjestetty: muodollinen oppiminen on ennalta strukturoitua, kun taas epämuodollinen oppiminen tapahtuu tyypillisesti työn arjessa ja voi olla joko tarkoituksellista tai spontaania."
Mutta voiko tällaista oppimista edes johtaa? Vuorio päätti ottaa selvää. Väitöstyö syntyi kahdessa vuodessa. Jo tutkimustyön ensimetrillä hän huomasi yhden syyn siihen, miksi epämuodollinen oppiminen on työelämässä vaikeasti hahmotettavaa.
"Englannin kielen terminologiassa informal learning on selkeä ja myös tutkimuskirjallisuudessa tiedostettu. Suomessa epämuodollinen oppiminen ei ole vielä vakiintunut käsite. Kun meillä ei ole yhteistä kieltä, epämuodollista oppista ei myöskään tunnusteta eikä tunnisteta."
Vuorion väitöstyön on määrä tehdä epämuodollisesta oppimisesta johdettavaa; sitä voi johtaa, ja se tehdään yksilöiden johtamisen sijaan olosuhteita johtamalla. Väitöksen kustos, dosentti Arto Reiman sanoo, että epämuodollista oppimista voidaan tarkastella ja johtaa sosioteknisenä kokonaisuutena. Tällöin voidaan myös tarkemmin määritellä esimerkiksi millaisissa oppimisympäristöissä oppimista voidaan tehdä, millaisia teknologioita siihen voidaan käyttää, sekä millaista organisatorista tukea voidaan oppijalle tarjota.
"Vuorion kokonaisvaltainen sosiotekniseen ymmärrykseen perustuva tarkastelu alati teknologisoituvassa työelämässä on uudenlainen avaus tutkimuksen näkökulmasta. Se sitoo uudenlaisella tavalla yhteen ymmärrystä yksilötason kehitystarpeista niiden johtamiseen laajemmissa organisaatiokonteksteissa."
Vuorio pitää tutkimuksen suurimpana saavutuksena luomaansa VISTA-mallia, joka tekee näkymättömäksi jäävän työssä oppimisen näkyväksi ja auttaa organisaatioita arvioimaan, ovatko oppimisen edellytykset aidosti olemassa.
Visibility
"Yksilön tulee omassa arjessaan tunnistaa mitä epämuodollinen oppiminen on. Myös johtajan tai organisaation omassa viestinnässä tulee omalla äänellään kuuluttaa, että on tosi OK tehdä esimerkiksi reflektiota."
Integration
"Oppiminen pitää integroida olemassa oleviin rakenteisiin ilman, että siitä tulee byrokraattista soppaa. Näitä ovat esimerkiksi ketteristä projekteista tutut tai agile-menetelmillä toteutetuista projekteista tutut retrot eli projektien jälkeen pidettävät tilaisuudet onnistumisten ja epäonnistumisen läpikäyntiin."
Structural support
"Hybridityön yleistyessä ei ole entiseen tapaan satunnaisia kohtaamisia kahvihuoneessa ja kysymyksiä sermien ylitse. Oppimista tukeva rakenne voi olla digikanava tai aivan vain pelisäännöt, missä ja milloin voi esittää kysymyksiä ja jakaa osaamista."
Time
"Oppiminen vaatii huokoisuutta työpäiviltä. Epämuodollisen oppimisen olosuhteet eivät olet. optimaaliset, jos kalenteri on täynnä Teams-palavereita."
Accountability
"Vastuu jaetaan. Kukaan ei voi oppia työntekijän puolesta. Johtajat varmistavat olosuhteet ja organisaatio varmistaa, että epämuodollinen oppiminen tunnistetaan ja tunnustetaan myös strategioissa."
Taiteen maisteri Oona Vuorio väittelee 11.9. tuotantotaloudesta otsikolla Epämuodollisen oppimisen johtaminen tietotyössä: Näkymättömästä työstä sosiotekniseksi organisatoriseksi kyvykkyydeksi. Vastaväittäjänä toimii dosentti Pasi Pyöriä Tampereen yliopistosta ja kustoksena dosentti Arto Reiman Oulun yliopistosta.
Avainsanat
Yhteyshenkilöt
Ville WittenbergViestintäasiantuntija
Tiedeviestintä: tekniikan alat, tieto- ja sähkötekniikka, 6G Flagship, 6G-testikeskus (NATO DIANA)
Linkit
Tietoja julkaisijasta
Oulun yliopisto on monitieteinen, kansainvälisesti toimiva tiedeyliopisto. Tuotamme uutta tietoa ja ratkaisuja kestävämmän tulevaisuuden rakentamiseksi sekä koulutamme osaajia muuttuvaan maailmaan. Tärkeimmissä yliopistovertailuissa Oulun yliopisto sijoittuu kolmen prosentin kärkeen maailman yliopistojen joukossa. Meitä yliopistolaisia on noin 19 000.
Tilaa tiedotteet sähköpostiisi
Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.
Lue lisää julkaisijalta Oulun yliopisto
Oulun yliopiston tutkijoiden kehittämä hoito tehostaa aivojen puhdistumista ja avaa uusia mahdollisuuksia aivorappeumasairauksien ehkäisyyn4.11.2026 05:50:00 EET | Tiedote
Aivojen omat puhdistusmekanismit ovat aktiivisimmillaan unen aikana. Nyt tutkijat ovat osoittaneet, että aivojen luonnollista puhdistumisprosessia voidaan tehostaa myös valveilla ollessa. Uudenlainen vasomekaaninen hoito lisäsi haitallisten proteiinien poistumista koehenkilöiden aivoista. Oulun yliopiston ja yliopistollisen sairaalan tutkimuksessa hoidon vaikutuksia tutkittiin terveillä aikuisilla. Tutkimus julkaistiin arvostetussa Nature Communications -lehdessä tiistaina 3. marraskuuta.
Turvallinen luokkahuone syntyy pienistä asioista3.11.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Lapsen ominaisuudet tai kyvyt eivät automaattisesti selitä hänen vaikeuksiaan osallistua kouluopetukseen. Oulun yliopistossa tarkastettava väitöstutkimus osoittaa, että usein ratkaisevaa on se, miten koulun arki ja oppimisympäristö on järjestetty.
Sähköverkosta riippumattoman energiaomavaraisen mobiilitukiaseman testi alkaa2.11.2026 06:56:00 EET | Tiedote
Voiko mobiilitukiasema toimia kokonaan ilman sähköverkkoa? Oulun yliopiston 6G-tutkijoiden vetämänä käynnistyy sähköverkosta riippumattoman tukiaseman vuoden mittainen arktinen testijakso. Aurinko- ja tuulivoimaa, akkuvarastointia sekä vetypolttokennoa yhdistävässä pilotissa tutkitaan, miten mobiiliyhteydet voidaan ylläpitää syrjäisillä alueilla ilman sähköverkkoa.
Kahdeksan vuotta 6G-tutkimusta Oulun yliopistossa huipentuu: 6G Summit nostaa esiin 6G:n tulevaisuuden28.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopiston 6G Flagship -tutkimusohjelma on julkaissut 6G Waves -lehden kahdennentoista ja samalla viimeisen numeron. Lehtiin on dokumentoitu, kuinka seuraavan sukupolven langattoman viestinnän tutkimus on edennyt visiosta käytännön toteutuksiin. Lehti julkistettiin ja tutkimusohjelman keskeiset saavutukset esitellään tänään Helsingissä Finlandia-talossa järjestettävässä 6G Summit -tapahtumassa.
Oulun yliopisto rakentaa ennakoivaa 6G-verkkoa yhdessä Nokian, NVIDIA:n, DNA:n, Keysightin ja MediaTekin kanssa26.10.2026 06:54:00 EET | Tiedote
Oulun yliopisto käynnistää kansainvälisen 6G-ROCKET-hankkeen, jossa kehitetään yhteyskatkokset ennakoivaa mobiiliverkkoa. Business Finlandin rahoittamassa hankkeessa ovat mukana alan keskeisistä yrityksistä Nokia, NVIDIA, DNA, Keysight ja MediaTek sekä tutkimuskumppaneina Bostonin Massachusettsin Northeastern University ja Tokion yliopisto. Hanke on osa Business Finlandin 6G Bridge -ohjelmaa.
Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.
Tutustu uutishuoneeseemme