Paraisten kaupunki

Parainen siirtyy Turun seutukuntaan 1.1.2027 alkaen

11.9.2026 12:30:21 EEST | Paraisten kaupunki | Tiedote

Jaa

Tilastokeskus on päättänyt seutukuntajaon uudistamisesta 1.1.2027 alkaen. Päätöksen myötä Parainen siirtyy Turunmaan seutukunnasta Turun seutukuntaan.

Paraisten kaupunginvaltuusto esitti keväällä, että kaupunki siirrettäisiin osaksi Turun seutukuntaa. Perusteluina olivat erityisesti Paraisten vahvat työssäkäynti-, asiointi- ja yhteistyöyhteydet Turun kaupunkiseutuun sekä kaupungin strategiset kasvutavoitteet.

Kaupunginjohtaja Tom Simola pitää päätöstä Paraisten kannalta erittäin myönteisenä.

– Olemme tyytyväisiä siihen, että Tilastokeskus on huomioinut Paraisten esityksen ja kaupungin vahvan yhteyden Turun kaupunkiseutuun. Parainen on jo pitkään ollut osa Turun työssäkäyntialuetta ja toiminnallista kokonaisuutta. Muutos tukee kaupungin kasvua ja kehitystä, parantaa näkyvyyttä alueellisessa kehittämisessä ja tilastoinnissa sekä vastaa entistä paremmin alueen todellista toimintarakennetta, Simola sanoo.

Seutukuntajako on tilastollinen ja aluekehityksellinen luokitus. Muutos ei vaikuta kuntalaisten palveluihin, verotukseen tai kaupungin hallinnolliseen asemaan. Sillä on kuitenkin merkitystä muun muassa aluekehityksen seurannassa, tilastoinnissa, vertailuissa sekä kuntien välisessä yhteistyössä.

Vaikka Turunmaan seutukunta lakkautetaan, Paraisten yhteistyö saaristossa jatkuu myös tulevaisuudessa. Saaristokysymyksissä ja alueen kehittämisessä yhteistyö Kemiönsaaren sekä muiden saaristotoimijoiden kanssa säilyy tärkeänä.

Seutukuntajaon muutokset Varsinais-Suomessa 1.1.2027

  • Parainen ja Kemiönsaari siirtyvät Turunmaan seutukunnasta Turun seutukuntaan.
  • Turunmaan seutukunta lakkautetaan.
  • Aura siirtyy Loimaan seutukunnasta Turun seutukuntaan.
  • Marttila siirtyy Loimaan seutukunnasta Salon seutukuntaan.

Avainsanat

Yhteyshenkilöt

Muut kielet

Tilaa tiedotteet sähköpostiisi

Haluatko tietää asioista ensimmäisten joukossa? Kun tilaat tiedotteemme, saat ne sähköpostiisi välittömästi julkaisuhetkellä. Tilauksen voit halutessasi perua milloin tahansa.

Lue lisää julkaisijalta Paraisten kaupunki

Parainen kehittää kirjastoja – enemmän tilaa toiminnalle ja palveluille4.11.2026 09:07:55 EET | Uutinen

Paraisten kaupunki jatkaa kirjastojen kehittämistä kuntalaisten kohtaamispaikkoina ja palvelupisteinä. Kirjastojen toimintaa laajennetaan, ja samalla yhä useampia kaupungin palveluja keskitetään kirjastojen yhteyteen. Paraisten keskustassa suunnitellaan lisäksi kaupungintalon ensimmäisen kerroksen laajaa uudistusta, jonka ansiosta kirjasto saa lisää tilaa toiminnalle, kohtaamisille ja tapahtumille.

Pargas vill ta en starkare roll i Åboregionens näringslivsutveckling22.10.2026 08:56:54 EEST | Pressmeddelande

Pargas stadsstyrelse behandlar vid sitt sammanträde den 26 oktober ett förslag om att staden ska bli delägare i det regionala näringslivsbolaget Business Turku Oy. Syftet är att stärka Pargas möjligheter att påverka utvecklingen av näringslivet i Åboregionen och samtidigt stöda stadens strategiska mål att växa som en del av regionens gemensamma arbetsmarknads- och ekonomiområde. Det slutliga beslutet fattas av stadsfullmäktige.

Uutishuoneessa voit lukea tiedotteitamme ja muuta julkaisemaamme materiaalia. Löydät sieltä niin yhteyshenkilöidemme tiedot kuin vapaasti julkaistavissa olevia kuvia ja videoita. Uutishuoneessa voit nähdä myös sosiaalisen median sisältöjä. Kaikki tiedotepalvelussa julkaistu materiaali on vapaasti median käytettävissä.

Tutustu uutishuoneeseemme
World GlobeA line styled icon from Orion Icon Library.HiddenA line styled icon from Orion Icon Library.Eye